Video: Koneurakoitsijat Koneviestin Proforest-paneelissa – maanomistajat, metsäyhtiöt, konetekniikka, talous ja politiikka ovat päätöksenteon arkea

Koneviesti järjesti koneurakoitsijapaneelin Proforest-näyttelyn yhteydessä Kalajoella. Mukana paneelissa oli koneammattilaisia: Jyrki Vääräkoski, Juha Pylväs, Johnny Granvik sekä Samu-Petteri Ulmanen.

Koneurakoitsijoiden näkökulmasta Ukrainan sota on nostanut kaikkia konekustannuksia ja koneiden toimitusajat ovat pidentyneet. Suurin osa koneyrittäjistä on kuitenkin onnistunut nostamaan taksojaan kohonneiden kustannusten vanavedessä eli suunta on oikea. Samu-Petteri Ulmanen kuitenkin esitti, että esimerkiksi polttoainelisien rinnalle tarvittaisiin muitakin tekijöitä kompensoimaan kohonneita kustannuksia.

Juha Pylväs jatkoi, että koneurakoitsija joutuu varautumaan toiminnassaan markkinaheilahduksiin eikä tätä voi tehdä kuluja karsimalla. Komponenttipulaan ainoa ratkaisu on oman varaosavaraston kasvattaminen, mikä sitoo pääomaa.

Ulmanen esitti, että koneurakoitsijalle on välttämätöntä ymmärtää, mitä töitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Johnny Granvik määritteli, että isojen metsätoimijoiden kanssa neuvotellessa on tukeuduttava faktapohjaisiin tarkkoihin laskelmiin.

Samalla todettiin, että metsäkoneurakoinnissa tulisi olla useampi tukijalka, mikä helpottaa ja tasaa kausivaihteluita sekä tarjoaa työtä tasaisemmin. Johnny Granvik kuvasi, ettei puunkorjuu, metsämaan muokkaus ja energiapuun korjuu yleensä vähene yhtäaikaisesti.

Jyrki Vääräkoski näki tämän toisin. Hän kertoi, miten heidän on syytä panostaa tosissaan yhteen toimialaan. Talven työmaita järjestellään toiminnan tasoittamiseksi pitkälle kevääseen ja kelirikon aikana koneita huolletaan itse.

Vääräkoski määritteli, että metsistä tehdään yhdessä kasvavia maanomistajan kanssa työn tilaajalta annettuja kriteereitä noudattaen. Kannattavuus ei aina tarkoita suurinta nopeutta. ”Ajourat havutetaan, jotta saadaan korjuuvauriot minimiin, jotta saman maanomistajan metsään voidaan tulla toistekin”, Vääräkoski kuvaili. Myös luotettavuus on välttämättömyys.

Samu-Petteri Ulmanen korosti vielä yhteistyön merkitystä. Huoltoihin ja korjauksiin tarvitaan hyvät kumppanit, jotta saadaan reagointikykyä, mikä minimoi koneiden seisokkiajat. Näin kuljettajat voivat keskittyä laadukkaaseen työhön.

Pylväs kertoi, miten maatalouden koneurakoinnissa sesonki, lyhyt aikaikkuna ja sääriski tuovat erityisen tehokkuusvaatimuksen laadun rinnalle. Toimivan jälkimarkkinointiverkoston lisäksi on oltava varakoneita sekä yhteistyöverkostoa, jolla voi paikata erikoiskoneetkin, ettei työ pysähdy.

Lisäksi Pylväs määritteli, että kalusto on oltava tuoretta. ”Tiedämme aika tarkalleen, missä käyttötuntimäärässä huoltokustannus nousee ja luotettavuus kärsii niin, ettei koneita enää pystytä pitämään.”

Pylväs totesi, että maataloudessa asiakkaiden kriteerit ovat muuttuneet 25 vuodessa. Uusi sukupolvi haluaa ymmärtää, mitä pellolla tapahtuu, ja mitä sieltä saadaan. Urakoitsija tuottaa asiakkaalle tätä erityistietoa. Lisäksi Pylväs kiteytti, että kehitystyötä on tehtävä koneurakoinnissa koko ajan.

Pylvään mukaan maataloudessa konetöitä on totuttu tekemään itse. Asiakkaan pitäisi osata arvottaa laatu suhteessa siitä maksettavaan hintaan. Urakoitsijat ovat Pylvään mielestä kokonaisuutena halvimpia, kun koneiden käyttöaste on niin paljon korkeampi ja laadussa voidaan erottautua ammattikuljettajan ansiosta.

Granvik analysoi, ettei hän tuijota pelkästään kuljettajan aikaansaamaa tuotantomäärää. ”Toinen hakkaa ehkä nopeammin, mutta toinen on luontoarvoissa tai asiakassuhteen hoitamisessa parempi. ”Euro ei ole aina tärkein konsultti.” Lisäksi kone kestää yhdellä, mutta toisella ei.

Koneurakoitsijoiden on keskityttävä koneenpidossa jälkimarkkinointiin ja luotettavuuteen. Tästä on tullut yhä tärkeämpi osa konevalmistajillekin. Huoltosopimuksien ansiosta huoltokulut ovat ennalta tiedossa.

Vääräkoski kertoi, että vanhemmissa koneissa huollot tehdään itse, sillä koneista pidetään paremmin huolta, kun niitä ruuvataan itsekin. Samalla todettiin, että metsäkoneissa sähköjärjestelmien nopea kehitys osaltaan rajaa vanhempia koneita pois käytöstä, kun komponentteja ei enää saa.

Granvik toivoi konevalmistajilta kehittyneitä automaatiojärjestelmiä, mikä pienentäisi kuljettajien tasoeroja. Ulmasen mukaan tarvittaisiin myös järjestelmiä, joilla kuljettajia voitaisiin kouluttaa oikeisiin työtapoihin. ”Jos kuljettaja käyttää nosturia liikaa tuotettuun puumäärään nähden, hän tarvitsee opastusta”, hän määritteli.

Pylväs ohjeisti myös, ettei koneammattilaisten pidä joutua tietämättään koekaniineiksi, vaan se kuuluu konevalmistajien vastuulle osana tuotekehitystä.

Konerahoituspäätöksiä myönnetään aiempaa nihkeämmin. Paneelissa todettiin, että osaltaan on kysymys tiukentuneesta lainsäädännöstä sekä finanssialan yritysfuusioista, mikä johtaa isompiin yksiköihin. Samalla katoaa koneyrittäjyyden toimiala- ja asiakastuntemus. Koneyrittäjälle tämä näyttäytyy kasvottomuutena, jossa vain numerot ratkaisevat. Pylväs arveli, että maatalouden koneurakoitsijoita myös lopettaa kannattavuushaasteisiin, sillä kustannuksia ei lasketa riittävän tarkasti.

Granvik totesi työvoimapulasta, että alalle tuleva oppilasmateriaali tulisi valita soveltuvuuskokeilla, jotta kehittymiskelpoinen oppilasaines menestyisi ja jäisi alalle. Koneosaajista on jatkuvasti pulaa.

Paneelissa myös sivuttiin sitä tosiasiaa, että koneurakoitsijat ovat maan hiljaisia eikä esimerkiksi julkisuudessa harvennushakkuista käytyihin näkemyksiin kukaan alan ammattilainen ole osallistunut. Hakkuita tehdään niin ympäristöystävällisesti kuin mahdollista. Ylipäänsä maa- ja metsätalouden ympärillä käytävää keskustelua tulisi ohjata Ulmasen käyttämässä loppukaneetissa positiivisempaan suuntaan. ”Koneurakoitsijat ovat maan sisäisesti tärkeässä roolissa, joten on huolehdittava, että he jaksavat tehdä jatkossakin töitä”, Ulmanen päättää.