Video: Energiapuun kuuma suhdanne näkyy myös Seppo Kuisman tuotannossa – vaihtokoneet lähtevät heti
Proforest 2023 -näyttelyssä haastateltu yrittäjä Seppo Kuisma on toiminut yrittäjänä 52 vuotta. Seppo Kuisma Oy:n tuotannon runko koostuu perävaunuista, kuten maansiirto- vilja- ja metsäperävaunuista erilaisine malleineen sekä kourakuormaimista. Uusina tuotteina on lisäksi salaojakone, joka lähtee koeajoon nyt kevään aikana. Salaojasorastukseen Kuisma kertoo valmistaneensa soravaunua jo viitisen vuotta.
Viljelijät ja viljelijäurakoitsijat ovat aina olleet Seppo Kuisman pääasiaskuntaa. Viljelijäurakoitsijat ovat lisääntyneet, sillä Kuisman mukaan maatalouden tuloihin on haettava sivutuloja, kun maatalous ei nykyhinnoilla elätä.
Maailman menosta keskustellaan
Konemyyjän näkökulmasta asiakkaiden kanssa keskustellaan paljon maailman menosta ja asiakkaan tilanteista. Osa asiakkaista pärjää hyvin, mutta osa joutuu pohtimaan, mitä jatkossa tehdään.
Kysynnän runko on maansiirtovaunut, koska urakointia on aika paljon lisäansion hankkimisen vuoksi. Massa-ajosta on Kuisman mukaan siirtynyt autopuolelta traktoripuolelle, koska traktorit ovat maansiirtoautoja maastokelpoisempia.
Lisäksi viljavaunuja sekä kiinteä- että nykyään myös avattavalaitaisia kysytään. Avattavalaitaisista voi laidat purkaa, jotta voi ajaa erilaista trukkilastattavaa tavaraa.
Metsäpuolella energiapuu kokonaisuutena työllistää. ”Moni haluaa tehokkaampia koneita ja otamme mielellään käytettyjä vaihdossa, sillä niitä ei ole tarjolla, vaikka kysyntää on,” Kuisma kertoo. Näin saadaan Kuisman mukaan rinki pyörimään. Käytettyjä oli vuosi sitten varastossa, mutta ei ole käytännössä enää.
Niinpä uusia kourakuormaimia valmistetaan ja tarjouksia tehdään. ”Käytettyjä otetaan mielellään vaihdossa, sillä samalla pääsee vanhasta eroon hyvällä hinnalla,” Kuisma kertoo.
Osaston luetuimmat
- Okraan panostetaan tauon jälkeen – näyttelypinta-ala on kasvanut ja tarjonta profiloituu ammattimaisemmaksi
- Swedish Forestry Expo 2023 -näyttelyssä nähtiin järeitä koneita raviradalla – onko tapahtuma metsäkone- vai metsätalousnäyttely?
- Kuljetus 2023 -näyttelyssä paljon uutuksia esillä – vedystä keskusteltiin kovasti niin osastoilla kuin seminaarissakin
- Pöttinger valmistaa koneita vain tilauksesta – varustevaihtoehdot tekevät koneista yksilöitä
- Video: Konevalmistajat maalaavat globaalit mahdollisuudet suomalaiselle osaamiselle – työkoneiden sähköistämisen vaihtoehdot esillä Proforestin paneelikeskustelussa
- Proforest 2023 osa II: Uutuuksia kaikenkokoisilta konevalmistajilta
- MSK Group Oy on saman perheen omistuksessa kolmannessa polvessa – Junkkari on osana konsernia