
Proforest 2023 -näyttelyssä ammattilaiset liikkeellä – konsepti sai kiitosta näytteilleasettajilta

Proforest 2023 -metsä- ja konealan näyttely
- Järjestettiin neljännen kerran, toisen kerran Kalajoen lentokentän alueella
- Tapahtumassa esillä etenkin metsäalan kalustoa
- Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi
Proforest järjestettiin nyt neljännen kerran ja toisen kerran Kalajoella. Sää oli suosiollinen, ei ollut keväistä lumimyrskyä tai syksyn kalseutta. Näyttelyyn osallistuvilta yrityksiltä tuli yleisesti vain positiivista kommentointia. Liikkeellä olivat selvästi alan ammattilaiset, ja yrityksissä oltiin tyytyväisiä tapahtumassa saatuihin kontakteihin.
Kalajoen lentokentän alueelle oli nykyinen järjestäjä, Expomark Oy, toteuttanut napakan, mutta samalla monipuolisen näyttelyn. Kaikki Suomeen metsäkoneita myyvät yritykset olivat paikalla, sillä olihan kyseessä maamme tämän vuoden päänäyttely metsäkoneiden osalta.
ProForest on kasvanut viime vuoden 130 näytteilleasettajasta 180:een. Näyttelyneliöt ovat kasvaneet 12 650 m²:stä 17 273 m²:iin. Expomarkin toimitusjohtaja Tomi Niemen mukaan kaikki näytteilleasettajasektorit ovat kasvaneet. Jo perjantain puolen päivän tienoilla oli selvää, että näyttely onnistuisi, väkeä tuli oli paljon liikkeellä.

Metsäkoneiden puolella vähän uutta
Varsinaiset metsäkoneet olivat jo osastosijoittelun osalta näyttelyn pääosassa. Niiden osastot olivat lentokentän puoleisella reunalla ja näyttelyyn kentän pysäköintialueelta saapuville kävijöille tuli heti selville, mistä on kyse.
Suuria uutuuksia ei näyttelyssä nähty, mutta jotakin vihiä tulevasta oli. Komatsu Forestin osastolla pyöri huomaamattomasti video, jossa esiteltiin uutta Maxi Vision -ohjelmiston lisäosiota eli Precision-tarkkuuspaikannusta. Järjestelmän tarkempaan esittelyyn palataan seuraavassa Koneviestin numerossa 8.
Energiapuukoneiden kauppa käy kuumana, koska energiapuun kysyntä on kovaa. Nyt täytyisi korjata täysillä ensi talven energiapuuta, kun varastot on vedetty kuivaksi.
Metsävaunujen ja -kuormainten kauppa on käynyt viime kuukaudet koko ajan tasaisesti. Traktorihakkureiden povatusta laskusta huolimatta niillä on edelleen oma käyttäjäkuntansa.




Konekaupan rahoitus vaikeaa
Edellä mainittujen traktorihakkureiden kaupassa investointitukien hakeminen on tuonut kaupankäyntiin ylimääräisen muuttujan, sillä investointituet ovat valmistajilta saadun kommentin mukaan olleet lujassa.
Toimitusajat esimerkiksi Keslalla ulottuvat pääsääntöisesti vuoden loppuun. Varsinaisissa metsäkoneissa toimitusajat vaihtelevat malleista riippuen jopa vuoteen saakka, ja usein nimenomaan keveämmissä malleissa. Tässä ehkä näkyy yleisen metsäkeskustelun ja energiapolitiikan laineet – kevyempiä koneita hankitaan energiapuuharvennuksille?
Yleisestikin rahoitusmarkkinat ovat tiukentuneet valmistajien kommenttien mukaan merkittävästi. Ovatko metsäsektorin ylle luodut epävarmuustekijät luoneet ylimääräisen riskitekijän rahoittajien sijoituspäätöksiin?


Osaston luetuimmat
- Video: Konevalmistajat maalaavat globaalit mahdollisuudet suomalaiselle osaamiselle – työkoneiden sähköistämisen vaihtoehdot esillä Proforestin paneelikeskustelussa
- Nivalan Konekapinassa pääosissa olivat sähköiset pienkuormaajat – tapahtumaan kuului myös näyttävä harrasteautonäyttely
- Einböck on mekaanisen rikkatorjunnan pioneeri – myös nurmenhoitokalustoa runsaasti tarjolla
- Pöttinger valmistaa koneita vain tilauksesta – varustevaihtoehdot tekevät koneista yksilöitä
- Video: Koneurakoitsijat Koneviestin Proforest-paneelissa – maanomistajat, metsäyhtiöt, konetekniikka, talous ja politiikka ovat päätöksenteon arkea
- Steve’s Machining valmistaa räätälöityjä työkoneita asiakkaiden tarpeisiin – erikoisemmatkin koneet syntyvät ammattilaisten käsissä
- Italiassa järjestetyssä Samoter-näyttelyssä oli positiivinen tunnelma – näyttelysuman vuoksi yrityksiä oli kuitenkin mukana aiempaa vähemmän