Läntisiä traktoreita kaukaisessa maassa - Uuden-Seelannin vahvaa museotoimintaa

Uuden-Seelannin ykkössankari on Sir Edmund Hillary, joka yhdessä nepalilaisen Tenzing Norgayn kanssa valloitti Mount Everestin huipun vuonna 1953. Viisi vuotta myöhemmin Hillary osallistui Etelänavan ylitykseen, johon käytettiin kolmea erikoisvarusteltua Fergusonia. Niistä on olemassa useita kopioita ympäri maailmaa, mutta tämä kone on aito. Muutokset napa-ajelua varten on tehty aika ronskilla tavalla, mutta tietysti toimivuus on ollut tärkeämpää kuin ulkonäkö. Telat toimitti Massey-Harris-Ferguson Ltd:n Skandinavian yksikkö. (Auckland) 

Caterpillar RD-7 on ensimmäinen versio ”Seiska-Pillarista”, sen tuotanto alkoi vuonna 1936. Isoja dieseleitä oli tehty jo vuosikymmenen alussa, mutta sylinteritilavuudet olivat pienentyneet, RD-7:n nelosmoottorissa on litroja ”vain” 13,6 ja tehoja 85 hv. Syyläriin mahtuu reilut 70 litraa. Vesineen, öljyineen ja polttoaineineen kone painaa 9,2 tonnia. (Auckland) 

MOTAT:in traktoritarjonta ei ole kovin laaja, se kun on enemmän Heurekan tapainen laitos, ei niinkään konemuseo. Muutamia koneita on kuitenkin esillä, mutta muista Uuden-Seelannin museoista poiketen, ne ovat enempi patsaita, harvempi on ajokunnossa. 20-lukulaiset Caterpillar 10 ja Cletrac edustavat vanhempaa telakalustoa. (Auckland) 

Ranskalainen De Dion-Bouton oli 1900-luvun alussa maailman suurin autovalmistaja, mutta meno alkoi hyytyä ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja päättyi lopullisesti vuonna 1932. Albert De Dionin ja Georges Boutonin vuonna 1882 perustama yritys teki loistonsa päivinä 400 autoa vuodessa. Kuvan De Dion-Bouton on ilmeisesti mallia AV vuodelta 1907. (Geraldine) 

Ensimmäinen Morris-malli oli vuosina 1913–19 tehty Oxford. Se sai liikanimen Bullnose (sonninturpa), joka oli lyhennelmä sanoista bullet nose (luotinokka). 2-paikkaisen perusmallin lisäksi saatavilla oli avolavaversio, mutta kuljetustila oli aika lyhyt, eikä 16 hv:n 1 000-kuutioinen White & Poppe -moottori sietänyt kovin raskasta kuormaa. Perusmalli liikkui tasaisella maalla lähes 80 km/h. (Geraldine) 

Umpikumirenkailla varustettu Leyland RAF-type on ensimmäisen maailmansodan aikuinen sotilasajoneuvo, joita on tehty kuutisentuhatta kappaletta. Tyhjäpainoa on vajaat 5 tonnia ja kantavuutta 3 tonnia. Bensanelosessa on tehoa 34 hv, joten kiihtyvyys ja huippunopeus eivät varmaan olleet kummoisia varsinkaan täydellä lastilla. Tämä yksilö on vuodelta 1919. (Geraldine) 

Lentokenttätraktorit esittivät alusta lähtien merkittävää roolia David Brownin toiminnassa. Kerrotaan, että pieni ja aloitteleva traktorivalmistaja pääsi apajille, koska tehtailija David Brown ja sotaministeri Beaverbrook olivat hyviä kavereita. Ensimmäiset VIG-mallit valmistuivat vuonna 1941, kuvan Taskmaster esiteltiin 7 vuotta myöhemmin. Peruskoneena käytettiin tavallista maataloustraktoria. (Geraldine) 

Eteläsaaren suurimmassa kaupungissa Christ- church:issa vuodesta 1882 toiminut Booth, McDonald & Co. teki monenlaisia maatalouskoneita, mutta tunnetuimpia olivat Deering 10/20-pohjaiset Boothmac-tiehöylät. Terän asentoa voidaan säätää hyvin monipuolisesti ja kaikki toiminnot ovat tietenkin mekaanisia. (Geraldine) 

Allis-Chalmers B oli hyvin kevyt traktori, joten sitä ei uskoisi näkevänsä tiejyrän peruskoneena. Tosin tässä englantilaisessa Barford & Perkins -jyrässä Allista on vain moottori. Valmistajafirman toisena osakkaana oli sittemmin dieselmoottoreiden tuottajana kunnostautunut Frank Perkins. Vuonna 1934 yrityksen nimeksi vaihtui fuusion myötä Aveling-Barford. (Geraldine) 

Tilastot kertovat, että vuonna 1953 Uuteen-Seelantiin tuotiin 20 nelivetoista M.A.N-traktoria ja muistona tuosta erästä on säilynyt tämä AS542A. 42-hevosvoimainen ja 2,5-tonninen Manne on liikkunut varmasti jyrkilläkin rinteillä, mutta hankalammissa maisemissa luotettiin enemmän telaketjuihin. (Geraldine) 

Massey-Harris-yhtymä tuli vuonna 1947 toimineeksi 100 vuotta ja juhlan kunniaksi esiteltiin uusi traktorisarja, johon kuuluivat mallit 20, 30, 44 ja 55. Malliston toiseksi suosituimman Massey-Harris 30:n Continental-moottori on 4-sylinterinen, 2.6-litrainen ja 30-hevosvoimainen. Vaihteita viisi, painoa 1 665 kiloa ja valmistusmäärä vuoteen 1953 mennessä 32 416 kpl. (Geraldine) 

LA oli muinoisen Case-traktorisarjan suurin malli, jota tehtiin vuosina 1940–52 yli 42 000 kappaletta, joista Suomeen tuli 11. Case LA oli voimakkaan traktorin maineessa, mutta tuolloin jo melko vanhanaikainen. Sähköstartti oli lisävaruste, samoin nostolaite, eikä 17 km:n huippunopeuskaan ollut kovin huimaava. 6,6-litraisella 50 hv:n moottorilla varustettu traktori painaa reilut 3 tonnia. (Geraldine) 

Case SC oli juuri ennen sotia esitellyn uuden tulenpunaisen malliston toiseksi pienin traktori. Riviviljelyyn tarkoitetun SC:n lisäksi saatavilla oli normaali S-malli. Moottori on 2,7-litrainen nelonen, bensa- tai petrooliversiona. Neljä vaihdetta ja painoa 2 250 kiloa. Suomeen tuotiin leveällä etuakselilla varustettua S-ex-mallia OTK:n toimesta kolmen traktorin verran. (Geraldine) 

Howard on alkuaan australialainen merkki, jonka ykköstuotteita olivat erilaiset jyrsimet. 1920-luvun lopulta lähtien valmistusta oli myös Englannissa, alussa lisenssipohjaisena, myöhemmin fuusioiden myötä. Tämä Howard DH22 oli ohjelmassa vuosina 1928–52. Kone oli tarkoitettu jyrsintään, mutta sitä pystyi käyttämään myös tavallisen traktorin tapaan. Moottorina oli aluksi 22 hv:n Morris, myöhemmin 35-hevosvoimainen LeRoi. (Geraldine) 

Roadless DG4 -puolitelat sai lisävarusteena hyvinkin moneen merkkiin, mutta yleensä ne asennettiin Mörkö-Majuriin. Telat lisäsivät vetovoimaa, mutta niiden kanssa pystyi käyttämään vain hinattavia työkoneita, vetovarret kun eivät mahtuneet olemaan paikallaan. Telat nostivat Majurin hintaa suunnilleen 75 % verran. (Geraldine) 

WD6-Deeringissä on kaasutin, magneetto ja syöttöpumppu. Moottori pannaan pyörimään bensalla, jonka jälkeen suljetaan ylimääräinen palotila ja polttoaineeksi vaihdetaan dieselöljy. Tehoja löytyy 36 hv, huippunopeutta 25 km/h ja painoa pari tonnia. Vastaava englantilaisversio oli BWD-6, joka startattiin suoraan dieselillä. (Geraldine) 

Kanadalainen Cockshutt oli arvostettu traktori- ja puimurimerkki. Varsinkin ajopuimureissa oli runsaasti niin ikään kanadalaisen Massey-Harrisin piirteitä, mutta tekniikka oli kuitenkin omaa. Hinattava Cockshutt 422 jostain 50-luvun lopulta kuuluu ”straight through”-tyypin puimureihin, mikä tarkoittaa leikkuupöydän levyistä tai vain hieman kapeampaa puintikoneistoa. Tässä tapauksessa leikkuuleveys on 188 cm ja puintikela 165 cm. (Geraldine) 

Perkins-dieseleitä alettiin sovitella Fordsoneihin vuodesta 1937 alkaen. 4-sylinterisestä Leopard II -moottorista otettiin kuorma-autokäytössä 75 hv, mutta N-Fordsonissa tyydyttiin 34 hevosvoimaan. Kovemmilla tehoilla olisi rasitettu liikaa voimansiirtoa ja etenkin ruuviperää. (Geraldine) 

Riviviljelymallinen Fordson N 1930-luvun lopulta oli tarkoitettu kilpailijaksi amerikkalaiselle Farmallille, mutta jenkkimarkkinoiden valloitus epäonnistui. Perus-Fordsonista poiketen tässä mallissa on ohjausjarrut. Meillä Fordson-juurikasvitraktorina markkinoitu N Row-Crop oli malliston halvin kone, mutta kysyntään se ei vaikuttanut. (Geraldine) 

Englantilainen Ruston & Hornsby Ltd. teki vuosina 1920–28 kolmisensataa British Wallis -traktoria amerikkalaisen Wallis-merkin lisenssillä. Vajaat 30-hevosvoimaisella nelosmoottorilla varustettu 1 650-kiloinen traktori oli nykyaikainen ja toimiva, mutta Fordsoniin ja Internationaliin verrattuna liian kallis. (Geraldine) 

Saunderson Universal F on Geraldinen museon ja koko Uuden- Seelannin vanhin teollisesti tuotettu traktori. Englannin Bedfordissa vuonna 1913 valmistunut peltoveturi on 14-hevosvoimainen ja sen 2-sylinterisessä poikittaisessa moottorissa on tilavuutta suunnilleen 5 litraa. Seuraavassa versiossa jäähdytin oli edessä ja kuljettajan paikka moottorin takana. (Geraldine) 

Museotoimintaa hoitavat talkoohengessä paikalliset kerholaiset. Kaluston entisöinti, esittely ja rakennusten ylläpito eivät sido kerrallaan kovin suurta porukkaa, mutta Crank Up (suom. kampikäynnistys) -tapahtuman aikaan tarvitaan kaikkien työpanosta. Maaliskuun lopulla museota esitteli Ferguson-mies Jim Hodges. (Geraldine) 

Geraldinen museon lukuisista rakennuksista yksi halli on pyhitetty kokonaan traktoreille, autoille on omat näyttelytilansa. Vuonna 1982 avatun museon ensimmäinen halli tuhoutui niinkin epätodennäköiseen juttuun kuin lumikuormaan. Nyt rakenteet on mitoitettu kestämään muutakin kuin vesisadetta. (Geraldine) 

Uudessa-Seelannissa on myyty ja myydään yhä suunnilleen samoja merkkejä kuin muuallakin, enemmistönä ovat kuitenkin amerikkalaiset ja englantilaiset traktorit. Belarus on harvinaisempi, mutta ei kuitenkaan mikään maankaatoihme. (Blenheim) 

Romulaanin kiintoisimpiin löytöihin kuuluivat hinattavan Massey-Harris RT15 -puimurin jäännökset. Suomeenkin tätä 30-luvun lopun edistyksellisintä puimalaitetta tuli ehkä kahden kolmen koneen verran. Samasta puintikoneistosta kehitettiin myöhemmin sisuskalut Massey-Harris 726 -ajopuimuriin. Punaväri on karissut aikoja sitten, mutta galvanointi on pitänyt pellit lähes ruosteettomina. (Blenheim) 

Museon takana on laaja, parikymmentä rakennusta käsittävä varastoalue, joiden suojissa säilytetään entisöintiä odottavia koneita. Monet traktorit ja työkoneet tulevat olemaan haasteellisia kohteita, mutta tämän nelos-Pillarin ja Allis-Chalmers All-Crop -ajopuimurin kanssa ei pitäisi tulla ylipääsemättömiä ongelmia. (Blenheim) 

Ainakin yksi Sir Edmund Hillaryn Etelänavan valloitukseen käyttämistä traktoreista on tallella, mutta kun tuosta uhkarohkeasta keikasta tehtiin elokuvaa, rakennettiin sitä varten kopio. Ulkonäöltään se on alkuperäisen kaltainen, mutta peltien ja peitteiden suojassa on joitakin käyttöä helpottaneita muutoksia. (Blenheim) 

Fergusonista oli saatavana puolenkymmentä eri versiota ja niihin vielä ainakin kuutta eri moottoria. Täydellistä lisävarusteluetteloa ei liene olemassakaan. Tällä lentokenttä-Fergulla on pidetty asfalttia puhtaana ja vedetty kapsekkikärryjä. Uudessa-Seelannissa nähdään lunta hyvin harvoin, joten valkoinen on pätevä huomioväri. (Blenheim) 

Amerikkalainen Vaughan Flex-Tred ja englantilainen Ransomes MG5 ovat tehoiltaan (6 ja 7 hv) samaa sarjaa, eikä painossakaan ole isoja eroja. Päällä istuttavaa Ransomesia ja perässä käveltävää Vaughania ohjataan teloja jarruttamalla, Vaughanissa on oikein pillarityyliset irrotuskytkimet. Molemmat ovat 50-luvun alun tuotteita. (Blenheim) 

Ford 9N ja siitä kehitetty Ferguson TE 20 näyttävät äkkiä katsottuna jokseenkin samanlaisilta traktoreilta, mutta eroa on kuitenkin sen verran että mistään osasta osaan kopioidusta koneesta ei ole kyse. Yhteisesti tuotettu 9N on nostolaitetta lukuun ottamatta kokonaan Fordin suunnittelema, mutta pesäeron jälkeen Ferguson jatkoi oman traktorinsa valmistusta jokseenkin samoilla opeilla. Fergusonissa on enemmän Fordia, kuin Fordissa Fergusonia. (Blenheim) 

Field Marshall ei ole kuulapää, vaan tavallinen 1-sylinterinen 2-tahtidiesel. Bulldogit saatiin tulille puhalluslampuilla, mutta ”Peltomarsalkat” hehkupatruunoilla ja ruutipanoksilla. Kovin tiuhoja paukkustartteja ei suositeltu, koska ne nokesivat moottoria. Ainoassa sylinterissä on vajaat 5 000 kuutiota, joista saadaan nelisenkymmentä hevosvoimaa. Marshallin väri muuttui vihreästä oranssiksi vuonna 1953, jolloin sähköstartinkin sai jo lisävarusteena. (Blenheim) 

Lanz Bulldog on työläs käynnistää, se kiikuttaa kuskia ja pitää kovaa meteliä, mutta siinä on puolensakin. Tasaisella kuormituksella paikalliskäytössä se on vähäruokainen ja toimintavarma, eikä kovin tarkka siitä, mitä tankissa on. Tämän takia niitä käytettiin esimerkiksi kastelupumppujen pyöritykseen vielä silloin, kun pelloilla ajeltiin jo kätevämmillä koneilla. 4,7 litran Buldogissa on 25 hv, 10,3-litraisessa isoveljessä tuplasti enemmän. (Blenheim) 

Ruotsalaisella Bolinder-Munktellilla oli yllättävän runsaasti vientiä Australiaan ja Uuteen-Seelantiin, missä niitä ostettiin muun muassa eri virastojen käyttöön. Kovin haluttuja ne eivät enää 50-luvulla olleet, starttaus kun oli hankalaa. Tämä Munktell type 25 on palvellut Blenheimin rakennusvirastoa. Moottori on 2-sylinterinen, 5,3 litran kuulapää, teholtaan 32 hv. (Blenheim) 

Runko-ohjattua Centauria tehtiin Ohiossa 20- ja 30-luvuilla. Moottorina on 2-sylinterinen LeRoi, teholtaan 10–12 hv, painoa kuutisensataa kiloa ja vaihteita yksi eteen ja taakse. Centauria markkinoitiin halpana vaihtoehtona hevoselle ja sitä ostettiinkin tuhansille pikkutiloille. 30-luvun lopulla Centaur teki oikeitakin traktoreita. (Blenheim) 

Massey-Harris Pacemakeria tehtiin vuosina 1936–38. Ensimmäiset traktorit olivat vielä tumman vihreitä, mutta sittemmin kirkkaan punaisia. Tekniikka oli paljolti samaa kuin 20-luvun alun Wallis-traktoreissa, joiden valmistus siirtyi Massey-Harrisille vuonna 1928. Moottori on 4-sylinterinen, 4-litrainen, teholtaan noin 30 hv. Kaikki hallintalaitteet ovat käsikäyttöisiä. (Blenheim) 

Oliver käytti 6-sylinterisiä moottoreita alle 30 hv:n traktoreissakin, mutta tässä vuosina 1937–52 tehdyssä 48-hevosvoimaisessa Oliver 90 -mallissa on kuitenkin 7,3-litrainen nelonen. Vaihteitakaan ei ole kuin neljä ja huippunopeutta 9 km/h, kun pienemmällä 70-Oliverilla pääsi jo yli kahtakymppiä. (Blenheim) 

A-malli oli 1930-luvun lopun Allis-Chalmerseista tehokkain, 8,36-litraisesta petroolinelosesta saadaan 1 000 kierroksella irti 51 hv. Lähes 3,3 tonnin painoinen A-Allis on ollut tehokas puimakoneen pyörittäjä ja sillä on saanut siirrettyä isonkin ”ryskin”, mutta vain 15 kilometrin tuntinopeudella. A-mallia on tehty vuosina 1936–42 yhteensä 1 200 kpl, joista 5 on tuotu Uuteen-Seelantiin. (Blenheim) 

Hart-Parr 12-24 kehittää poikittaisella 2-sylinterisellä 5,1 litran petroolimoottorillaan 24 hv:n tehon. Näitä parin tonnin painoisia traktoreita tehtiin vuosina 1924–30, myöhemmin merkiksi vaihtui Oliver. Tämä traktori on vuodelta 1928 ja se on New Zealand Special -malli, mikä tarkoittaa erilaista ilmansuodatinta ja pakoputkea. Hart-Parr on koko museon nopein käynnistyjä, kampea ei kuulemma tarvitse kuin hipaista. (Blenheim) 

Englantilainen Peter Brotherhood Ltd. aloitti vuonna 1920 Peterbro-traktorin tuotannon, mutta tasokkaan koneen kysyntää rajoitti sen hillitön hinta. Englantilaiset pitivät sen 30-hevosvoimaista Ricardo- moottoriakin turhan tehokkaana, mutta Australiassa ja Uudessa-Seelannissa Peterbro oli hyvässä maineessa. Niinpä hieman yli kymmenestä säilyneestä traktorista ainakin neljä on tallennettuina Uuden- Seelannin museoihin. Tämä yksilö on vuodelta 1922. (Blenheim) 

Englantilainen Guthbert-leikkuukone vuodelta 1855 kuuluu vanhimpiin säilyneisiin elonkorjuulaitteisiin. Terä saa käyttövoimansa maapyörään yhdistetyltä kartiopyöräparilta. McCormickin leikkuukoneessa tarvittiin erillinen haravamies, joka vetäisi lyhteen kokoisen nipun kokoojatasolta maahan, mutta tässä mallissa saman asian hoitaa puisella lokasuojalla istuva hevoskuski. (Blenheim) 

Museoon tuotiin vajaat 40 vuotta sitten romukasa, jonka tarkoituksesta ja historiasta ei ollut tietoa. 1-sylinterinen moottori oli merkiltään Ransomes, Chevrolet-kuorma-auton ja jonkun niittokoneenkin osia läjästä löytyi. Entisöintiryhmän käsissä palapelistä syntyi traktori, jonka joku paikallinen viljelijä oli alun perin rakentanut joskus 1920-luvun alussa, ehkä aiemminkin. Kaikki palikat käytettiin, ylimääräisiä ei jäänyt, eikä lisää tarvittu, uustuotantoa on vain konepelti ja runkolankut. Traktori on nimetty sikäläisen hallintoalueen mukaan. (Blenheim) 

Näitä 2,2-tonnisia ja 16-hevosvoimaisia Avery-traktoreita tehtiin vuosina 1916–22 Illinoisin Peoriassa. Moottori on 2-sylinterinen, 4,6-litrainen ja pyörii bensalla. Jäähdyttimessä ei ole tuuletinta, vaan ilma saadaan liikkumaan johtamalla pakokaasut ympyränmuotoisen syylärin yläosaan, jolloin tapahtuu eräänlainen ejektori-ilmiö. Mitä enemmän ja kuumempia pakokaasuja, sitä enemmän jäähdytystä. (Blenheim) 

Uudessa-Seelannissa on tehty ainakin yksi traktori ja se on tämä 10-hevosvoimainen Blackstone, joka valmistui joskus vuoden 1906 jälkeen. Englannista tuodun moottorin ympärille koottua traktoria käytettiin aluksi liikkuvana silppukoneena, myöhemmin se varustettiin vinssillä paalujen junttausta varten. Myös kaikkinaiset maataloustyöt hoituivat puurunkoisella Blackstonella, joka oli aktiivikäytössä vuoteen 1938 asti. (Blenheim) 

Blenheimin museon harvinaisempaan kalustoon kuuluu nelivetoinen Fitch 20-35 vuodelta 1919. Kokonaisia traktoreita löytyy maailmalta alun toistakymmentä, joista toimintakuntoisia 6. Moottori on 8,15-litrainen Climax, teholtaan 35 hv, traktori painaa 2,7 tonnia. (Blenheim) 

Blenheimin kupeessa toimiva Brayshaw Heritage Park koostuu viidestä eri museokokonaisuudesta. Vanhan ajan kaupungin tyyliseksi rakennetulla alueella maatalouskonehistorian esittelystä vastaa Marlborough Vintage Farm Machinery Museum. Rakennusten ja esineistön kunnossapito ja esittely hoituu kokonaan vapaaehtoisvoimin. Useimmiten museovieraat ottaa vastaan Lyn Bowman-Rutledge; esittelykierros alkaa tietysti korkeimmalta tasolta, eli BMB-Presidentistä. (Blenheim) 

MOTAT (Museum of Transport and Technology) -museon McLaren-höyrytraktoria pyöritetään lähes päivittäin, mutta liikkeellä sitä nähdään harvemmin. Vuonna 1912 Englannissa tehty kone painaa polttoaine- ja vesimäärästä riippuen 12–14 tonnia. McLarenin nimellisteho on 8 hv, mikä olisi dieseltraktorivoimaksi muutettuna suunnilleen 56 hv. (Auckland) 

Uusi-Seelanti on alusta loppuun maatalousvaltio. Maitojalosteet ja liha ovat tärkeimpiä vientituotteita, eikä tilanne tule muuttumaan vielä pitkään aikaan. Tuottaminen on vaikka Eurooppaan verrattuna hyvin edullista, laidunkausi kestää lähes koko vuoden, eikä karjarakennusten tarvitse olla kummoisia. Lämpötila laskee pakkasen puolelle harvoin ja silloinkin lyhytaikaisesti. Kaikki maataloustuet poistettiin 1990-luvulla, mutta viime aikoina on jouduttu maksamaan jonkinlaisia kriisiapuja.

Uuteen-Seelantiin kuuluu Cookinsalmen erottamien Pohjois- ja Eteläsaaren lisäksi noin 700 pikkusaarta. Maapinta-alaa on 267 710 km² ja väkiluku 4,47 miljoonaa. Ensimmäisiä vakituisia asukkaita olivat 1300-luvulla saarille asettuneet maorit, mutta nyt heitä on vain 14 % kokonaisväestöstä. Lähin naapurivaltio on 1 500 kilometrin päässä oleva Australia.

Kokonaispinta-alasta maatalousmaata on vajaat 14,5 miljoonaa hehtaaria, joista luonnonlaitumia ja viljeltyjä heinämaita suunnilleen 2/3. Viljaa ja puutarhakasveja kasvaa noin 600 000 hehtaarilla. Vahvempi viljely on keskittynyt Eteläsaarilla sijaitsevalle Canterburyn tasangolle, mutta siellä on riesana hyvin vaatimattomat sademäärät, noin 350 milliä vuodessa, mikä edellyttää jatkuvaa keinokastelua. Saaren länsilaidan vuoristossa sataa vuodessa hyvinkin 6 000 milliä.

Lehmiä ja lampaita näkyy kaikkialla, jokaista asukasta kohti on pari nautaa ja 7 lammasta. Ruokinta perustuu lähes kokonaan laiduntamiseen, viljaa ei elikoille juuri syötetä. Luonnonvaraisiin eläimiin ei kuulu yhtään petoa, eikä käärmettä, ensimmäiset nisäkkäätkin tulivat saarille vasta ihmisten mukana. Vaaralliset eläimet puuttuvat ja ilmasto on leuto, mutta varsinaisissa paratiisioloissa ei kuitenkaan eletä. Pohjoissaarella on kymmenkunta aktiivista tulivuorta, jotka purkautuvat joskus hyvinkin rajusti. Saarilla on vuosittain noin 14 000 maanjäristystä, joista parikymmentä saattaa tuhota rakennuksia.

Uuden-Seelannin traktori- ja muu työkonekanta on pitkälti amerikkalaista ja englantilaista, oma valmistus on ollut melko vaatimatonta. Siitä huolimatta maatalous on ollut yhtä vahvasti koneellistettua kuin muuallakin. Saatavilla ovat olleet lähes kaikki yleisemmät läntiset traktorimerkit ja muutama itäinenkin. Suurempia traktoreita on ostettu Eteläsaarten vilja-alueille, Pohjoissaarten rinnelaitumilla on suosittu enemmän pikkutraktoreita ja telakoneita.

Vanhoja traktoreita on säilynyt runsaita määriä – pakkanen ei ole halkaissut lohkoja, eikä romukeräyksiä ole suosittu. Kerho- ja museotoimintakin on ollut pitkään vilkasta. Saarilla on yksityisten kokoelmien lisäksi ainakin kymmenkunta mainittavampaa maatalouskoneisiin erikoistunutta museota, joista seuraavassa esitellään kolme matkareitin varrelle sopivasti sijoittunutta.

Geraldinen auto- ja maatalouskonemuseota pyörittää paikallinen harrastajakerho. Yhteensä yli 2 000 esinettä käsittävässä kokoelmassa on toistasataa entisöityä traktoria ja viitisenkymmentä autoa, joukossa kovan luokan harvinaisuuksia. Museon ensimmäisen rakennuksen avajaisia juhlittiin huhtikuussa 1982, mutta muutamaa vuotta myöhemmin hallille kävi köpelösti. Uudessa-Seelannissa lumi on hyvin harvinaista muualla kuin vuoristossa. Missään lujuuslaskelmissa sitä ei tarvitse huomioida, järistykset ovat pahempi uhka. Yllättävän kova räntäkuuro kuitenkin kartutti museon katolle sen verran runsaasti kuormaa, että koko rakennus romahti. Halli saatiin korjattua ja pian sen rinnalle nousi uusia rakennuksia. Nyt käytettävissä on omat tilat valmiille autoille, traktoreille ja keskeneräisille projekteille, sekä kerhohuoneisto ja kunnostuspaja.

Museo on Geraldinen pikkukaupungin laitamilla, Eteläsaaren keskiosissa. Lähin suurkaupunki on Christchurch, jonne on taivalta 120 km. Julkisista kulkuneuvoista bussi on ainoa vaihtoehto. Jos vasemmanpuoleinen liikenne ei hirvitä, niin voi sinne huristella autollakin, tie on lähes viivasuora. Museolla ei ole nettisivuja, mutta Facebookista se löytyy haulla Geraldine Vintage Car & Machinery Museum

Eteläsaaren pohjoisimmalla kolkalla, Blenheimissä, on laaja museokylä, nimeltään Brayshaw Heritage Park. Alueella on viisi museokokonaisuutta, joista Marlborough Vintage Farm Machinery Museum on erikoistunut maatalouskoneisiin. Toimintaa ylläpitää samanniminen yhdistys ja koneet on kerätty enimmäkseen lähialueilta.

Museoon kuuluu varsinaisen näyttelyrakennuksen lisäksi huomattavan monta varastoa ja jokunen entisöintipaja. Juuri nyt työn alla on Hanomag-telatraktori 20-luvun alusta. Kokoelmissa on monta harvinaisuutta, kuten 4-vetoinen Fitch ja Blackstone-traktorin uniikkikappale. Laaja varastoalue on vähintään yhtä kiintoisa, kuin puunatut näyttelykoneet. Museon suojissa on virallisesti noin 200 traktoria, mutta parinkymmenen rakennuksen kätköistä löytyy varmasti kirjaamattomiakin koneita koko joukko.

Museo on Blenheimin laidalla, keskustasta on matkaa 2,5 kilometriä. Wellington on 25 km:n bussikeikan ja viiden tunnin lauttamatkan päässä. Pääsee sinne kai nopeamminkin, mutta lautalla aika kuluu rattoisasti maisemia ja delfiinejä katsellessa. Museon sivut ovat osoitteessa www.marlboroughfarmingmuseum.nz, kalustoon pääsee tutustumaan täällä: www.marlborough.museums.org.nz/vintage_farm_machinery.html

Aucklandin kaupungin vuodesta 1964 lähtien ylläpitämä MOTAT, mikä on lyhenne sanoista Museum of Transport and Technology (kuljetus- ja tekniikkamuseo) on yleismuseo, josta pitäisi löytyä jokaiselle tekniikasta kiinnostuneelle jotakin. Pelkästään traktoreita harrastava vieras tekee kyllä hukkareissun, mutta löytyy sieltä kaikkea muuta, kuten laaja sotasälyjen ja lentokoneiden kokoelma, entisajan kaupunkikokonaisuus erikoisliikkeineen, maalaiskylä sun muita muinaisjuttuja. Samalla keikalla voi käydä viereisessä eläintarhassa, niin tulee nähtyä sekin kiwi-lintu, luonnossa niihin ei törmää. Museon tarjontaa raotetaan osoitteessa www.motat.org.nz.