KWF 2013 -näyttely, osa 2: Suo meillä, vetelä Saksassa

Saksassa ollaan päätymässä samaan kuin suomalaisessa puunkorjuussa, pehmeillä mailla korjuun ratkaisu on telojen käyttö tai lisäakselien asennus. Ruotsalainen Malwa esittää ratkaisuksi hyödyntää molempia keinoja. Kuva: Tommi Hakala

Suomessa pehmeiden maiden puunkorjuun ongelmat painottuvat syvempiturpeisille suoalueille. Saksassa ongelmat ovat osittain vastaavat. Turvemaiden lisäksi harmina ovat entiset merenpohja-alueet, joiden hienojakoinen hiekka muuttuu sateella syväksi velliksi. Viime vuosina yleistyneet tulvat ovat saattaneet suuria alueita veden peittoon ja nostaneet pohjaveden jopa maanpinnan yläpuolelle.

Tulvien seurauksena myös puusto on kokenut kovia. Teemapäivän näytösalueet jakautuivat turve- ja kivennäismaa-alueisiin, joiden välillä vierailijoita kuljetettiin minijunalla.

Näytösalue oli jaettu rasteihin, joissa kaikissa olivat selkeät esitetaulut kyseisen kohteen tapahtumista.  Kuva: Tommi Hakala

KWF oli määrittänyt eri tapojen toimivuuden eri maaperillä, ajouraväleillä ja erilaisissa säissä. Kuva: Tommi Hakala

Alueelle oli soviteltu vertailua varten useita erilaisia korjuumalleja. KWF on tutkinut kunkin menetelmän toimivuutta erilaisissa kosteusoloissa ja erilaisilla ajouraväleillä (20/40/60 metriä). Tällä perusteella oli hahmoteltu menetelmien sopivuutta. Paikalla olikin runsaasti päättäviä metsäalan toimihenkilöitä eri puolilta Saksaa.

Perinteistä pohjoismaalaista mallia edustivat manuaalisen kaadon/hakkuun ja harvesteri/kuormatraktorin yhteistyömaat – eräällä kohteella oli mukana jopa hevonen. Ääripäänä olivat vaijerijuontorataan perustuvat menetelmät, yhdistettynä varastopaikalla tapahtuvaan prosessointiin.

Uutena vaihtoehtona oli esillä palstalla tapahtuvaan motohakkuuseen yhdistetty vinssaus, jossa katkottu puutavara kuljetettiin nippuina varastopaikalle. Tähän menetelmään on Dresdenin teknisen yliopiston johdolla kehitetty oma hakkuukonemallinsa, Portal Harvester.

Paikalla ollut prototyyppi herätti suurta kiinnostusta, eikä vähiten hyvin erikoisen toimintatapansa vuoksi. Kone muistuttaa Timberjackin aikoinaan kehittämää, kävelevää hakkuukonetta, mutta protomalli ottaa maksimissaan kahdeksan metrin ”loikkia”, 360 asteen säteellä. Siten kone voi poiketa varsinaiselta juontouralta myös sivuun.

Maastossa liikkuneet koneet olivat lähes poikkeuksetta telavarusteisia. Eri valmistajat ovatkin kehittäneet Keski-Euroopassa runsaasti eri variaatioita. Yhteisinä piirteinä ovat kuitenkin telojen soveltuvuus myös tiellä liikkumiseen sekä tienpintaa säästävä muotoilu.

Paikalliset tiet ovat osittain jopa asvaltoituja, tai kivistä tiiviisti ladottua ”mukulakivitietä”. Koska teiden rakenne on pehmeää perusainehiekkaa, muodostuu jatkokuljetukselle pahoja ongelmia kulkuväylien liettyessä.

Perinteisten täysteräksisten telojen rinnalla olivat esillä Steel Rubber- ja Unilink-kumitetut terästelat. Niiden etuna on koneen leveyden pysyminen kapeampana. Paikallisten tutkimusten mukaan niiden kantokyky häviää kuitenkin selkeästi perinteisille superkantaville teloille.

Ensimmäistä kertaa esillä olivat myös Prosilvan suomalaiset telakoneet. Paikalla ollut telakuormatraktori oli hollantilaiselle asiakkaalle juuri toimitettu, uusin kehitysversio.

Koneen kierrejousitus on korvattu hydraulisylintereillä. Näin koneen jousitus on muutettu aktiiviseksi. Myös telastoa oli muokattu asiakkaan toiveiden mukaan – metrin levyiset telat olivat saaneet rinnalleen ulkopuoliset tukisukset. Suomeen koneet toimitetaan edelleen 80 sentin teloilla. Muita meilläkin tuttuja konemalleja olivat John Deeren 810E ja Ponsse Buffalo Dual.

Suomalaisten alan yrittäjien kirosana on monesti ”lepikko”. Saksassa lepikko voi tarkoittaa normaalia talousmetsää, jossa kasvaa lepän lisäksi saarnia ja osittain koivua. Lepät ovat meidän näkökulmastamme vain hieman eri kokoluokkaa.

Hakkuissa poistetut oksattomat tyvitukit olivat läpimitaltaan paikoin miehekästä puolen metrin luokkaa, pystyyn jäi vain järeämpiä yksilöitä. Leppäkuitupuuta hakattiin jopa pystykuivista pienistä rungoista, jotka tulvat olivat tappaneet.

Järeiden runkojen käsittelystä huolimatta ongelmana on kannattavuus. Arvio palstalla tapahtuvan hakkuun ja vaijerijuonnon yhdistelmän kustannuksista oli jopa 70 euron luokkaa kuutiometriltä. Menetelmä ei ole kovinkaan sopiva Suomen pienipuustoisille alueille, joita meillä riittää.

Paikalliset asiantuntijat havainnollistivat myös sen, että tieto maastoon jääneiden jälkien syyllisestä on Euroopan eri osissa sama. Vaikka palstalla kulkisi lähes 30-tonninen hakkuukone, syntyvät varsinaiset jäljet lähikuljetuksesta.

Näyttelyalue oli kahdessa osassa, vierailijat kuljetettiin alueiden 4 kilometrin välisen osuuden minijunilla. Niiden voimanlähteenä on, miten ollakaan, VW-bokserimoottori. 

Yhdellä kohteella kuormatraktorin apuna oli hevosjuonto, näin uraväliä saatii levennettyä 40 ja 60 metriin. 

Yksi viimeaikojen huimimmista ideoista metsäalalla on Portal Harvesteri -konsepti. Tämä hakkuukone liikkuu vuorotellen alustan toista jalustaa siirtämällä. Ylävaunu liikkuu liukuradalla, joka taittuu ylävaunun reppuselkään. Sen avulla kone ”loikkaa” 4, 6 tai 8 metrin päähän. Koko kone vaatii 4,5 metrin tilan kääntyäkseen. Kone on tarkoitettu turvemaiden korjuuseen. 

Erilaisten telatyyppien vertailussa pohjoismaiset kokoterästelat ovat kantavuudeltaan omaa luokkaansa. Niiden käyttöä Saksassa rajoittaa teiden vaurioituminen, sillä metsätiet ovat kivettyjä tai jopa asfaltoituja. 

Prosilva oli näytöksessä mukana juuri valmistuneella, uudistuneella tela-ajokoneella. Se oli myyty hollantilaiselle asiakkaalle ja varustettu metrin levyisillä teloilla. Kuvassa koneen hydraulista aktiivijousitusta tutkii tela-alustaisten koneiden pioneeriyrittäjä, Jari Päivärinta Suomen Karstulasta. 

Yksi varsin mielenkiintoinen idea oli teladumpperin valjastaminen kuormatraktoriksi. Kuorma-auton alumiinipankot ja puutavarakuormain istuvat hyvin alustan päälle. Koska ohjaamossa ei ole tilaa kääntymiselle, oli siitä tehty ylösnostettava ja kääntyvä. 

Ponsse Buffalo Dual oli esillä 710 millin levyisillä Unitrack-teloilla varustettuna. Telakengät ovat yhdistelmä terästä ja kumia. Ne suurentavat kehää niin paljon, että koneeseen oli vaihdettu 600/40 x 22.5 -rengasvarustus. 

Monet kokevat varmasti tutun tunteen tämän koneen kohdalla. Turvemaille tarkoitettu kone on kuin järeä versio Farmi Trac 5000 -telakoneesta, johon voidaan vielä liittää perään reki. 

”Daavidin ja Goljatin” kohtaaminen oli esimerkki ennakkoluulottomasta lähestymistavasta. 27 tonnia painavan, 16 metrin päähän ulottuvan ja 4,5 metriseksi levenevän Königstiger T 25:n hakkaamat rungot ajettiin Terri 34 -telakuormatraktorilla. Koska hakkuu-ulottuma oli erittäin pitkä, kertyi urille molemmilta puolilta hakaten valtava määrä oksia ja latvuksia. 

Loikkivan harvesterin puiden lähikuljetukseen on kehitetty nippukuljetukseen perustuva vinssausmenetelmä. Siinä hakkuukoneen kasat kuljetetaan maata koskematta pois pehmeiköltä. 

Suomalainen Logbear työskenteli samalla kuviolla Neuson-telahakkuukoneen kanssa. Alue oli tulvien pystyyntappamaa lehtipuuta. 

Jos liittymää ei ole, se tehdään. Järeät alumiiniset rampit mahdollistavat huoltoauton sijoittamisen aivan palstan lähelle. 

Avaa artikkelin PDF