
KoneAgrian metsäosastoilla keskustelu keskittyi metsäteollisuuden ja energiapuusektorin markkinoihin
Metsäteollisuuden matalapaine on jo alkanut näkyä konehankinnoissa, muttei ole pysäyttänyt niitä täysin. Ideat etenevät tuotekehityspuolella ja se palvelee käyttäjiä.
JAK Splitmate -pilkekone oli ensi kertaa esillä. Se on tarkoitettu asennettavaksi traktorin etukuormaimeen tai pienkuormaajaan. Kaivukoneen rototilttiin asennettuna sillä voidaaan työskennellä laajalla alueella. Se tarvitsee toimiakseen yhden kaksitoimisen ulosoton. Koneessa on nosto-orret, joista pölkky pyöräytetään sykesyöttöpöydälle. Syke työntää ketjusahalla katkaistut pölkyt halkaisuterän läpi. Kuva: Tommi HakalaMetsätuotteet olivat KoneAgriassa sijoitettu pääosin E-halliin. Hallin keskellä oli myös metsäkeskusteluiden lava, jossa etenkin metsätilaomistuksen eri muodot kiinnostivat kävijöitä. Monella tilalla on tulossa omistusjärjestelyitä, eivätkä eri vaihtoehdot ole kaikille sopivia.
Puunkorjuun monipuolistumisen halu kävi ilmi pienempien metsäkoneiden osastoilla. Moni kiinnostui esimerkiksi paikalla olleesta Malwan hieman suuremmasta harvesterista ja tasainen kävijävirta oli myös Alstorin ja Kineticin koneiden luona. Metsäperävaunujen osalta paikalla olivat baltialaisten valmistajien edustajat. Viime vuosina metsäperävaunujen koot ovat edelleen suurentuneet, nyt kysyntä on vahvinta 12–13 tonnin kantavuuden malleissa. Silti vieläkin pienempiä vaunumalleja myydään.
Päähallin keskellä oli esillä Malwan järeämpi 980-harvesteri ja perävaunulla varustettu 560.5C Kombi -yhdistelmäkone. Kuva: Tommi Hakala
Varustettaessa kaksipalkkirunkoinen MTM-metsäperävaunu kehtopankoilla, voidaan telin kohdalta jättää pulttikiinnityksen ansiosta koko pankko pois. Vaunuja on nyt saatavilla myös hydraulisella rullavedolla varustettuna. Kuva: Tommi Hakala
Palms 11UX+5.85 -metsäperävaunuyhdistelmä oli esillä Rentin osastolla, varustettuna radio-ohjausvarustuksella. Kyseinen ohjausjärjestelmä mahdollistaa nosturin käyttämisen ohjaamon ulkopuolelta. Ratkaisua on myyty esimerkiksi ongelmapuiden poistajille. Kuva: Tommi Hakala
Verolliselta hinnaltaan vain 1 600 euron hintainen Heworitz-juontovinssi oli esillä Koivumäki-Yhtiöt Oy osastolla. Jämerä runko sisältää kolmepistekiinnityksen ja juontopankon. Kuva: Tommi Hakala
Tapio 170 -harvesteripää on kehitetty pienemmästä 160-mallista ja sitä asennetaan Alstor-metsäkoneisiin. Erona on sahalaite, joka on 170-mallissa 14” laipalla ja mahdollistaa suuremman kaatoläpimitan. Painoa 170:llä on 25 kiloa enemmän. Kuva: Tommi HakalaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


