Alkuaan rakennustyömailla yleistyneet kurottajat ovat osoittautuneet todellisiksi monitoimikoneiksi, joita voi käyttää yhtä hyvin nykyaikaisilla maatiloilla kuin rakennustyömaillakin. Hyvä etenemiskyky vaikeassa maastossa, suuri nostokyky ja kyky ulottaa kuorma pitkälle sekä korkeus- että pituussuunnassa ovat ominaisuuksia, joille on käyttöä monessa työssä.
Ranskalainen Manitou on kurottajien kehityksen pioneeri, joka on kasvanut perheyrityksestä monikansalliseksi suuryritykseksi. Yrityksen alku ei kuitenkaan ollut helppo, ja ensimmäisten tuotteiden kehittämiseen liittyy dramaattisia ja traagisiakin vaiheita.
Toinen maailmansota vaikutti hyvin vahvasti yrityksen kehitykseen monellakin tavalla.
Varsinainen visionääri, perheyrityksen vetäjä Marcel Braud, suunnitteli sodan aikana joukon rakentamiseen käytettäviä yksinkertaisia koneita, joille oletti olevan kysyntää sodan jälkeisen jälleenrakennuksen aikana. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin, ja Marcel sai surmansa saksalaisten luodeista aivan sodan viimeisinä päivinä.
Leski Andrée Braud jäi yksin kahden pienen lapsen ja kolmen prototyyppikoneen (betonisekoitin, nosturi ja vinssi) kanssa. Elämän julmuus ei lannistanut Andréeta, vaan hän perusti vuonna 1945 yrityksen Braud Mécanique Générale, ja osallistui prototyyppien kanssa paikalliseen Nantesin konenäyttelyyn vuonna 1949. Toimelias ja rohkea leski vakuutti sekä ostajat että rahoittajat niin perusteellisesti, että tilauksia koneista tuli, ja yrityksen toiminta saatiin käyntiin.
Sodan jälkeinen rakentaminen oli valtaisa urakka, ja yrityksen tuotteille oli kova kysyntä. Yritys kasvoi ja tuotanto-ohjelmaan otettiin lisää rakentamisessa tarvittavia koneita. Vuonna 1953 yritys yhdistyi toisen rakennusalan yrityksen kanssa, jolloin syntyi Braud & Faucheux, ja tuotevalikoima laajeni nostureihin.
Samoihin aikoihin Andréen poika – myös nimeltään Marcel – osallistui yhä vahvemmin yrityksen toimintaan, ensin juoksupoikana ja hanttihommissa, sitten myös vaativammissa kokoonpanotöissä ja suunnittelijana. 1950-luvun alkupuolella hän oli jo mukana kehittämässä trukkeja ja nostokoneita, joista muodostui myöhemmin yrityksen päätoimiala.
Vuosi 1958 oli yrityksen kasvun ja tuotevalikoiman kannalta erityisen tärkeä, sillä silloin Marcelin ideoinnin perusteella kehitettiin malli MC 5, jota voi pitää suunnannäyttäjänä maastotrukkien osalta. Peruskoneena oli nelipyöräinen McCormick International Farmall Cub -traktori, joka oli muunnettu toimimaan "väärin päin" ja varustettu nostopuomilla sekä nostohaarukoilla tai kauhalla. Kone pystyi nostamaan 1 000 kiloa 2,8 metrin korkeuteen ja liikkumaan epätasaisellakin alustalla.
Vaikka kone oli alun perin tarkoitettu yrityksen sisäiseen käyttöön – sillä lastattiin yrityksen muita tuotteita ratapihalla junavaunuihin – Marcel oivalsi pian koneen potentiaalin muussakin käytössä, ja koneen kehittelyä jatkettiin.
1960-luku oli yritykselle voimakkaan kasvun aikaa. Vuosikymmenen alussa tavallisia ja maasto- trukkeja oli myyty vasta noin viisisataa kappaletta. Vuosikymmenen lopussa valmistettujen koneiden lukumäärä oli jo 10 000, ja tuotanto kasvusuunnassa.
Kurottajan synty konetyyppinä ja kehittyminen nykymuotoonsa on ollut pitkä ja monipolvinen prosessi. Ennen kurottajia lastin nostamisen ja liikuttamisen isot ongelmat oli ratkaistu, kun nosturit, trukit ja maastotrukit olivat kehittyneet käyttökelpoisiksi työkoneiksi. Nostotyön kannalta suuri puute oli se, että kuormaa ei saatu noston yhteydessä työnnettyä samalla eteenpäin – kuten nykyaikaiset kurottajat pystyvät tekemään.
Manitou, jolla oli jo 1960-luvulla pitkä kokemus nostokoneista, panosti paljon tämän ongelman ratkaisemiseen. Ratkaisu ei löytynyt heti, vaan erilaisia prototyyppejä tehtiin eri aikoina useita. Manitoun mallistossa oli esimerkiksi jo vuonna 1969 trukista kehitetty malli, jossa trukkihaarukkaa pystyttiin työntämään saksiulottimella eteenpäin. Toinen hetken tuotannossa ollut kokeilu oli vuonna 1982 nostohaarukoilla varustettu kone BL 25 S, jossa nostoaisat oli asennettu ohjaamon katolle. Nämä molemmat kokeilut osoittautuivat kuitenkin liian epävakaiksi, ja niistä luovuttiin.
Vasta nykytyylinen laite, jossa puomi on nivelöity koneen takaosaan, osoittautui koneen vakavuuden osalta toimivaksi. Mallia ja oppia tähän rakenteeseen käytiin hakemassa USA:sta, jossa kurottajan tapaisia työkoneita oli valmistettu jo 1950-luvulta lähtien.
Manitoun ensimmäinen menestysmalli oli vuoden 1982 Maniscopic, jossa kurottajan rakenne oli jo melko tavalla nykyistä vastaava – koneessa oli neliveto ja ohjaamon sivulla oleva, takaa nivelöity teleskooppinen nostopuomi.
Tämän jälkeen Manitoun kurottajien kehitys- ja tuotantotahti on ollut kiihkeää. Uusia malleja eri kokoluokkiin on esitelty tasaiseen tahtiin, ja tuotanto on laajentunut nopeasti. Vuonna 2017 valmistui pelkästään agrikurottajia 3 000 kappaletta. Kun mukaan laskuihin otetaan kaikki eri tuoteryhmiin valmistetut nosto- ja materiaalinkäsittelykoneet, paljastuu tuotannon valtava mittakaava ja kasvun nopeus: vuonna 2004 ylitettiin 200 000 valmistuneen koneen rajapyykki, 800 000:s kone valmistui tänä vuonna.
Tänä päivänä Manitou on kasvanut suuryritykseksi, jolla on tuotantoa 11 tehtaassa ympäri maailmaa ja henkilöstöä yli 4 000. Manitou-tuotemerkin rinnalle yritykseen on fuusioitu muita merkkejä, mm. suomalaisillekin tutut Gehl ja Mustang. Tuotanto jakautuu kolmeen päähaaraan: 50 % rakentamiseen, 30 % maatalouteen ja 20 % teollisuuden palveluihin. Vuonna 2017 liikevaihto oli jo luokkaa 1,6 miljardia euroa ja yrityksen valmistamiin koneisiin kertyy vuosittain hulppeat yli 120 miljoonaa käyttötuntia.
