Veho perustettiin vuonna 1939. Tärkein syy yrityksen perustamiseen oli tarve saada Mercedes-Benzille uusi maahantuoja, sillä olosuhteet Suomessa ja maailmalla olivat muuttuneet siihen suuntaan, ettei aikaisempi maahantuoja Oy Nikolajeff Ab ollut tehtävään sopiva.
Nikolajeff oli maan vanhin ja arvostettu autoliike, joka oli perustettu jo 1904. Ongelma aiheutui siitä, että se edusti amerikkalaisen valmistajan General Motorsin merkkejä sekä saksalaista Mercedes-Benziä. Kolmekymmenluvun maailmanpoliittisessa tilanteessa tämä ei enää ollut mahdollista.
Vehosta tuli käytännössä Nikolajeffin sisaryhtiö, koska yritykset olivat pääosin samalla omistajalla. Nikolajeffin pääomistajaksi oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen tullut saksalaissyntyinen Walter Greuling. Hän oli myös teollisuuden koneita ja raaka-aineita valmistaneen Mercantilen omistaja ja omisti sen lisäksi radiotehdas Helvarin.
Walter Greulingin tytär Dorrit avioitui sittemmin nuoren lääkärin Cecil Aminoffin kanssa, joka omistautui sodan jälkeen liike-elämälle Mercantilessä, Helvarissa sekä Oy Veho Ab:ssa. Dorrit Aminoff peri isänsä Veho-osakkeet, ja 1940-luvun lopussa tapahtuneen omistusjärjestelyn seurauksena yrityksestä tuli suvun täysin omistama perheyhtiö.
Vehon alkuvuodet olivat kaupankäynnin kannalta vaikeaa aikaa, koska sodan syttyminen esti suurelta osin normaalin kaupankäynnin. Vuosina 1940–1941 ja jopa vuoden 1944 alussa Daimler-Benz pystyi toimittamaan Suomeen joitain henkilö- sekä kuorma-autoja – joista osan armeijan käyttöön – mutta vähitellen kauppa tyrehtyi kokonaan.
Tässä tilanteessa pyrittiin myymään, mitä suinkin onnistuttiin saamaan. Yksi Vehon myyntiartikkeleista oli vuonna 1940 myytäväksi saadut Svedlundin puukaasuttimet.
Sodan jälkeen autoalan edessä olivat uudet vaikeudet: kamppailut tuontilisensseistä ja valuuttaluvista, joiden saamiseen vaadittiin hyvät suhteet viranomaisiin. Autojen tuontia rajoitettiin tuontilisenssien avulla. Kuorma-autojen osalta tuontilisenssit poistuivat 50-luvun lopussa, mutta henkilöautojen tuontirajoitukset säilyivät 60-luvun alkuun asti.
Erityisen hankalaa tuonnin järjestäminen oli niistä maista, joiden valuutasta oli pulaa liian vähäisen viennin takia. Britanniaan vietiin runsaasti paperia ja puuta ja siksi sikäläisille tuotteille heltisi valuuttalupa helpommin. Veho onnistuikin syksyllä 1945 saamaan tuontiluvan 50:lle Austin-kuorma-autolle.
Pian valikoimiin tulivat amerikkalaiset Diamond T -kuorma-autot sekä Englannista ja Belgiasta hankitut renkaat, jarruhihnat ja esimerkiksi 35 000 polkupyörän rengasta. Ensimmäiset sodanjälkeiset henkilöautot olivat vuonna 1947 tuodut 70 Austinia ja pian sen jälkeen taksikäyttöön saadut 40 Kaiseria.
Vehon ensimmäinen toimipaikka oli Helsingissä Kalevankatu 4:ssä, jossa yritys aloitti kahden työntekijän voimin. Konttoria johti Martta Hiidenheimo, ja automyyjänä toimi Toivo Sirola. Sodan jälkeen toiminta siirtyi Tennispalatsin kulmaan, Fredrikinkatu 65:een.
Vuoteen 1950 mennessä Vehon automyynti oli kasvanut niin paljon, että yritys oli suurin autojen maahantuoja ja sen kautta tuli kyseisenä vuotena 3 691 autoa. Tuona vuonna avattiin ensimmäinen oma korjaamo Helsinkiin Köydenpunojankadulle, josta toiminta siirtyi parin vuoden kuluttua uusiin tiloihin Pitäjänmäelle.
1950-luvun lopussa Veho sai uudet toimitilat Tennispalatsin naapuriin valmistuneesta Autotalosta. Automyynnin ja konttorin lisäksi yrityksen varaosavarasto siirtyi Autotaloon. Tässä vaiheessa yrityksellä oli jo noin 300 työntekijää.
Seuraavan vuosikymmenen alku merkitsi maan autokaupalle ja Veholle uudenlaisen vaiheen alkua. Suomen hallitus päätti autokaupan vapauttamisesta 1962. Tästä seurasi autokaupan tuplaantuminen neljän vuoden ajaksi, kunnes vuoden 1967 devalvaatio ja talouslama pudottivat myyntiluvut taas kahdeksi vuodeksi.
Veholla pääkaupunkiseudun ulkopuolinen myynti oli tapahtunut piirimyyjien voimin, mutta marraskuussa 1964 Veho avasi ensimmäisen sivupisteensä Kouvolaan, jota seurasivat vielä samana vuonna Tampere, Pori vuonna 1965 sekä Rauma 1966.
Veho pyrki luonnollisesti saamaan asiakaskuntaa ammattiautoilijoista – niin henkilökuljetusten kuin tavarankuljetusten puolelta. Tässä pyrkimyksessä Vehoa auttoi Mercedes-Benzin maine kestävänä ja taloudellisena autona ja niin merkin osuus takseista kasvoi 1960-luvulta alkaen koko ajan suuremmaksi.
Samaan aikaan Mercedes-Benz alkoi kasvattaa myyntiosuuttaan myös jakeluautoissa. Sektoria aikaisemmin hallinneet brittimerkit joutuivat väistymään muun muassa siksi, että EFTA-sopimuksen brittituotteiden hintoja laskenut vaikutus loppui.
Brittimerkkien myyntivaikeudet johtivat siihen, että 1970-luvulle tultaessa Austin jäi pois Vehon edustamien merkkien listalta. Samoin kävi Audille, joka poistui valikoimista 1974. Se korvautui toisella saksalaismerkillä eli BMW:llä.
Vuonna 1976 Veho sai Hondan edustuksen, mikä nosti myyntivolyymiä niin paljon, että Vehosta tuli Suomen toiseksi suurin automaahantuoja. Hondan hyvä myynti jatkui vielä 1980-luvulla, kunnes lama kutisti automyynnin minimiin.
Tavara-autopuolella Mercedes-Benz oli erittäin vahva kevyiden jakelukuorma-autojen luokassa. Vuonna 1984 myyntiin tullut LK (leichte klasse) osoittautui pidetyiksi ja monella tapaa onnistuneeksi autoksi.
Vehon matkan varrelle on osunut hyviä ja huonompia kausia, kuten lähes kaikille pitkään toimineille yrityksille jossain vaiheessa tapahtuu. 1990-luku merkitsi lamasta toipumista ja kasvun aikaa.
Vuosikymmenen kolmen viimeisen vuoden liikevaihdon kasvu oli jopa 12 % ja liikevaihto nousi yli 3,5 miljardiin markkaan. Lisääntynyt liikevaihto ei kuitenkaan näkynyt tuloksen parantumisena, päinvastoin – se puolittui.
Omistajan kannalta epäsuotuisa kehitys johti lopulta korjausliikkeiden tarpeeseen vuonna 2000. Silloin pitkäaikainen toimitusjohtaja sai lähteä ja yhtiötä johti vähän aikaa väliaikaisena toimitusjohtajana yhtiön hallituksen puheenjohtajana toiminut Dieter Aminoff.
Automyynnin huonoon kehitykseen oli monia syitä, mutta yksi selkeä ongelma oli Mercedes-Benzin markkinaosuuden alhainen taso. Siihen puolestaan vaikutti henkilöautoissa muun muassa Volvon hyvä onnistuminen omissa malleissaan.
Henkilöautopuolella Vehon paras merkki tuohon aikaan oli Citroen, jota alettiin myydä tytäryhtiö Auto-Bonin kautta vuodesta 1997 alkaen. Vuosituhannen alussa Hondan maahantuonti siirtyi Honda Finland Oy:lle, mutta myynti jatkui Veholla. Merkin markkinaosuus oli kuitenkin alamäessä.
Mercedes-Benz on 1960-luvulta lähtien ollut vahva merkki raskaammissa pakettiautoissa. Kevyiden pakettiautojen kohdalla onni ei ole ollut aina myötäinen ja vastoinkäymisiä on tullut useiden mallien kohdalla.
Kevyissä ja keskiraskaissa kuorma-autoissa Mercedes-Benz on menestynyt hyvin viimeiset 50 vuotta. Tällä vuosikymmenellä se on näissä luokissa ollut joko ykkönen tai vähintään kärjen tuntumassa. Kevyessä luokassa Mercedes-Benzillä on eräinä vuosina ollut jopa yli 50 % osuuksia. Keskiraskaissa autoissa kärkikolmikossa ovat vuorotelleet Mercedes-Benz, Volvo, MAN ja Iveco.
Mercedes-Benzin markkinaosuus yli 16 tonnin autoissa lähti kasvuun 10 vuotta sitten ja viime vuodet merkillä on ollut hallussa kolmas sija. Osuus tässä painoluokassa oli viime vuonna 20 %. Voidaankin sanoa, että raskaat kuorma-automarkkinat jakaantuvat Suomessa kolmelle merkille: Volvo, Scania ja Mercedes-Benz.
Unimog-ajoneuvot ovat kuuluneet Mercedes-Benzin tuotevalikoimaan 1950-luvun alusta alkaen. Näistä kerrotaan tarkemmin Koneviestin tulevassa veteraaninumerossa.
Kuvat: Valmistaja ja Janne Riikasen kokoelma
