Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Finnish Agro Machinery pääsee vihdoin käynnistämään myyntiään

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kesko teki kolme vuotta sitten päätöksen maatalous- ja konekaupan luopumisesta. Maatalouskauppa meni ruotsalaiselle Lantmännen-yhtiölle ja vuosi sitten Kesko sopi Konekeskon liiketoiminnan myymisestä tanskalaiselle Danish Agro Machinerylle. Konekeskon pääedustus oli Claas. Konekeskolla on tytäryhtiöt Virossa, Latviassa ja Liettuassa, jotka nekin kuuluvat kauppaan, mutta niiden osalta lopullinen omistussiirto tapahtuu hieman myöhemmin. Danish Agro Machinery on myös Hankkijan omistaja.

Kesko myyjänä ja Danish Agro Machinery ostajana olivat yksituumaisia, että kauppa tehdään, mutta kaupan toteutuminen vei aikaa odotettua enemmän. Kun samalla tanskalaisella omistajalla on kaupan jälkeen kaksi samalla alalla toimivaa yritystä, viranomaiset halusivat varmistua siitä, että missään koneryhmässä ei synny määräävää markkina-asemaa.

Prosessi meni niin, että aluksi Danish Agro Machinery teki viranomaisille omat selvityksensä ja ilmeisesti turhankin yksityiskohtaiset. Sen jälkeen viranomaiset pähkäilivät tilannetta ja kysyivät vielä kilpailevilta yrityksiltä, onko suunnitteilla olevasta liiketoimintakaupasta heille haittaa ja ainahan kilpailija voi sitä epäillä. Lopullisen siunauksen kaupalle antoi EU:n komissio.

Kun samalla omistajalla on kaksi samalla alla toimivaa tytäryhtiötä, viranomaiset pelkäävät, että ylhäältä tulee käsky keskinäisen kilpailun hillitsemisestä, ja sitä ei vapaan kilpailun puolesta kamppaileva EU salli. Luulen kyllä, että pelko on turha. Etelä-Saksassa on vastaavanlainen tilanne: baijerilainen Hankkija myy Fendtiä ja sen tytäryhtiö myy Claasia. Claasin myyjä tuskailee, että heille vaikein kilpailija on juuri samaan konserniin kuuluva Fendt. Yhteispelistä ei ole puhettakaan.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomen osalta EU:n komissio ei asettanut liiketoimintakaupalle mitään rajoituksia. Virossa Danish Agro Machinerylla on tytäryhtiö, joka on John Deeren myyjä, ja komissio katsoi, että Virossa syntyy leikkuupuimurien kohdalla määräävä markkina-asema. Näin Danish Agro Machinery päätti luopua Virossa John Deerestä.

Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että jos Hankkijalla olisi ollut Suomessa myynnissään Sampo-puimuri, liiketoimintakauppa ei olisi toteutunut. Keskolla olisi sen jälkeen oltu hankalassa tilanteessa: sen olisi ollut haettava Konekeskon toiminnoille Suomessa joku muu ostaja ja tämä ei ole helppoa.

Kolmen Baltian maan maatalouskonekaupan volyymi on yhteensä samaa luokkaa kuin kaupan volyymi Suomessa, mutta kauppa on Baltiassa selvästi kannattavampaa. Konekaupan kannattavuus on Suomessa haasteellista.

Claas on ennen kaikkea puimuritalo. Traktorit tulivat Claasille 2003 sen ostettua ranskalaisen Renaultin traktorituotannon. Nyt Claas-traktorit ovat kokonaan saksalaista suunnittelua, vaikka ne tehdäänkin Ranskassa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Claasin rinnalle Finnish Agro Machinery hakee sopivia työkone-edustuksia, jotka eivät kilpaile Claasin työkoneiden kanssa. Niitä ovat ainakin Horsch, Rauch. Hyviä kone-edustuksia on kyllä saatavilla.

Kirjoittaja on ollut Koneviestin kolumnisti jo vuodesta 1985 lähtien