Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Järjestelyt toimivat Okrassa 2006 – aurinkoinen sää houkutteli Oripäähän 35 000 kävijää

Maatalouden ammattilaisille suunnattu Okra 2006 -näyttely järjestettiin kesä-heinäkuun vaihteessa jo 13. kerran. Tänä vuonna kolmipäiväiseksi kasvanut tapahtuma on vakiinnuttanut asemansa kotimaisten konenäyttelyiden joukossa.
Ab Tomas Kjellmanilla oli esillä uusi Metsjön MetaFlex 24 -monitoimivaunu, joka voidaan varustaa koukkulavakiinnityksellä. Lavanvaihto voidaan suorittaa myös laskemalla alusta hydraulisella jousituksella ja jättämällä lava ylös jalkojen varaan. Hydraulinen jousitus toimii moniakselisissa vaunuissa perinteisen keinutelin tapaan. Tässä vaunussa ensimmäinen akseli on lisäksi ohjaava. (MW)

Yrjö Tenkanen Oy:n Teko-lautasmuokkaimien työleveydet ovat 3, 3,5 ja 4 metriä. Lautasten läpimitta on 510 ja jyräkiekkojen 500 mm.  (HH)

Lapinlahtelaisen Lametalin hinattavien Stark-hiekoittimien säiliötilavuudet ovat 1,5 ja 2,5 kuutiota, hiekoitusleveydet ovat vastaavasti 1,5 ja 2 metriä. Telasirottimen ja murskainakselin kierrosnopeuksia voidaan säätää. Säiliössä vakiona oleva verkko estää kivien ja jäälohkareiden pääsyn sirottimelle. (HH)

Köckerling Herbamat on nurmen uudistamiseen tarkoitettu suorakylvökone, jonka työleveys on 2,5 m. Veitsityyppinen vannas avaa vaon, jonka vantaan sivulla kulkeva suksi sulkee ja takana oleva painin tiivistää. Vantaiden väli on vain 8,3 cm. Varsinainen kylvölaite on Amazonen valmistama. Koneen omapaino on 900 kg ja sitä voidaan lisätä täyttämällä painotuslaatikot hiekalla. Konetta markkinoi Ekotjänst Boris Lindgård. (UO)

Tero Hokka Oy Loimaalta edustaa englantilaisia Dowdeswell on land -auroja, joiden vetokonetta ajetaan kyntämättömällä maalla, jotta vaon pohja ei tiivisty. 5-teräisen nostolaitekiinnitteisen on land -auran verollinen hinta on 23 600 € ja 6-teräisen 25 400 €. (UO)

Sariksen perävaunuvalikoima on laaja. Saris PK 20 kippivaunun kokonaispaino on 2000 kg ja kantavuus 1440 kg, suuremman PK30 mallin vastaavat arvot ovat 2700 kg / 2115 kg. Kippi toimii käsikäyttöisellä hydraulipumpulla. Verottomana 4500 € maksava PK 40 mallin kantavuus on 2625 kg ja se on varustettu sähköisellä kipillä. Myynnistä Suomessa vastaa M. Alander Oy.

Dalbo Cultimax -äkeen piikit on jaettu 7 akselille ja piikkiväli on 8 cm. Edessä on leveistä lattapiikeistä koostuva joustolata. 8-metrisen äkeen latassa on 28 piikkiä. Takana on jälkiäes. Työleveydet ovat 6,5, 8 ja 9 m. Kaikkien mallien kuljetusleveys on 3 m. Konetta myy Y-Maatalous. (UO)

Fliegel-puskuvaunu voidaan varustaa helppokäyttöisellä kuormapeitteellä. Peite on kuorman teon aikana kärryn lipan päällä, josta se vedetään lavan päälle kammella pyörittämällä. Fliegelin vaunuja edustaa Maitti Oy. (UO)

Antti C-80 ketjukuljetin on tarkoitettu viljan siirtoon esimerkiksi kuivurista vieressä olevaan siiloon. Tasokuljettimen suurin teho on 80 t/h ja siirtomatka 3-44 m. Kolat on valmistettu muovista. Kuljetin voidaan varustaa useilla täyttö- ja purkausaukoilla, joita voidaan avata ja sulkea joko käsin tai sähkömoottoreiden avulla. Antti tasokuljetinta myy Agrimarket. (UO)

Ahjocon etusäiliö on valmistettu haponkestävästä teräksestä. Kokonaistilavuus vaahtoamisvaroineen on reilut 700 litraa. Säiliö voidaan varustaa sähköisellä sekoituspumpulla, jonka tuotto on 40 l/min. Ruiskutusliuos voidaan siirtää takana olevaan ruiskuun joko yhdellä kertaa tai vähitellen sitä mukaa, kun takasäiliö tyhjenee. Etusäiliö kiinnitetään esimerkiksi etukuormaimen kiinnityspisteisiin tai etunostolaitteeseen. Säiliön hinta on varustuksesta riippuen 1200-2000 € ja markkinoinnista vastaa Y-Maatalous. (UO)

Powerfogger 60 kylmäsumutuslaitetta voidaan käyttää karjasuojien, juuresvarastojen ynnä muiden tilojen desinfiointiin ja tuholaistorjuntaan. Myös käyttö jäähdytyssumutukseen, kuten helteisellä Okra-osastolla tehtiin, on mahdollista. Tehokkaalla puhaltimella ja Siemensin matalapainekompressorilla varustettu laite toimii valovirralla ja sumuttaa haluttua liuosta 20-30 litraa tunnissa noin 60 metrin etäisyydelle. Kylmäsumutuslaite on helppokäyttöinen. Powerfogger 60:n hinta on noin 4500 e (sis. ALV) ja sitä myy Broilertekniikka Oy Huittisissa. (UO)

Ekotjänst Boris Lindgård on kasvattanut tuontivalikoimaansa moottoroiduilla Sherpa-kottikärryillä. Laite ei ole suinkaan lelu, vaikka ensivaikutelma naurattaakin. Käryä voidaan käyttää rakennustyömailla ja ahtaissa rakennuksissa, kuten vahoissa hevostalleissa, joihin pienkuormaajakaan ei mahdu. Lavan tilavuus on 100 tai 140 litraa ja kuormaa saa olla enintään 200 kg. Hondan moottori pyörittää hydraulipumppua, joka käyttää pyörässä olevaa hydraulimoottoria sekä kippiä. Lavan ja samalla aisojen korkeutta kannatuspyöriin nähden voidaan säätää hydrauliikalla. Varsinainen kippaus tehdään käsin, mutta sylinterin avulla hoidetaan eniten hauista vaativa lavan nosto yli vaakatason. Kärry kulkee takapäässä olevien kannatuspyörien varassa, jotka kuitenkin ovat maastokäyttöön pienet. Kuski ohjaa ja keventää kannatuspyörien kuormaa tarvittaessa sarvilla. Kärryn hinta on noin 3500. (UO)

Turun konekeskuksen osastolla oli esillä Starkin valmistama järeä uutuusperävaunu. Vaunu on varustettu hydraulisella aisajousituksella, jäykällä lavarungolla ja kahdella kippisylinterillä. Muutenkin rakenteen yksityiskohtiin on kiinnitetty erityistä huomiota ja lopputulos vaikuttaa hyvin jämäkältä. (JVa)

Multivalta on nyt saatavissa kaikkiin lautasmuokkainmalleihin jälkiasenteinen hinausvarustus. Se koostuu muokkaimen päälle tulevista kannatinpalkeista, joihin akselisto on yhdistetty saranan ja hydraulisylintereiden avulla. Muokkaimen etupäähän asennetaan erillinen vetoaisa, joka kiinnitetään traktorin vetovarsiin. (JVa)

Unialta on tullut uusi Ares-lautasmuokkain. Mallinimeä XXL 660 tottelevassa muokkaimessa on nimensä mukaisesti 660 mm halkaisijaltaan olevat lovetut muokkainkiekot. Lautasten jousitus on toteutettu kumipatukoilla. Jälkihara kuuluu vakiovarustukseen ja putkipakkerilla varustettuna kolmimetrinen muokkain painaa 1640 kg. Lisävarusteena on saatavissa hinausvarustus, joka lisää painoa 400 kg. Uniaa myy Turun Konekeskus. (JVa)

Vielä nimeämätön Dino Machinen tuotantoa oleva James-etukuormain on kiinteäsovitteinen ja tarkoitettu yli 150 hevosvoimaisiin traktoreihin. Nostokorkeus on 4,4 m ja nostovoima tähän korkeuteen on 3700 kg. Murtovoima kauhan kärjessä ala-asennossa on 3500 kg. Levyaisainen kuormain itsessään painaa 950 kg. Vakiovarusteena on hydrauliset vakain, vaimennin ja työkonelukitus. (JVa)

Propax Agron osastolla oli Petersonin valmistama kevyt kenttäsaha. Kokoonlaitettuna sahan pituus on vain neljä metriä ja sen kuljettaminen onnistuu esimerkiksi henkilöauton perävaunulla. Sahaa liikutetaan pitkin kiskoja työntämällä ja vetämällä. (JVa)

Propax Agron toinen uutuus oli Land Priden nurmikon suorakylvökone. Laitteen etuosassa on jyrsin joka avaa vakoja vanhan nurmen pintaan ja siemenet putoavat vapaasti takana olevasta säiliöstä käsitellylle alueelle, minkä jälkeen jyrä viimeistelee lopputuloksen. Kylvökonetta on saatavissa 130 ja 180 cm työleveyksillä. (JVa)

Turun Konekeskuksen myymän Metaka 16 koukkulavavaunun omapaino on 2840 kg, kantavuus 16 600 kg ja rengaskoko 500/50. Kippauskulma on 52 astetta. (HH)

Yrjö Tenkanen Oy:n Palms-maansiirtovaunun tyhjäpaino on 3500 kg ja kantavuus 14 500 kg. Lavan tilavuus on 10 kuutiota ja laita- sekä pohjamateriaali kuusimillistä Fe 52:sta.  Kippauskulma on 55 astetta. Pyöräkoko on 600/50-22.5. ja keinutelin etumaisissa pyörissä on vakiona jarrut. (HH)

Ylinevan Paja Merikarvialta valmistaa kuorma-auton runko- ja akselirakenteisiin perustuvia vaunuja joko vetävinä tai ilman vetoa.  Alle voi valita joko auto- tai perävaunurenkaat. (HH)

Seppo Kuisma Oy:n Kire-perävaunumallisto on täydentynyt kantavuudeltaan 10-tonnisella kiinteälaitaisella perävaunulla (kuvassa), kymmenen tonnin maansiirtovaunulla ja yhdeksän tonnin teräslaitaisella vaunulla. (HH)

Tempo Pro E12- ja E14-maansiirtovaunut ovat Agri-Kymin vaunuvalikoiman tuoreimmat tulokkaat, joiden typpinumerot ilmoittavat kantavuuden tonneina. Vaunujen FAD-keinuteliakselistot voidaan varustaa joko 16,5/70x18, 500/50x17 tai 600/50x22 -rengastuksella (viimeksi mainittu vaihtoehto ainoastaan 14 t vaunuun). Etummaisissa pyörissä on jarrut vakiona. Vaunuissa on kotimaiset Nurmi-kipit, pienemmän lavatilavuus on 7,7 ja suuremman 8,9 kuutiota. Pikakiinnitteiset kasettikorokelaidat saa lisävarusteena. (HH)

Belaruksessa siirtymien kaksoispolttoainejärjestelmään on kaksiosaisen tankin ansiosta helppoa. Vasempaan puoliskoon tankataan rypsiä ja oikeaan moottoripolttoöljyä. (HH)

Rypsi-Belaruksessa rypsiöljyä lämmitetään sekä jäähdytysnestejärjestelmään että moottorin voitelujärjestelmään liitetyillä lämmönvaihtimilla. (HH)

Joka toinen vuosi järjestettävä ja koneisiin keskittyvä Okra tavoittelee jo Suomen suurimman maatalousnäyttelyn titteliä tämänvuotisella 35 000 näyttelyvieraan saaliillaan.

Totuttuun tapaan Okran järjestää Lions Club Oripää ja paikkana on Oripään lentokenttä Varsinais-Suomessa. Yhdistykselle on näyttelyvuosien varrella kertynyt hyvä joukko talkoolaisia, jotka taitavat tehtävänsä ja palvelevat asiakkaita mielellään.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kiitos talkootyön sisäänpääsy- ja näytteilleasettajahinnat voidaan pitää kohtuullisella tasolla ja silti tehdä tapahtumalla taloudellista voittoa, joka käytetään yhdistystoimintaan lähialueilla. Alhaiset näytteilleasettajahinnat taas takaavat, että monet konevalmistajat ja kauppaketjut osallistuvat näyttelyyn tuoden mukanaan osastoille suuren määrän esittelykoneita. Myös muutamat yksittäiset koneyrittäjät uskaltautuvat esittelemään koneitaan ja työsuoritteitaan suuren kävijämäärän ja kohtuullisten hintojen houkuttelemina.

Vaikka Okrassa oli esillä pieni eläinosasto ja jokaisen kesätapahtuman pakolliset markkinamiehet kailottivat tarjouksiaan ohikulkijoille, eivät pääasiana olleet koneet suinkaan jääneet paitsioon, päinvastoin. Todellisen työn tekijät, maanviljelijät ja koneyrittäjät, tutkivat innostuneina traktoreita, puimureita sekä työlaitteita ja löysivät joukosta muutaman kiinnostavan uutuudenkin. Löytöjä esittelemme seuraavilla sivuilla kuvakoosteen muodossa.

Näyttelyn iloista ilmapiiriä täydensi aurinkoinen sää ja monen kohdalla toteutunut koko perheen yhteinen kesäpäivän vietto. Kysyvä sai Okrassa varman vastauksen käytännön työt tuntevilta kone-edustajilta ja tehtaiden miehiltä niin tarkkoihin teknisiin kysymyksiin kuin kevyempiin ”Mitäs näillä tehdään?” -uteluihinkin. Tyrkyttävät myyntimiehet olivat näyttelyn osastoilla katoavaa kansanperinnettä. r

Rypsiöljyllä käyvä Belarus

Espoolainen Manelius Management Oy toimittaa varustusta, jolla rivipumppudiesel saadaan käymään rypsiöljyllä. Varustesarja koostuu kahdesta rypsiöljyä lämmittävästä vastuksesta (suodin- ja virtauslämmitin), lämmönvaihtimesta (jäähdytysneste-polttoaine), polttoaineen lämpömittarista, polttoaineen ja jäähdytysnesteen ohjaukseen tarvittavista kolmitiehanoista sekä letkuista, katkaisimista ja liittimistä. Lisäksi toimitukseen sisältyy 29 litran vetoinen polttoainetankki, josta saadaan moottorin kylmäkäynnistykseen ja lämmityskäyttöön tarvittava moottoripolttoöljy. Varustuksen veroton hinta ilman asennusta on 500 € ja asennettuna 1000 € plus matkakulut.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Avaa artikkelin PDF