
Tieyhdistyksen talvitapahtuma - Talvitiepäivät 2016, Tampere







Talvitiepäivät pidettiin tänä vuonna Pirkka-hallissa Tampereella. Kaksipäiväisen kansainvälisen seminaarin aiheina olivat muun muassa lumen käsittelyyn ja liukkauden torjuntaan liittyvät kysymykset.
Lumensulatuslaitteita on kokeiltu viime aikoina niin Oslossa, Pietarissa kuin Helsingissäkin. Kokemuksesta saatuja oppeja ruodittiin keskiviikon seminaarissa ja työnäytösalueella oli nähtävänä Helsingissä koekäytössä ollut kanadalainen Trecan Combustion -sulatuslaite, joka oli rakennettu pyöräalustaiseksi hinattavaksi laitteeksi.
Keskiviikkona iltapäivällä oli vuorossa liukkauden torjuntaan liittyvät luennot, joissa aiheina olivat suolatun lumen jäätymisestä johtuvat ongelmat sekä vaihtoehtoiset liukkaudentorjuntamenetelmät, kuten puulastujen käyttö liukkauden torjunnassa. Seminaariaiheina olivat myös liikenteen talvikysymykset niin pyöräilijöiden kuin autoilijoidenkin kannalta.
Yksityistielaki muuttuu
Talvitiepäivien yhteydessä pidettiin myös Yksityisteiden Talvipäivät torstaina. Tällä kertaa erityisen ajankohtaista oli tuleva yksityistielain uudistus, josta saatiin liikenne- ja viestintäministeriön ylitarkastaja Kaisa Kuukasjärven raportti.
Laki tullaan suurella todennäköisyydellä uudistamaan perusteellisesti, sillä sen on nähty olevan nykymuodossaan monilta osin vanhentunut sekä osin myös huonosti toimiva. Merkittävin muutos uudessa laissa tulisi olemaan kuntien tielautakuntien lakkauttaminen, mikäli tämänhetkiset suunnitelmat tulevat aikanaan eduskunnan hyväksymiksi. Tielautakunnista luopuminen liittynee osaltaan kuntien tehtävien karsimiseen. Mitä tielautakuntien tilalle tulisi, ei vielä tässä vaiheessa ollut hahmottunut.
Lakiasiaa sivusivat myös esitelmät tiekunnan vastuista yksityisteiden käyttäjiä kohtaan sekä tiekunnan velvollisuuksista pelastustoimintaa ajatellen. Heti esitelmän alussa Ari Vakkilainen Pirkanmaan Pelastuslaitokselta teki kuulijoille selväksi, että myös yksityisteiden osalta on huolehdittava siitä, että hälytysajoneuvojen kulku voi tapahtua esteettä.
Tienpitäjän vastuukysymykset
Pelastustoiminta saattaa myös aiheuttaa yksityistielle vahinkoa, jossa korvausvastuun kohdentaminen on hyvin hankalaa. Tämän tyyppinen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun päätiellä tapahtuneen onnettomuuden seurauksena liikenne ohjataan tilapäisesti kulkemaan yksityistien kautta. Jos yksityistielle aiheutuu tästä vahinkoa, voi tiekunnan olla hyvin vaikeaa saada korvauksia.
Esko Hämäläinen Suomen Yksityistiepalvelusta pureutui tarkemmin tiekunnan vastuuseen yksityistien käyttäjiä kohtaan. Laki vaatii tien riittävää ylläpitoa, mutta ennalta arvaamattomaan ei tienpitäjän sentään tarvitse varautua. Vahingonkorvausvelvollisuus edellyttää tuottamuksellisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että tien hoitoa on selvästi laiminlyöty.
Tiekuntien haettavissa olevista valtionavustuksista käsiteltiin tälle vuodelle budjetoitua 8 miljoonan euron osuutta perusparannushankkeita varten. Avustuksen ehtona on, että avustettavassa kohteessa on vähintään kolme asuntoa yhtä tiekilometriä kohden.
Ehdon täyttävää tiestöä on yhteensä 55 000 kilometriä, minkä seurauksena budjetoitu raha ei todennäköisesti riitä läheskään kaikkiin hankkeisiin. Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti siltojen, isojen ojarumpujen tai merkittävien routavaurioiden korjaamiseen. Avustus on yleensä 50 % alv:n sisältävistä kuluista, mutta siltojen osalta enintään 75 %.
Talvitiepäivien lisäksi Tieyhdistyksellä on tänä vuonna tulossa myös toinen Tampereella pidettävä tapahtuma. Väylät & Liikenne -konferenssi pidetään Tampereella 7.–8.9.2016. Samoin ensi syksynä järjestetään taas Yksityistieasioiden korkeakoulu, joka on tarkoitettu kuntien, valtion, yritysten tms. yhteisöjen toimihenkilöille, jotka haluavat syventää tai laajentaa omaa yksityistieosaamistaan
. n
Osaston luetuimmat
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- KoneAgriassa enemmän näytteilleasettajia kuin koskaan – tila ei riittäisi, jos kaikki isot toimijat olisivat mukana
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Stihl kehittää lähivuosina uusia akkulaitteita ja latausinfraa – myöskään polttomoottorilaitteita ei ole unohdettu
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Koneammattilaiset Maria Hiironen ja Annukka Markkula rohkaisevat muitakin nuoria kokeilemaan konetöitä – ”Konetekniikan ymmärtäminen ja koneen korjaaminen on siistiä”
- Agco Power: Lisää moottoreita Linnavuoresta