Olssons i Ellös rynnistää Suomeen
Olssons i Ellösin osasto Koneagriassa oli jälleen yksi osoitus ruotsalaisten konealan yritysten entistä vahvemmasta roolista Suomessa.
Viime vuosikymmenten aikana monet ruotsalaiset kaupan alan yritykset ovat tulleet Suomeen ja saaneet edullisten hintojen ja asiakkaiden tarpeisiin osuvan tarjonnan avulla merkittävän markkinaosuuden. OiE – kuten Olssons i Ellös lyhentää nimensä – oli nyt ensimmäistä kertaa omalla osastollaan suomalaisessa konealan näyttelyssä.
Ruotsissa OiE on tunnettu yritys, joka on toiminut vuodesta 1957 alkaen. Se on keskittynyt myymään traktoreiden ja työkoneiden varaosia ja tarvikkeita. Valikoimista löytyy noin 20 000 nimikettä niin hydrauliikkaan, voimansiirtoon, sähköön kuin moottoreihin.
Valikoima kattaa Pohjoismaissa yleisimmät traktorimerkit kuten Volvo BM, Massey Ferguson, Ford, Case IH, New Holland, Fiat, John Deere, David Brown-Case, Deutz, Ursus, Zetor ja tietysti suomalaiset Valmet ja Valtra. OiE:n suosion syynä on osaksi ollut se, että se on pitänyt valikoimissaan muualla maailmassa vähemmän tunnettujen pohjoismaisten konemerkkien osia sekä myös varaosia vanhempiin konemalleihin.
OiE myy ainoastaan netin kautta. Yrityksellä on nykyisin täysin suomenkieliset myyntisivut. OiE:stä kerrottiin, että sivut voivat sisältää vielä jossain kohti keskeneräistä käännöstekstiä, mutta niitä hiotaan koko ajan paremmiksi.
Jussi Laukkanen
Osaston luetuimmat
- KoneAgriassa enemmän näytteilleasettajia kuin koskaan – tila ei riittäisi, jos kaikki isot toimijat olisivat mukana
- Prosilva Oyj vahvistaa toimintaansa - Lisää panostuksia markkinointiin
- Yrittäjien Maatalouden johto vietti merkkipäiviä – yhteensä 130 vuotta kokemusta maatalouskaupasta
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Maskinexpo 2015 -näyttelyssä oli hieman erikoisempia koneita esillä
- Pyrolyysilämpölaitos tuottaa biohiiltä ja kaukolämpöä samassa prosessissa – tisleiden hyödyntämisessä vielä haasteita