Ruotsalainen Bolinder-Munktell BM20 -traktorin sanottin olevan vahva kuin karhu – B20 oli yksi viimeisimmistä kuulapäämoottorimalleista

Vielä 60 vuotta sitten traktoreissa käytettiin kolmea moottorityyppiä. Kaasutinmoottori oli tuohon aikaan yleisin, sellainen oli lähes kaikissa amerikkalaisissa ja englantilaisissa maataloustraktoreissa 50-luvulle asti. Ensimmäiset etukammiodieselit tehtiin jo 20-luvulla ja niistä innostuivat eniten saksalaiset, jotka seuraavalla vuosikymmenellä siirtyivät lähes kokonaan dieselkantaan. Diesel oli polttoainetaloutensa ja käyntinsä puolesta hyvä hankinta, mutta se oli kelju startattava ja kallis.
Tilaajalle