Finn-Ursus 914 -traktori oli edullinen neliveto urakoitsijoille – traktoreihin tehtiin Suomessa muutostöitä ennen luovutusta

Finn-Ursus 914 DL Turbo -traktoria valmistettiin vuosina 1984–98 Varsovassa, Puolassa. Kuva: Kimmo Kotta

Puola on noin 25 780 km² pienempi kuin Suomi, mutta peltoa sieltä löytyy 6,4 kertaa enemmän eli reilut 14 miljoonaa hehtaaria. Muusta Itä-Euroopasta poiketen sen maataloudesta 80 prosenttia pysyi kommunistihallinnonkin aikana yksityisomistuksessa. Tällä hetkellä puolalaisella keskivertotilalla on peltoa 11,59 hehtaaria. Länsi-Pommerissa keskikoko on 33,5 hehtaaria, Vähä-Puolan alueella vain 4,36 hehtaaria.

Kun Ursuksen uusi mallisto valmistui vuonna 1984, oli Puolan keskimääräinen tilakoko neljä hehtaaria. Kotimaisia sekä lähinnä muissa SEV-maissa tehtyjä traktoreita oli 1,1 miljoonaa ja hevosia tuplamäärä. Siihen mennessä Ursuksen tehtaalla oli valmistunut 1,2 miljoonaa traktoria, joista viennin osuus oli noin 500 000 kappaletta.

Vuonna 1969 esitelty Zetor 8011 Crystal ja Ursus C-385 valmistuivat yhteistyönä. Tšekkoslovakiassa tehtiin moottorit ja vaihteistot, Puolassa taka-akselit ja hydrauliikka. Nelivetomallien etuakselit toimitti romanialainen UTB-Universal. Samoista komponenteista huolimatta Ursusta pidettiin Zetoria huonompana. Kaikkinaiset levottomuudet ja muut mielenilmaukset olivat itäblokissa harvinaisia, tai niistä ei ainakaan laajemmin tiedotettu, mutta Puolassa lakkoiltiin ja mellakoitiin pitkin 70-lukua. Ursuksen kokoonpanolinjalla motivaatiota ei ollut yhtään korkeammalla kuin muuallakaan, joten pikkutarkkuuteen ei siellä panostettu.

Alkuperäiseen malliin C-385 ja pari vuotta myöhemmin tulleeseen kuusisylinteriseen Ursukseen tehtiin vähäisiä 10-vuotismuutoksia 80-luvun alussa. Kovin järisyttäviä uudistuksia ei sisältynyt vuonna 1984 esiteltyyn mallistoonkaan. Moottoreita oli parannettu kampikoneiston, suuttimien, vesipumpun ja laturin osalta. Polttoaineenkulutusta oli saatu pienemmäksi, mutta kaivattua sitkeyttä niistä ei vieläkään löytynyt. Voimansiirto oli isompaa kytkintä lukuun ottamatta entisellään. Pikavaihteen, voimanoton ja nelivedon kytkentä hoitui edelleen hydraulisesti, mutta kunnolla toimiakseen kierroksia piti olla vähintään 1200 rpm, muuten pakat saattoivat luistaa.

Uusien mallien tullessa saataville, Ursuksen valmistusmäärät olivat luokkaa 60 000 traktoria vuodessa, joista suuri osa oli kotimarkkinoille tarkoitettuja pieniä kaksisylinterisiä 300-sarjan traktoreita. 10 vuotta aiemmin oli tehty lisenssisopimus parista pienemmästä MF-mallista, jonka myötä traktorivalmistuksen piti nousta jopa 100 000 kappaleeseen vuodessa. Massikka-Ursusta oli tarkoitus myydä kotimarkkinoille, mutta se oli neljän hehtaarin viljelijöille ja isompienkin pinta-alojen omistajille liian kallis.

Kun lisenssitraktorin vientikään ei vetänyt, alkoi tehdas velkaantua. Puolan siirtyessä markkinatalouteen, valtion omistama yritys yksityistettiin erittäin huonoin tuloksin, seurauksena useita vararikkoja ja omistajavaihdoksia. Vuoden 2024 lopulta lähtien tehtaan on omistanut ukrainalainen sijoittajaryhmä, joka kenties käyttää tuotantotiloja sotatarviketehtailuun, mutta uusi isäntä on luvannut vaalia myös Ursuksen maatalousperinteitä.

Lanz Bulldog-pohjaista kuulapää-Ursusta C45 yritettiin tuoda Suomeen pariinkin otteeseen 50-luvun puolivälissä. Vehon valuutta-anomus hylättiin, eikä puolalaisiin ajoneuvoihin erikoistuneen Oy Atkinson Ab:n tuontihanke onnistunut sen paremmin, vaikka liike oli asiastaan sikäli varma, että julkaisi ennakkoon Ursus-mainoksia. Yhtään pidemmälle ei edennyt 10 vuotta myöhemmin Ursuksen pikkutraktori C-325:n markkinointi, vaikka tuonneille ei ollut enää esteitä.

Lopullinen tuleminen onnistui vuonna 1976, jolloin Suomeen saatiin ensimmäiset C-385 -mallit. Ursuksen paras myyntivaltti oli edullinen neliveto, joka kiinnosti erityisesti urakoitsijoita. Maahantuonnista vastasi pari vuotta aiemmin perustettu Polmot Oy, jonka osakkeista 80 prosenttia oli Wihuri Oy:n omistuksessa, loput parilla puolalaisella yrityksellä. Menekki kasvoi tasaisen varmasti, ja toisena vuotena rekisteröitiin jo 113 Ursusta, vuonna -81 ennätykseksi jääneet 498. Kaksi vuotta aiemmin Wihurin osakkeet olivat siirtyneet SOK:lle, jonka omistama Oy Maan Auto Ab:n edustama Daihatsu liitettiin sittemmin Polmot Oy:n valikoimiin. Yrityksen nimi ei kelvannut japanilaisille, joten se vaihdettiin Maanteho Oy:ksi.

Koska Ursuksen kokoonpanolinjalla ei oltu kovin huolellisia, traktoreille jouduttiin tekemään hyvin perusteelliset luovutushuollot. Kun uudet punaiset mallit tulivat saataville, traktoreille tehtiin sen verran reilut muutostyöt, että 55 prosenttia hinnasta jäi Suomeen. Täällä vaihtoon menivät konepeitot, kojelaudat ja katot. Hydrauliikkaa ehostettiin ja nelivedon kytkentä muutettiin sähköiseksi. Tehokkaalla lämmityksellä ja tuuletuksella varustetun uuden kattoelementin ohella ergonomiaa kohennettiin paremmalla äänieristyksellä. Kahteen malliin asennettiin Rajay-turbot ja erikoistilauksesta muutettiin alentava pikavaihde ylentäväksi, jolloin päästiin noin 40 km/h -huippunopeuteen. Kovakulkuisempi Ursus sai lisänimen Transporter.

Muutosten myötä merkiksi muutettiin Finn-Ursus, jonka jälleenmyyjäksi hiljattain vaihtunut KoneSokos vakuutti olevan menestyksen avain. Asiakkaat eivät mainokseen juuri uskoneet ja Ursuksen menekki tippui alle 200 kappaleeseen. Kun edustus 90-luvun alussa palautui Witraktorille, kaupaksi meni enää muutamia kymmeniä traktoreita. Toimitusvaikeuksien takia jatkuvasti laahannut maahantuonti päättyi 10 vuodessa.

Joko sinulle tulee Koneviestin uutiskirje? Tilaamalla maksuttoman uutiskirjeen saat noin kerran kuukaudessa sähköpostiisi toimituksen valitsemia kiinnostavimpia juttuvinkkejä. Tilaa uutiskirje