Ursus C-385 4WD -traktori tarjosi huokeaa puolalaisvoimaa – traktori sisälsi aikansa huippuergonomiaa

Puolalainen Ursus-tehdas aloitti traktoriuransa 1920-luvulla, jolloin valmistui reilut sata IH Titan -lisenssillä tehtyä traktoria. Sotien jälkeen tehtiin Lanz Bulldog -kopioita ja 50-luvun lopulta lähtien kokonaan omia pikkutraktoreita. Valikoiman jatkeeksi saatiin myöhemmin Zetorin lisenssillä tehty malli 4011.
Ursus C-385 4WD 1976–83 Varsova, Puola
Ursus C-385 4WD 1976–83 Varsova, Puola
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Päinvastoin kuin muissa Itä-Euroopan maissa, ei Puolassa maataloutta juurikaan kollektivisoitu. Maatalousmaasta valtio omisti enimmillään 18 prosenttia. Niinpä tilakoko oli melko vaatimaton, eikä kovin suurille traktoreille ollut tarvetta. Niinpä Ursus 4011 oli 42 hevosvoimallaan keskivertoviljelijälle jopa turhan iso. Melko moni puolalainen kun hoiti peltonsa vielä hevosilla, jopa härillä. Suurtiloille kaipailtiin kuitenkin vahvempia traktoreita, vientimarkkinatkin olivat kiikarissa.

Aikansa huippuergonomiaa

Aikanaan suurehko Zetor Crystal 8011 esiteltiin vuonna 1968. Sen toteutuksessa oli Ursuksellakin roolinsa. Puolalaisilla oli tuolloin kehitteillä myös oma traktorisarja ja Renaultin kanssa suunniteltiin niiden yhteisvalmistusta. Erinäisistä poliittisista syistä hankkeesta kuitenkin luovuttiin.

Zetor Crystal oli tekniikkansa ja mukavan ohjaamonsa puolesta ehkä modernein tuon ajan eurooppalaistraktori. Samoja teknisiä ratkaisuja oli monessakin traktorimallissa, mutta harvemmassa niitä kaikkia yhtä aikaa. Viimeistely ja loppukokoonpano oli länsimerkkejä roisimpaa, eikä moottorikaan ollut kovin sitkeä, mutta mallin etumatka oli silti huomattava.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Crystalin tuotanto pääsi vauhtiin vasta 70-luvun puolella. Kohta niitä alkoi valmistua Puolassakin merkillä Ursus C-385. Suunnilleen 50 prosenttia osista tuli Zetorilta, joihin kuului muun muassa moottori ja vaihteiston osat. Ursus puolestaan teki Zetorille taka-akselistot ja hydrauliikat. Kumpaisenkin nelivetomalleihin toimitti etuakselit romanialainen UTB-Universal.

Uutta isoa Ursusta markkinoitiin ympäri maailmaa ja ainakin Euroopassa siinä myös onnistuttiin. Ursus oli kuitenkin huomattavasti Crystalia huonommassa maineessa, vaikka traktorit olivatkin periaatteessa identtisiä. Valmistuslinjalla oltiin joskus kovinkin suurpiirteisiä, mikä ei ainakaan johtunut kiireestä tai väen vähyydestä: kuudessa eri yksikössä oli yhteensä 25 000 työntekijää, yksistään suurimmassa Varsovan tehtaassa 18 000.

Ursus tuli suuren maailman tietoisuuteen viimeistään v. 1976, jolloin se oli monta kertaa uutislähetysten ykkösaiheena. Hurjista elintarvikehinnoista hermostuneet tehtaalaiset pistivät Varsovan rautateitäkin palasiksi. Itä-Blokin valtioissa olivat mielenilmaukset olleet siihen asti harvinaisia, tai ainakaan niistä ei uutisoitu. Noihin aikoihin Ursuksen vuosituotanto oli 50 000 traktoria, joista vientiin meni kolmannes.

Kohta 385-mallin tulemisen jälkeen Ursus hankki lisenssioikeuksia Massey-Fergusonilta. Tuotannon aloittaminen otti kuitenkin aikaa ja markkinointi oli hankalaa. Sopimuksen mukaan traktoreita ei saanut myydä länteen ja itäpuolella ne olivat liian kalliita. Sen sijaan 385:n pohjalta tehty 6-sylinterinen malli oli täysosuma.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Ursusta uudistettiin muutamaan otteeseen, mutta samat perusrakenteet olivat käytössä lähes 40 vuoden ajan. Vuonna 1990 tapahtunut markkinatalouteen siirtyminen otti Ursuksen kohdalla lujille. Vaikka omistajat ovat vaihtuneet useasti ja jatko ollut monta kertaa vaakalaudalla, on jotain meneillään vieläkin. Aiempiin malleihin ja tehtaaseen ei kuitenkaan ole enää muuta yhteistä kuin merkki.

Nelivetokauden avajaisiin

Ursusta tarjottiin Suomen markkinoille 50-luvulta lähtien. Lopullinen tuleminen tapahtui vuonna 1976, jolloin ensimmäinen C-385 luovutettiin jalasjärveläiselle Yrjö Mettälälle. Kolme seuraavaakin Ursusta meni Pohjanmaalle, missä niiden markkinoinnista huolehti E-Maatalous. Parin muun OTK:laisen kaupan lisäksi piirimyyjinä toimivat muutamat pienemmät koneliikkeet. Maahantuoja Polmotin osakkeista 80 prosenttia oli Wihuri-yhtymällä, loput puolalaisilla yrityksillä.

Merkin tuleminen sattui juuri oikeaan aikaan. Täällä oltiin innostumassa nelivedoista, ja Ursus oli siihen kuumeeseen toiseksi halvin vaihtoehto. Erityisen kiinnostuneita olivat urakoitsijat, viljelijöistä harvempi. Ursus miellettiin vielä liian painavaksi traktoriksi ja valmistusmaakin saattoi arveluttaa. Maahantulokunnostus ja varustelu hoidettiin alkuun Ruotsissa, mutta sittemmin viimeinen silaus tehtiin Suomessa, samoin mahdolliset turbotukset.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Ursuksen vaihteleva laatu aiheutti paljon keskustelua. Muutamat urakoitsijat ovat ajelleet kymmeniä tuhansia tunteja, ja traktoreille on tehty vain luonnollisesta kulumisesta johtuneita kunnostuksia. Joidenkin koneet ovat olleet taas jatkuvasti hajalla. Tähän on varmasti ollut osansa tiedoilla ja taidoillakin – Ursus ei ollut jokamiehen traktori.

Myöhemmin Polmot Oy siirtyi SOK:n hallintaan ja Ursuksesta tuli Kone-Sokoksen merkki. Ursus möi uutuuskoneeksi ihan mukavasti, vuosina 1976–85 meni 2382 traktoria, ennätysvuotena 1981 yhteensä 498 kappaletta. Zetorin lukemat olivat yli kolminkertaiset, mutta niistä suuri osa oli pieniä malleja. SOK:n luovuttua edustuksesta Ursuksien saatavuus on ollut hyvin satunnaista. n

Avaa artikkelin PDF

Lue lisää