
Koneurakointia 200 koneen ja 250 hengen voimalla

Andreas Osters ja Christof Voss aloittivat koneurakoinnin vuonna 1991, jolloin he olivat 23-vuotiaita. Saksan itäosa tarjosi runsaasti työmahdollisuuksia uusille yrittäjille, koska juuri yksityistettyjen, vanhojen valtion tilojen konekanta oli vanhanaikaista ja kunnoltaan huonoa. Koneurakoinnille oli kysyntää, koska tilojen uudet omistajat tarvitsivat runsaasti pääomaa maan hankintaan ja rakennusten kunnostukseen.
Nykyään Osters&Voss on noin 250 henkeä työllistävä yritys, jolla on noin 120 traktoria, 16 puimuria, 14 ajosilppuria ja 2 sokerijuurikkaan nostokonetta. Yritysryppääseen kuuluu myös kuljetusliike, jonka 45:ttä kuorma-autoa käytetään myös urakoinnissa: lannan, biokaasulaitosten rejektioliemien, säilörehun ja viljan kuljetukseen. Yrityksellä on 1 500 asiakasta ja kolme omaa toimipistettä itäisessä Saksassa, mutta ei yhtään omistajien kotiseudulla läntisessä Saksassa.
”Yrityksemme tarjoaa suurille tiloille sopivia palveluita, mikä näkyy tietysti konekannassamme. Useimmat asiakkaistamme pystyisivät ostamaan vastaavia koneita, mutta yksittäisellä tilalla on vaikeampi saada koneille yhtä paljon käyttötunteja kuin monipuolisessa urakoinnissa. Korkean käyttöasteen ansiosta pystymme tarjoamaa työtä kilpailukykyiseen hintaan”, Osters kertoo.
Itäisen Saksan maataloustuotanto on kaksinkertaistunut viimeisten 25 vuoden aikana, mikä on parantanut asiakkaiden maksukykyä merkittävästi.
Oma osasto Agritechnicassa
Osters&Voss esitteli Agritechnicassa yhdessä Liebherrin kanssa kehittämänsä lietteen sekoittimen. Kuorma-auton alustalle rakennetun sekoittimen puomin ulottuma on peräti 37 metriä!
”Tavoitteenamme on tietysti hankkia uusia asiakkaita, mutta haemme samalla uutta henkilökuntaa. Tarvitsemme ammattitaitoisia ja motivoitunutta työvoimaa, sillä yrityksellämme on kolme omaa maatilaa ja useita biokaasulaitoksia”, Osters kertoo.
Yrityksessä uskotaan koneurakoinnin kasvun jatkuvan, sillä koneiden hinnat nousevat vuosittain nopeammin kuin tuotteiden hinnat. ”Koneiden käyttöasteen nosto on tehokkain tapa alentaa tuotantokustannuksia, sillä emme valitettavasti voi vaikuttaa konevalmistajien hinnoitteluun”, Osters toteaa lopuksi.
Osaston luetuimmat
- Tayga-moottorikelkat - Suoraan Volgan rannalta
- Agritechnicassa metsävarusteet vähissä, mutta bioenergian tarjonta monipuolista
- Kelekkamessuilla 2023 pääosissa olivat sähköiset moottorikelkat ja -mönkijät – Yamahan luopuminen kelkkavalmistuksesta puhutti
- Patu – isältä pojalle
- Tanskalainen Göma puhaltaa uutta eloa lantavaunuihin – tuotanto on vaihtunut vaunujen myyntiin ja huoltoon sekä erikoisvarusteltujen imupainevaunujen valmistukseen
- Wille-ympäristöhoitokoneet täytti 40-vuotta – konsepti sai alkuunsa sairaalan ikkunasta ulos katsoessa
- Nivalan maaseutunäyttely oli Suomen suurin rehukoneiden työnäytös — esillä oli kalustoa paljon ja monipuolisesti