Seppo Kuisma Oy:n historia – myös seuraavat sukupolvet vahvasti toiminnassa mukana

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Maatilan poikana Seppo tottui työntekoon jo kotona, traktorin kuljettajan ura avautui 8-vuotiaana Fordsonin puikoissa. Ansiotyöt hän aloitti 16-vuotiaana salaojakoneita valmistavan ja myös niillä urakoivan Mauno Kurpan palveluksessa. Kurpalla oli urakointikäytössä kolme omaa konetta, jotka palvelivat samalla tuotekehitystä.

Sepon putkenlaskijan pesti vaihtui pian salaojakoneen kuljettajan vaativaan tehtävää. Ensimmäinen salaojakone oli hydraulisella voimansiirrolla varustettu Valmet 565, jonka tehdastekoinen hydraulinen ryömintä toimi hyvin, mutta tehon ja hydrauliikan jäähdytyksen puute vaivasivat.

Kurppa teki salaojituksen kokonaisurakointia, mikä sisälsi työn lisäksi myös putket, sorat ja tarvikkeet. Urakehitys eteni ja Seppo vastasi kahtena kesänä kolmen salaojakoneen kokonaisurakoiden tarvikehankinnoista ja toteutuksesta, mikä oli erittäin vastuullinen tehtävä nuorelle miehelle. Talvet Seppo työskenteli Mauno Kurpan palveluksessa huoltaen ja kunnostaen koneita sekä projektitehtävissä, vaikka niitä ei siihen aikaan vielä kutsuttu noin hienolla termillä.

Kurpan toimistossa ollut tulipalo vaurioitti salaojakoneiden piirustuksia, jotka jouduttiin piirtämään uudestaan. Mauno Kurppa lähetti luottomiehensä Sepon koneenpiirustuskurssille, joka toteutettiin jo 60-luvulla etäopetuksena, jota nimitettiin sen aikaisten tietoliikenneyhteyksien mukaan kirjekurssiksi.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

David Brown, John Deere ja Ford jälleenmyyntiä

Seppo Kuisman yritystoiminta alkoi vuonna 1970, jolloin hän perusti yhdessä Aki Kunnaksen ja Matti Vainion kanssa Traktorimyynti Kunnas ja Kuisma Oy:n. Yrityksen nimi vaihtui omistusjärjestelyjen jälkeen vuonna -78 Seppo Kuisma Oy:ksi, joka jatkoi David Brown myyntiä vuoteen 1985 asti. Case IH osti David Brownin, ja merkki sulautettiin Casen valikoimaan ja Suomessa myynti siirtyi SOK:lle.

Seppo Kuisma Oy rakensi uutta toimitilaa Saloon, vaikka yrityksellä ei ollut sillä hetkellä edes traktoriedustusta. Tulevaisuuden usko palkittiin, kun maatalouskonekaupan ja traktoriedustusten myllerrys jatkui. John Deereä myyneen Laborin toiminta loppui, kun emoyhtiö Hankkija kaatui. Seppo korvasi Taavetin puutteen ostamalla Laborilta loppuvarastosta 32 John Deereä ja myymällä ne omalle asiakaskunnalleen.

John Deere aloitti uuden maahantuojan valinnan. Edustuksesta käydyn kilvan voitti Agritek ja Seppo Kuisma Oy ryhtyi monien muiden David Brown -kauppiaiden tavoin myymään John Deereä.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhteistyö Agritekin kanssa jatkui Fordin myynnillä, kun John Deere oli siirtynyt Hankkijalle. Seppo oli myös osakkaana Loimaan alueen Ford piirimyyntiyrityksissä vielä 90-luvun alkupuolella. Tuolloin lama pudotti traktoreiden kappalemääräisen myynnin noin 11 500 traktorista alle kolmeen tuhanteen, minkä vuoksi Seppo päätti luopua traktorimyynnistä ja keskittyä työkoneiden valmistukseen.

Työkonevalmistusta alusta lähtien

Seppo rakensi ensimmäisen hallinsa vuonna 1979 Kiikalaan, jossa aloitettiin paripyörävannesarjojen valmistus. Salpaset nimellä valmistettuja paripyöriä myytiin 70- ja 80-lukujen taitteessa yli 1 000 paria vuodessa, kun viljelijät panostivat paripyöriin. Salpasetissa oli välivanne ja neljä tankoa, joiden päissä olevat koukut asetettiin vanteisiin ruuvattuihin kiinnitysrenkaisiin. Välivanne keskitti paripyörävanteen paikoilleen, minkä jälkeen ne kiristettiin paikoilleen kiertämällä paripyörän keskellä olevaan isoa pulttia.

Tasausäestys yleistyi varsinkin savimailla, koska kosteus haihtuu keväällä kynnökseltä erittäin nopeasti. Tasausäestys vähentää haihtumispintaa ja toisaalta se murustaa sadeveden liettämää pellon pintaa vähentäen siten kokkareiden määrää kylvöalustassa. Seppo kehitti yhdessä Farma Maaseutukeskuksen konekonsulentti Reima Tannerin kanssa Kire-esimuokkaajan, jota valmistetaan edelleen muutamia kymmeniä kappaleita vuodessa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Virosta vauhtia valmistukseen

Viron vapautuminen vuonna 1991 avasi monille suomalaisille yrityksille uusia markkinoita ja yhteistyömahdollisuuksia. Sikäläiset alkavat yritykset tarvitsivat myös maksukykyisiä asiakkaita. Työvoima oli edullista, mutta rahan puute rajoitti keskinäistä kaupantekoa. Ulkomaiset yritykset olivat erittäin tervetulleita, koska ne toivat uutta pääomaa Viron talouden kiertoon. Pääomien puutteen vuoksi paikalliset yritykset olivat yleensä velkaa toisilleen, mikä yhdessä kokemattomuuden ja Neuvostoliitosta periytyneen talousmoraalin vuoksi kasvatti yritystoiminnan riskejä.

Perävaunujen ja metsäkuormainten komponenttien valmistus on jatkunut Virossa kohta 30 vuotta. Yrityskumppanit ovat tänä aikana vaihtuneet. Seppo on pyrkinyt pitämään langat käsissään, minkä vuoksi hän ei yleensä teetä kokonaisia koneita, vaan hankkii tarvitsemansa komponentit usealta taholta. Viron kustannustaso lähenee koko ajan muuta EU:ta ja toisaalta Suomessa on tällä hetkellä runsaasti alihankkijoita, joilla on nykyaikainen konekanta ja vapaata kapasiteettia.

Seppo Kuisma Oy on perheyritys, jonka toiminnassa ovat perustajan lisäksi myös seuraavat sukupolvet vahvasti mukana.