
Okra 2008 - näyttelyssä ensimmäinen Massey-Ferguson ‑tuunausosakilpailu

MF-tuunauskisassa on kolme alueellista karsintaa sekä Kone- Forumissa pidettävä loppukilpailu. Okran karsintaan osallistui yhteensä 12 konetta. Kuvassa kokeneempaa kaartia vuosi- mallista 1949 alkaen.
Massikoiden tuunauskisaan on ilmoittautunut yli 80 traktoria, joista 12 osallistui Okrassa järjestettyyn osakilpailuun.
Uolevi Oristo
Kesko järjestää Massey-Ferusonin omistajille tarkoitetun tuunauskilpailun, johon voi osallistua myös vanhoilla Ferguson-traktoreilla. Kilpailussa on kaksi sarjaa, alkuperäissarja sekä fiktiosarja. Kilpailu on tarkoitettu ensikertalaisille, eli siihen ei voi osallistua esimerkiksi museossa esillä olevalla koneella.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Alkuperäissarjassa arvostellaan koneen ulkonäön ja alkuperäisyyden lisäksi tekninen kunto. Lisäpisteitä heruu alkuperäisestä ohjekirjasta ja työkaluista, esittelijän aikakauteen sopivasta pukeutumisesta sekä koneen mielenkiintoisista vaiheista.
Fiktiosarja on kaikille Ferguille ja Massikoille avoin luokka, johon osallistuvia koneita saa kustomoida ja tuunata vapaasti – niiden on kuitenkin sovelluttava normaaliin työhön ja täytettävä työsuojelumääräykset.
Ensimmäiseen, Okrassa järjestettyyn osakilpailuun saapui 12 konetta, joista 10 alkuperäissarjassa. Seuraavat osakilpailut ovat 29.7. Hauholla ja 30.–31.7 Isokyrössä. Loppukilpailu on 16.–18.10. Kone-Forumissa Tampereella ja tulokset julkaistaan 18.10.
Kilpailijat käyttivät Okrassa kolmea erilaista strategiaa. Luonnolliseen kauneuteen luottavat olivat tuoneet koneensa pestynä mutta ehostamattomina kisaan. Nähtävillä olivat Mauri Kujanpään ja Pentti Peltoniemen alkuperäiskunnossa olevat hiirenharmaat, Pentti Heinosen edelleen työkäytössä oleva ”kultamaha” sekä Pentti Laaksosen mansikkamaan hoitotöihin varustusta ja väriä myöten erinomaisesti sopiva 35 X.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Pekka Kaukasoinan MF 135 oli ajettu vain vajaat 3000 tuntia. Vähien käyttötuntien jälkiä oli kuitenkin ehostettu, mutta tuomariston mukaan väärällä sävyllä, mikä rokotti pisteitä. Simo Valin tavanomaisessa työkäytössä oleva MF 290 oli alkuperäisessä kunnossa, mutta nuoruus ei ilmeisesti ollut tässä kisassa etu.
Matti Laaksonen ja Teuvo Laaksonen osallistuivat satakolmevitosilla, jotka oli maalattu kokonaan uudestaan. Ari Luoman 35 oli pelastettu romuläjästä ja rakennettu lähes kokonaan uudestaan, kuten myös Esa Luoman alennusvaihteella varustettu pikkuharmaa.
Fiktiosarjaan osallistui vain kaksi konetta. Simo Valin MF 165 S:n ohjaamoa on kustomoitu paremmin isännän 46 numeron saappaille sopivaksi ja hydrauliikka oli ajanmukaistettu, jotta kone selviää myös nykypäivän hommista. Jarkko Mikkilän 35 X:stä oli tehty todellinen monitoimikone. Edessä olevalla lumiauralla on mukava tehdä omat lumityöt, sillä lana on varustettu hydraulisella taitolla ja siivenjatkeilla, joita käytetään modernisti sähköventtiilein. Marjapensaiden siirto ym. pitkää ikää ja onnellista parisuhdetta edistävä puutarhatyöskentely sujuu kätevästi ja kevyesti Maran kaivurilla, jossa on jopa sivuttaissiirto. Massikan vakiohydrauliikan tuotto riittää omistajan mukaan hyvin ja vahinkoja sattuu rauhallisten liikkeiden ansiosta vähän.
Weteraanikoneiden harrastajista, ”Massikkamiehistä” ja lehdistöstä koostuva tuomaristo oli vaikean valinnan edessä. Miesvaltainen tuomaristo arvosti jälleen eniten ulkoista kauneutta, sillä alkuperäissarjan neljä kärkisijaa menivät kaikki perusteellisesti fiksatuille koneilla. Fiktiosarjan voittajaksi valittiin Jarkko Mikkilän monipuolinen MF 135. Tuomaristo arvosti koneen monipuolisuutta ja toimivuutta.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Osaston luetuimmat
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- KoneAgriassa enemmän näytteilleasettajia kuin koskaan – tila ei riittäisi, jos kaikki isot toimijat olisivat mukana
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Stihl kehittää lähivuosina uusia akkulaitteita ja latausinfraa – myöskään polttomoottorilaitteita ei ole unohdettu
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Koneammattilaiset Maria Hiironen ja Annukka Markkula rohkaisevat muitakin nuoria kokeilemaan konetöitä – ”Konetekniikan ymmärtäminen ja koneen korjaaminen on siistiä”
- Agco Power: Lisää moottoreita Linnavuoresta