Jokaisella moottorisahauksen arvokisalla on oma tunnelmansa, vaikka tehtävät ovat samat. Kisat käydään kansainvälisillä säännöillä, joissa näyttää olevan hieman tarkentamisen varaa. Kilpailijoiden ja tuomariston yhteisessä sääntöpalaverissa edellisenä iltana kuultiin, että esimerkiksi tarkkuuskatkaisun ajanoton pysäyttävän ” maalikiekon” asettelussa tulkinnat vaihtelevat.
Nyt sovittiin, että paikan määrää tehtävätuomari kaikille yhtenevästi. Kansainvälinen jury ei ole myöskään vielä saanut aikaan uutta pistelaskutaulukkoa purukoppaan putoamattomiksi laakeroiduille terämuttereille laipan käännössä. Niistä on selvä etu kilpailijalle. Onneksi tässä kisassa ei yhdessäkään sahassa sellaisia vielä ollut.
Sääntöpalaverissa pientä ennakkohuolta aiheutti myös yli kaksi vuotta vanhojen kaatopylväiden käyttö kaadossa. Yli-ikäisten reservipuiden käyttöä järjestelytoimikunta perusteli organisaation heikentyneellä taloustilanteella. Sopivien puiden valinta, osto, korjuu ja kuljetus erikoiskalustolla ovat iso menoerä.
Osallistujajoukossa ilahdutti erityisesti kolmen uuden juniorin osallistuminen ensimmäiseen kisaansa. Kansainvälisten sääntöjen mukaan Joni Toivion juniorikausi on ohi ennen tulevia PM-kisoja. Osallistua saa juniorikisoihin sinä vuonna, jona täyttää enintään 24 vuotta. Toivion ura jatkuu nyt yleisessä sarjassa.
Tie huipulle on pitkä. Hallitseva maailmanmestari, Viron Andres Olesk kertoi kilpailleensa 16 vuotta, ennen kuin mestaruus napsahti viime vuonna.
Kilpailu aloitettiin aiemmista poiketen teräketjutehtävällä. Ennen kilpailua tehty sahatarkastus tapahtui samassa yhteydessä tehtävätuomareiden voimin.
Sähköistä ajanottoa on toteutettu maailmalla jo aiemmin, mutta sen käynnistäminen viisariportilla on mahdollistanut kikkailun. Jos pitkäraajainen kilpailija laukaisee viisarin taaemmalla reidellään, etummainen askel on tuonut kilpailijan lähelle tehtäväpöytää jo ennen ajanoton käynnistymistä. Nyt se mahdollisuus on poistettu, sillä kello käynnistyy valokennon ohituksesta. Merkkilipulla lähettämiseen ja käsiajanottoon verrattuna menetelmä on lahjomaton ja tarkka. Kellon pysäyttää kilpailija itse lyömällä tehtävän päätteeksi pöydälle itse asettamansa pysäytysnapin alas. Uusi menetelmä selostettiin kilpailijoille sääntöpalaverissa juurta jaksaen, ja kerrattiin vielä henkilökohtaisesti ennen tehtävän aloitusta.
Sähköinen näyttötaulu houkutteli yleisöä naruaidan taakse vähintään tuplasti entiseen verrattuna.
Nopeimmin tehtävästä suoriutuivat kilpailun ulkopuolella vierailleet Viron Sulev Tooming (12,91 s) ja Andres Olesk (13,06 s).
SM-lajimitalit menivät paremmuusjärjestyksessä Vesa Kurjelle (13,13 s), Jari Temoselle (13,75 s) ja Aulis Janhuselle (14,25 s).
Ainoa epäonninen mutterinpudottaja oli tänä vuonna Pasi Parviainen. Se tiesi viime vuosina tasaista nousua esittäneelle Parviaiselle 20 pisteen rangaistusta.
Suurin osa alle ennätyksistään teräketjutehtävässä jääneistä latasi itsensä jo seuraavaan tehtävään mennessä ja aloitti nousun kohti kärkeä. Heihin voi hyvin lukea lajin mitalistit Jukka Perämäen, Pentti Paanasen ja Klaus Oinosen.
Taso oli niin kova, että peräti 12 suomalaista ylsi yli 185 pistettä. Heihin kuului myös vähitellen karaistuva ex-juniorimme Joni Toivio. Kahdella ensikertalaisella lipsahti sahausten kohtaaminen pöllin keskellä olevan maaliraidan ohi. Se tuottaa rangaistusta 50 pistettä. On sitä onneksi sattunut paremmissakin perheissä!
Muutoinkin ensikertalaisten tulosten arvoa nostaa se, ettei kilpavarustus ollut vielä loppuun asti hiottu esimerkiksi terälevyjen osalta. ”Lissee harjotusta”, sanoi aikoinaan Nilsiän autokoulun opettajatyttö, kun joku jääradalta hankeen tupsautti.
Viimeistään kolmannen tehtävän jälkeen jo monta SM-kisaa sahanneen Jari Temosen nimi alkoi hahmottua yleisön mieliin. Lajin toiseksi nopein sahausaika ja vain 3,9-/2,4 millin sahaamattomat lisut purun sisässä pöllien alla toivat tehtävän mestaruuden. Esa Tumelius huudatti Jonserediansa vajaat puoli sekuntia lyhemmän aikaa, mutta sahaamatonta puuta jäi kahteen kiekkoon yhteensä 0,8 milliä enemmän. Niillä eväillä ero oli vain yhden pisteen. Hopea ei ole häpeä. Peli on äärimmäisen tarkkaa ja kovaa. Samalla erolla Tumeliukseen pronssin otti Dolmar-mies Mauri Marjomaa.
Piste-erot olivat kautta linjan pieniä. Alle 200 pisteen jääneillä toinen sahaus raapaisi lankkuun.
Pienimpään toleranssiin polkaisi sahansa toisessa pöllissään Vesa Kurki. Tuomarit saivat mitattua lankun päältä 0,4 millin sahaamattoman siivun.
Tehtävistä jäljellä olivat enää suhteellisesti eniten pisteitä tuottavat kaato ja karsinta.
Kaatopuina toimineet kuusirungot olivat seisseet jo pari vuotta pressun alla karsittuina, mutta kuorimattomina. Rungot olivat kuivahtaneet ja hiukan pehmenneet pinnasta. Kuiva kaatosarana eli pitopuu murtuu nopeammin kuin tuore. Siitä johtuen sivutuulella on enemmän aikaa siirtää kaatumissuuntaa ennen rungon iskeytymistä maahan. Kun maapohja oli edelleen sivukalteva ja poikkeama mitataan siitä, mihin runko pysähtyy, arvioitavaa suuntausennakoksi kertyi tuplasti.
Onneksi sää suosi kisoja kohtuullisesti. Jotkut rungot katkesivat latvastaan, mutta vasta merkkikepin takaa. Yhtään protestia ei tehty, vaikka joidenkin ilmeistä saattoi lukea terveisiä sieltä jostakin.
Suomalaisista parhaiten onnistui Klaus Oinonen. Hän nousi tasapisteistä huolimatta lajikultaan ohi Pasi Parviaisen sillä perusteella, että sääntöjen mukaan ensimmäinen kriteeri tasapisteissä paremmuuteen on pienempi kaatopoikkeama. Oinosella sitä oli 10 milliä Parviaisen 110:tä milliä vastaan. Kolmanneksi parhaan kaadon teki ”Hankasalmen harvesteriksi” aikanaan nimittämäni veteraani Antti Oksanen. Lempinimi tuli nuoruusvuosien huikeasta karsintanopeudesta ja -tyylistä. Palkintokaappi täydentyi jälleen yhdellä pronssimitalilla.
Kohtuullisen varmaa työtä tekivät myös seuraavat 11 miestä, joiden joukkoon mahtui monta kokonaiskilpailun mitaliehdokasta. Heihin ainakin itse luin vuosi vuodelta varmuuttaan kasvattaneen Jaakko Rikkolan.
Jari Temosen hyvin alkanut sarja koki kolahduksen, kun puu tuiskahti 41 cm kepin ohi. Toinen varmana kaatajana tunnettu Heikki Lehtonen lipsautti pitopuun toiselta reunaltaan kohtuuttoman ohueksi. Silti kaatopoikkeama oli vain 51 mm.
Viimeksi mainitut kuuluivat joukon nopeimpiin kaatajiin. Lehtonen langetti puunsa 105 sekunnissa, Asko Ketola 111:ssä, Vesa Kurki 113:ssa, Jari Temonen 114:ssä, Jukka Perämäki 125:ssä ja Esa Tumelius 126:ssa. Ajan maksimipisteet saa 180 sekunnista. Sen alittamisesta ei saa plussaa, mutta ylittämisestä putoaa yksi piste jokaisesta sekunnista. Kannonihannemitoista poikkeamisesta pisteitä karsitaan kohta kohdalta taulukoiden mukaan.
Kokonaiskilpailun viides ja ratkaiseva tehtävä on aina karsinta. Se toteutetaan neljän edellisen tehtävän pistesaldon mukaan käännetyssä järjestyksessä. Nyt kun tuloslaskenta toimii tietokoneella, olisi yleisö hemmoteltavissa tulostaulun yhdellä lisärivillä, joka kertoisi neljän tehtävän välisumman paremmuusjärjestyksessä, kuten tehtäväkohtaisissakin paremmuuksissa. Me hidasälyiset emme muuten pysy reaaliajassa tilanteen mukana.
Vaikka karsinta on jo sinällään eniten yleisöä kiehtova laji, uusi palvelumuoto taatusti nostaisi tehtävän suosiota. Nyt jännityksen nostattaminen jää ainoastaan legendaarisen laskupään omistavan kuuluttaja Raimo Keräsen varaan. Yleisö näkee kyllä parien keskinäisen nopeuseron ja jopa tuomareiden pelottavat rastimerkkaukset virhekohtiin. Nopeuden ja virheiden lukumäärän suhteesta ne pisteet lasketaan.
Vaatimattomalla laskupäälläni ehdin sen verran ynnäillä välisaldoja ennen karsinnan alkua, että mitaleiden jako saattaisi muuttua yllättäväksikin. Vain Jukka Perämäellä oli normaalilla vauhdillaan varaa yhteen karsintavirheeseen, jos pahimmat takaa-ajajat pystyisivät puhtaaseen suoritukseen.
Esa Tumeliuksen huikea karsinta lähes toivottoman tuntuiselta takamatkalta sotki hetkessä pakan katsojilta ja ehkä myös jäljellä olevilta kilpailijoilta. Alkoi hermopeli, jossa osa sortui pelaamaan upporikasta tai rutiköyhää. Kovahermoisimmat korjasivat sadon.
Jukka Perämäki ei ryhtynyt tietoisesti hidastamaan karsintavauhtiaan puhtaan suorituksen turvaamiseksi. Siinä on vaara, että rytmi menee sekaisin. Vauhti olikin sitten suomalaisista kilpailun nopein. Kun virheitä ei tullut, lajivoitto ja viides Suomen mestaruus olivat tosiasia.
Esa Tumeliuksen loppurutistus kesti häntä paremmin lajihopealle karsineen Jaakko Rikkolan hyökkäyksen. Tumelius palkittiin lajipronssilla ja kokonaiskilpailun hopealla.
Jukka Kylliäisen tasavarma karsinta oli lopulta kokonaiskilpailun pronssin arvoinen. Siinä häntä edesauttoivat kanssakilpailijoiden karsintavirheet, jotka tuottavat 20 miinuspistettä kappaleelta.
Yhdellä virheellä selvisivät
Jari Temonen, Pasi Parviainen, Aulis Janhunen ja Klaus Oinonen. Kahdella virheellä rangaistiin Vesa Kurkea, Joni Toiviota ja Asko Ketolaa. Kolmen virheen miehiä olivat meikäläisistä Jarmo Laatikainen, Jussi Isotalo ja juniori Markus Grönroos. Samaan kastiin putosi Viron kovasta joukkueesta Heikki Laas. Neljän virheen mukelointi sattui Pentti Paanaselle ja juniori Aapo Saariselle.
Eniten virheistään lopputuloksissa joutuivat kärsimään Jarmo Laatikainen, Vesa Kurki ja Jari Temonen. Ennen karsintaa mitalipaikka oli vielä tyrkyllä.
Hallitseva maailmanmestari Andres Olesk näytti, ettei titteli ole tullut sattumalla. Jo edellisissä MM-kisoissa tuli hopea. Sympaattinen mestari teki Lustossakin näytöstyyliin ylivoimaisen pistemäärän. Kovassa kunnossa on koko joukkue. Sulev Tooming olisi ollut kilpailun kolmas. Heikki Laasin kaato ja varsinkin karsinta menivät alle kykyjen. Sija olisi ollut 17:s.
Yhtään vierasjoukkuetta aliarvioimatta tai omia puolustamatta totean, että hermopaine kilpailun ulkopuolisella lienee pienempi. Rajojaan on riskitöntä kokeilla. Kilpailuyhteistyö Viron ja Suomen kesken turvaa molemmille lisää täysmittaisia kilpailuja, jotka puolestaan pitävät yllä kilpailutuntumaa kausiluonteisia arvokisoja varten.
Seuraava kansainvälinen kilpailu on PM-kisat Norjassa 13.–14. elokuuta. n
