Moottorisahauksen SM-kisat 19.6.2010 Lustossa – panoksena paikka MM-kisoihin

Jukka Perämäki voitti mestaruuden tasaisten suoritustensa ansiosta. Hän sai ensimmäisen kiinnityksen uuteen kiertopalkintoon. Ei ylläittäne uutiskynnystä, että Romanian MM-kisoissa Jukka sai järjestäjiltä Hymy-patsaan sympaattisuudestaan. 

Esa Tumelius joutui lähtemään karsintavuoroonsa heti ensimmäisessä parissa. Suoritus: kolme oksaryhmää ja 11,48 sekuntia. 

Jaakko Rikkola (kuvassa) ja Joni Toivio saivat uudet puut, kun kuvasta katsoen vasemmalta puhaltavasta tuulesta huolimatta heillä ei ollut mahdollisuutta valita kaatosuuntaa edes osittain myötätuuleen. Heidän jälkeensä siirryttiin käyttämään vain kentän kahta reunimmaista kaatopuuta. 

Uusien MM-sääntöjen mukaan purumaton pitää tarkkuuskatkaisussa yltää koko stopparin pituudelle. Tässä mallia näyttää ahnaasti puuta purreella Dolmarillaan Mauri Marjomaa. 

Viime vuonna Titti ”Esan-tytär” Tumelius, 9, luotsasi isänsä ensin SM-hopealle ja seuraavana päivänä Pohjoismaiden mestariksi. Valmennussuhde ei ole katkolla, vaikka virhe teräketjun vaihdossa pilasi koko kisan. Muut tehtävät osoittivat, että harjoittelu on sujunut mallikkaasti. Tältä valmentajalta haastattelut ovat tiukassa. 

Mitaleista ja MM-edustuksesta käytiin kova ja yllätyksellinen kisa loppuun asti. Ennen karsintaa potentiaalisia ehdokkaita kisajoukkueeseen oli ainakin seitsemän. Kaikesta huolimatta Kroatiaan lähtee kokenut joukkue. Vaikka palkintopalli puuttuu, mitalistit ovat kuvassa sen mukaisessa muodostelmassa: Jukka Perämäki keskellä, Vesa Kurki vasemmalla ja Mauri Marjomaa oikealla. Valmentautuminen MM-kisoihin on jo alkanut. Yhteinen leiri on elokuussa Jämsänkoskella. 

Moottorisahauksen SM-kilpailut on jo pitkään järjestetty kansainvälisillä säännöillä. Kaikki viisi tehtävää ovat edelleen samat. Silti jokaisessa kilpailussa on tunnelmansa, jonka luovat olosuhteet ja kanssakilpailijoiden edesottamukset. Näin siitäkin huolimatta, että kilpailijoiden vakiokaarti on pysynyt vuodesta toiseen lähes entisenä.

Kukin kilpailun osatehtävä on sen verran vaikea, ettei yhden tai kahden osaaminen ei vielä uusia kasvoja kokonaiskilpailun palkintopallille nosta. Menestys vaatii vuosien harjoittelun ja kovat kilpailuhermot.

Navakka sivutuuli pakotti järjestäjät muuttamaan kaatojärjestelyjä kilpailujen alussa, vaikka kaato tehtiin kansainväliseen tapaan tolppakaatona. Kokonaiskilpailu sisälsi yllätyksiä joka tehtävässä. Se piti yleisön ja kilpailijat jännityksessä loppuun saakka.

Tänä vuonna kilpailuun ilmoittautui 17 kotimaista kilpailijaa. Kokeneet Rauno Javarus ja Hannu Niveri joutuivat viime hetkellä jättämään henkilökohtaisista syistä kisailut väliin.

Ilahduttavaa puolestaan oli se, että mukaan uskaltautui pitkästä aikaa uusi kasvo, 23-vuotias Joni Toivio Ivalosta. Hän sahasikin itselleen paikan MM-kisojen nuorten sarjaan.

Kilpailun ulkopuolelta mukaan oli kutsuttu Virosta kolmen miehen joukkue sparraamaan suomalaisia. Vastavuoroisesti Suomesta on käynyt Virossa kilpailijoita jo vuosien ajan. Kovista, virallisin säännöin käytävistä kisoista on pulaa molemmissa maissa.

Ilmoittautumisesta huolimatta virolaisten joukkue ei ilmaantunut Lustoon. Maata edusti kuitenkin Suomessa työskentelevä Anto Laas. Hän on yksi Viron alan kovimmista nimistä, vaikka kaato ja karsinta menivätkin tällä kertaa hieman alakanttiin.

Luonnon puiden sijasta karsittujen, pituudeltaan ja paksuudeltaan määrämittaisten tolppien kaatoon on kansainvälisissä kisoissa siir-

rytty kolmesta syystä: Ensinnäkin tasavertaisten kaatopuitten valitseminen kohtuullisen pieneltä hakkuualueelta oli työlästä ja kallista.

Toiseksi tuulen vaikutus oksaisiin kuusiin vaihtui usein kilpailun aikana, kun päivän lämpeneminen muuttaa ilmavirtauksia. Tuuliprotesteja jätettiin tuomaristolle lähes jokaisessa kisassa.

Kolmanneksi yleisö hakeutui heikosti seuraamaan kaatotehtävää, kun pääsy hakkuualueelle oli estetty turvallisuussyistä. Kisailijoiden suorituksia saattoi seurata vain kenttäkuulutuksista ja tulostaululta.

Luston kentän laidalle on saatu upottaa maan sisään metallitupet kaatotolppien jaloiksi. Jälleen kerran ”tikut” heitteli reikiin paikallisen Metsänkorjuu Pulkkinen Oy:n Deere 1470E -harvesteri nyt itsensä Seppo Pulkkisen ohjastamana. Jo kaadetun tolpan jämätkin nousivat rei’istään näppärästi syöttörullien suojakaarilla kiinni napaten. Ei onnistuisi äkkinäiseltä!

Aiemmissa kisoissa tolppakaato on kaventanut tehtävästä saatuja piste-eroja. Osumatarkkuus on yleensä parempi, kun oksapainosta ei tarvitse välittää ja tuulipurjetta on merkittävästi vähemmän.

Tällä kertaa havahduttiin kaatokentän puutteisiin: tyvituppien ympäristö oli painunut lumien alla. Holkkien yläpäät pitää muokata samalle korkeudelle, minkä jälkeen maata täytyy täyttää sekä reunan että kaatokentän tasalle.

Toivottavasti Lusto antaisi luvan kentän leventämiseen parilla metrillä. Nyt yli 15 metrin pituisen paalun latva tömähti tyhjän päälle ja katkesi. Osumapaikka piti mitata rungon keinotekoista jatkoa käyttäen. Tämä söi aikaa ja katsojilta tunnelmaa, ellei merkkikeppi heilahtanut. Kaikki eivät myöskään mahdu turva-aidan takana katsomaan kaatoa puun absoluuttisesta lähestymissuunnasta.

Tolpparivistö (4 kpl) sijaitsee Lustossa niin, että se on tuulelle altis vain yhdestä suunnasta. Nyt tuuli suoraan pahimmasta suunnasta, järveltä päin. Kahdella rannanpuoleisella tolpalla kaatosuuntaa voi valita myötätuuleen 40–45 astetta. Seuraavilla kahdella suunnan muutos on olematon. Olot eivät siten ole eri kilpailijoille tasavertaiset.

Ensimmäisten kaatojen jälkeen tuomarineuvosto teki radikaalin päätöksen. Sen sijaan, että kaatosuunta olisi pakotettu kaikille samaksi, siirryttiin vain rannalta katsoen kahden tolpan eriin.

Ensimmäisenä ja toisena kaataneet Jaakko Rikkola ja Joni Toivio saivat uuden yrityksen. Edellisen tulos parani, jälkimmäisen huononi.

Useimmat näyttivät valitsevan kaatosuunnan kääntämisen. Jotkut luottivat kykyynsä arvioida tuuliennakon oikein. Tuuliennakko tarkoittaa kaadon suuntaamista sen verran ylätuuleen, minkä tuulen voiman arvioidaan siirtävän runkoa ennen sen jysähtämistä maahan.

Kukaan ei tietysti kerro ennakkonsa suuruutta muille, eikä se kuulu kannosta mitattaviin kriteereihin. Osuma mitataan siitä, mihin kohtaan puu pysähtyy.

Tyydyttävään 600 pisteen rajaan kaadossa ylsi tänä vuonna vain 10 kilpailijaa. En tiedä häiritsikö keskittymistä uusi sääntö, pitopuun korkeuden korottaminen 10 millillä, vaikka siitä ilmoitettiin kilpailijoille jo alkukesästä. Ainakin osumatarkkuus merkkikeppiin oli tavallista heikompi.

Osansa asiaan oli varmasti vinolla takatuulella. Tuulen merkitys kasvaa, jos sivuja sievistetään rangaistuspisteitten poistuttua reippaasti. Kapea kaatosarana pitää sivusuunnassa leveää heikommin.

Lajimitalin paremmuusjärjestyksessä sahasivat Vesa Kurki, Esa Tumelius ja Pentti Paananen.

Viime vuoden mestarin, Jarmo Laatikaisen, kisa alkoi synkästi. Saha sammui kesken tehtävän ja uusi käynnistys ilman turvajarrun kytkemistä sekä ylipitkä kanto tuottivat yhdessä 100 virhepistettä. Kokonaiskilpailun mitalihaaveet kariutuivat kertaheitolla.

Kaatosahaus maalimerkityn ylärajan yläpuolelta ei tuottanut Jarmolle lisäetua suoritukseen, mutta protesti ei auttanut. Tuomaristo antoi sääntöjen mukaisen päätöksen. Virhe käy sääliksi, sillä miehen tiedetään harjoitelleen MM-kisoja varten tunnollisesti.

Dramatiikalta ei vältytty myöskään teräketjun vaihdossa. Kokenut, viime vuoden PM-mestari Esa Tumelius suoriutui tehtävästä sivusta katsoen kohtuullisen hyvin. Pommi laukesi vasta seuraavan tehtävän aikana. Toinen terämutteri oli jäänyt löysälle. Mutteri putosi seuraavassa tehtävässä eli alta/päältä sahauksessa.

Mutterin irtoaminen nollaa automaattisesti teräketjutehtävän pisteet, jolloin yksi suuri suosikki oli jälleen mitalipelistä pois.

Nopein (12,99 s) oli kaadossa alakanttiin sahannut Pasi Parviainen. Lajihopean sai Jukka Perämäki ja pronssin kaadostaan harmistunut Jarmo Laatikainen.

Vesa Kurjen alakanttiin mennyt suoritus sotki ennustajien pakkaa entisestään. Yli puolella kilpailijoista pisteet jäivät kauas omasta ennätyksestä. Liekö johtunut kilpailun tärkeydestä vai harkitusta riskien hallinnasta kaadon jälkeen? Teräketjun vaihdon painoarvo kokonaispisteisiin on nimittäin pienin. Vanhemmat mestarit antavat myös sormien jäykkyydessä tasoitusta nuoremmille.

Nimensä mukaisesti tehtävässä kilpailijan on sahattava kahdesta erisuuntaan vinosta tukista kiekko kahdella eri leikkauksella siten, että sahaukset kohtaavat pöllin sivuihin maalattujen maaliraitojen alueella.

Virheitä on mahdollista rapista sahauksen vinoudesta ja sahauspinnan tasoerosta eli rapusta, joka syntyy, kun ala- ja yläsahaus eivät kohtaa samalla linjalla.

Tarkimman leikkauksen (1,4 mm) sahasi Pasi Parviainen, joka hävisi silti mitalin suoritusajan vuoksi (27,25 s). Lajin voittanut Jari Temonen irrotti molemmat kiekot 23,8 sekunnissa yhteensä 2,4 millin tasoeroilla. Hopean otti Jarmo Laatikainen ja pronssin Jukka Perämäki. Kerrottakoon, että Esa Tumelius olisi ilman mutterivirhettä sijoittunut heti mitalistien kantaan.

Tarkkuuskatkaisussa on tapahtunut sellainen sääntömuutos, että alusvanerin päällä purumaton pitää yltää koko päätystopparin pituudelle. Aikaisemmin riitti, että puru jatkui viisi senttiä pöllin pään ohi.

Koko stopparin tarkoitus on estää sahaajan näkemistä pöllin alle. Toinen stopparin tehtävä on tukea kiekkoa niin, ettei terälevyä kallistamalla voi tutkia, milloin sahaamatonta puuta on niin vähän, että kiekko alkaa antaa sivuttain myöten. Sitäkin kikkaa olen nähnyt ulkomailla joskus käytettävän.

Purumaton jatkamisen tarkoitus lienee estää purun lento ketjuviiman voimasta. Ainakaan tässä kisassa pidemmällä purumatolla ei näyttänyt olevan muuta merkitystä kuin tuomarien työmäärän lisääminen. Stopparin malli mittoineen pitäisi säännöissä vakioida.

Parhaimmisto teki tässä tehtävässä huikeita tuloksia. Lajivoittaja Esa Tumeliuksella oli tosin varaa pelata hieman uhkapeliäkin, kun kokonaiskilpailu oli jo menetetty. Hän tempaisi kiekot kisan kolmanneksi nopeimmalla ajalla siten, että kahden kiekon alle jäi sahaamatonta puuta yhteensä 4,9 milliä. Hopea lankesi Jukka Perämäelle 7,1 millillä ja noin sekuntia hitaammalla ajalla. Liki samoilla eroilla Jari Temonen sahasi itselleen lajipronssin.

Kiinnitin useassa tehtävässä huomioni Mauri Marjomaan Dolmarin kovaan iskuun. Tarkkuuskatkaisukin sujui aivan ylivoimaisen nopeassa ajassa. Tarkkuudessa Marjomaa pelasi varman päälle, mikä kannatti, kuten lopputuloksista näkyy. Joni Toivio osoitti hallitsevansa tämänkin lajin aikamiesten malliin.

Viimeinen tehtävä, oksien karsinta, tehdään siihen mennessä kerättyjen yhteispisteiden mukaisessa käänteisessä järjestyksessä. Tämä tarkoitti sitä, että Jukka Perämäki ja Vesa Kurki astuivat areenalle viimeisenä parina.

Keskinäinen 12 pisteen ero Jukan hyväksi tarkoitti sitä, että samalla nopeudella yksikin virhe muuttaisi paremmuusjärjestyksen, jos Vesa suoriutuisi puhtaasti. 40 pisteen (=kahden virheen) sisällä päänahan metsästäjiä oli jäljellä seitsemän. Mitaleilta ja edusjoukkueesta heistä putoaisi armotta neljä.

Esa Tumelius osoitti kärkiryhmän ulkopuolelta hirmuisen kuntonsa ja voitti karsinnan virheittä päivän kolmanneksi nopeimmalla ajalla. Häntä nopeampia olivat Pasi Parviainen ja Jaakko Rikkola, mutta molemmat sortuivat kahteen virheeseen.

Vielä surkeammin kävi ennen karsintaa edustuspaikoissa kiinni roikkuneille Jukka Kylliäiselle ja Pentti Paanaselle. Jukan rungosta löytyi kolme virhettä ja Pentin neljä.

Kukin kokonaiskilpailun lopullisesta mitalikolmikosta teki yhden karsintavirheen. Näin Jukka Perämäki piti takanaan Vesa Kurjen. Mauri Marjomaa ohitti Pentti Paanasen kipuamalla samalla pronssille ja Suomen edustajaksi Kroatiassa pidettäviin MM-kisoihin.

Tänä vuonna SM-kisa oli huippujännittävä alusta loppuun saakka. Siihen vaikuttivat monen kokeneen kilpailijan dramaattiset virheet kilpailun eri vaiheissa.

Osaamisesta virheet eivät suinkaan olleet kiinni, mutta kilpailu on armoton. Hetkenkin uinahdus saattaa olla kohtalokas.

Sen nyt neljättä kertaa Suomen mestaruuden voittanut Jukka Perämäki sai kokea vuonna 1995, kun varmalta näyttänyt mestaruus kariutui Punkarjulla järjestettyjen MM-kisojen viimeisessä karsintaparissa teräketjun luiskahtamiseen pois terälevyltä.

Omalla sinnikkyydellään hän on sittemmin osoittanut todeksi vanhan viisauden ”Mikä ei tapa, se vahvistaa!” Vuoden 2008 MM-kisoista tuli jo henkilökohtaisen kokonaiskilpailun hopea. Nyt on mahdollisuus parempaan.

Vesa Kurki on palannut kärkijoukkoihin mielestäni silmin nähden seesteisemmin olemuksin. Edustustehtäviä on taustalla jo useita. Tulikasteensa on ehtinyt saada myös kolmas Kroatiaan lähtevä edustajamme, Mauri Marjomaa. Pitkästä aikaa nuorten sarjaan MM-kisoihin matkustaa Joni Toivio, joka sahasi Punkaharjulla neljättä kertaa täysmittaista kisaa.

Edustusjoukkue osallistuu Jämsänkoskella järjestettävälle viimeistelyleirille noin kuukautta ennen Kroatiassa 22.–26.9. pidettäviä MM-kisoja. n

Avaa artikkelin PDF