Radio-ohjattavan Ransomes Spider-vaakatasoleikkurin ympärillä kävi J-Trading Oy:n osastolla jatkuvasti tasainen kuhina. Kuljettajaton leikkuri on tarkoitettu työskentelemään erityisesti vesialueiden jyrkillä rinteillä ja luiskilla, moottorin painevoitelun ansiosta rinnetyöskelelylle ei ole aika- tai muita rajoituksia. Matalan rakenteen ja puuttuvien ulokkeiden vuoksi koneella pääsee puiden alle ja pensaiden väliin. Tämänkin vuoksi raivaussahan käyttötarve vähenee tuntuvasti. Kaukosäätimen toimintasäde on rajoitettu 50 metriin, jolloin käyttäjä ei altistu melulle, tärinälle eikä siitepölylle siinä määrin kuin koneen päällä istuessaan. Koneen kaikki pyörät vetävät ja kääntyvät joka suuntaan. Jokaiselle pyörälle on oma käyttöhihna. Nelitahtisen, 500-kuutioisen Kawasaki V-2 -moottorin teho on 18 hv, koneen ajovoimansiirrossa on kaksi nopeusaluetta, 0–3 ja 0–7 km/h. Leikkurin työleveys on 80 senttiä ja leikkuukorkeus 80–130 mm. Se painaa 245 kg. Kauko-ohjaimesta hallitaan vaihteistoa, ajoa, terän kytkentää, leikkuukorkeuden säätöä, moottorin käynnistystä ja pysäytystä. Spiderin veroton hinta on 20 600 euroa (www.j-trading.fi). (PJ)
Lahtelainen Action Machines Oy esitteli uuden sähkökäyttöisen Actioneco-ruohonleikkurin. Voimanlähteenä toimivat litium-akut, joista valmistaja kertoo riittävän käyttövoimaa koko työpäiväksi. Akkujen latauksen kustannukset ovat vain noin yhden euron luokkaa päivässä. Koneen edessä oli 1,7 metriä leveä kelaleikkuri, jonka leikkuukorkeus voidaan säätää väliltä 1–50 milliä. Hiljaisen ja saasteettoman laitteen ominta työaluetta on esimerkiksi golfkentät. (IS)
Agrimarket-ketju on ottanut edustaakseen Feucht-leikkuulaitteet, jotka on sovitettu keskileikkuriksi John Deeren X-sarjaan ja etuleikkuriksi 1400- ja 1500-sarjaan. Leikkaavia teriä on kolme, joista keskimmäinen on muita taempana. Leikkuulaitteet työleveys on 140 senttiä, silppuri on alle jättävä. Myyjän mukaan sillä voidaan leikata jopa metrin korkuista heinää leikkuujäljen kärsimättä. JD:n X-sarjan leikkuriin sovitettuna laitteen verollinen hinta on tasan 3 000 euroa. (PJ)
Esleyhtiön maahantuoma Aebi-myyntimallisto laajenee TerraTracin rinnalle tulevalla KommunalTrakilla. Monipuolisen lisälaitevalikoiman ansiosta runko-ohjauksinen kone sopii ympärivuotiseen käyttöön. KT65:ssa käytetään kuormantuntevaa hydrauliikkaa: kun työlaitteessa tarvitaan lisää voimaa, sitä siirtyy sinne ajovoimansiirron puolelta. Moottorina on 2-litrainen Kubota-turbodiesel nimellisteholtaan 44 kW (60 hv). Peruskoneen veroton hinta on noin 50 000 euroa, kaikin ”herkuin” 75 000 e (www.esleyhtio.fi). (PJ)
Wihuri Oy Autola aloitti italialaisten, yksityis- ja ammattikäyttöön soveltuvien Gianni Ferrari -ruohonleikkurien maahantuonnin viime keväänä. Ajoleikkureiden teholuokat ovat 18–60 hv, takapyöräohjauksisten lisäksi tarjolla on kolme sauvaohjauksista, sekä nelivetoinen PG 270 W (www.autola.wihuri.fi). (PJ)
Jontikan saa myös oranssilla huomiovärillä. (UO)
Gardenmate on uusi merkki ajoleikkurimarkkinoilla. Etuvetoisen, takapyöräohjauksisen koneen leikkuulaitetta lasketaan ja nostetaan sähköisesti, leikkuukorkeus, 3 - 8 cm, säädetään räikkävivulla. Silppu jää alle. Leikkuri on ”kipattavissa” pystyyn puhdistusasentoon. Leikkuuleveys on 105 senttiä. Kiilahihnakäyttöisiä teriä on kaksi. Moottorina on 17,5 hv:n B&S. Koneen verollinen hinta on 3 990 euroa. Oy Hako Ground& Garden Ab. (PJ)
Agrimarketin osastolla oli esillä John Deere 4520 kiinteistötraktori, jossa oli varusteena pikakiinnitteinen John Deere 400X etukuormain ja perässä HI-Tec 210 kaivuri. Peruskoneessa on nelisylinterinen ja 53 hevosvoimainen Jontikan oma turbomoottori. Traktorin painoksi ilmoitetaan n.1800 kiloa. Kuormaimen nostovoima on 1075 kiloa ja kiinnitys- ja irrotusaika on vain kaksi minuuttia. (IS)
Sumeko Oy esitteli uuden Arctic Cat Prowler 650 H1 lavamönkijän. Kantavuus on 272 kiloa ja ajoneuvon omapaino on 526 kiloa. Laitteen hinnaksi ilmoitettiin 13 908 euroa, sis .alv. (IS)
Lännen Tractors Oy on keväällä aloittanut italialaisten Multione-pienkuormainten maahantuonnin. Lepaalla esiteltiin uusi MIG 40T Tele- kuormain, joka on kolmepyöräinen. Kuormaimen nostoteho on 500 kiloa ja valmistajalta löytyy siihen jopa 50 erilaista työlaitetta. Laitteen hinta on 22 500 euroa, alv.0. (IS)
R.Laaksonen Oy valmistuttaa ja markkinoi Rapi-mansikkapuomia, joka voidaan asentaa useimpiin ruiskuihin. Kaksirivistä mansikkapenkkiä kohden on kolme suutinvartta ( joissa yhteensä viisi suutinta), joista jokaisen korkeutta voi säätää erikseen. Sivupuomit on varustettu laukaisulaitteella kiveen ajon varalta. Puomit lukitaan kuljetusasentoon salvoilla, jotka voidaan avata narulla ohjaamosta nousematta. (UO)
Grasshopper ruohonleikkureita maahantuova Hautala Service Oy esitteli osastollaan lievästi modifioitua leikkuria. Työsaavutus ei ole ainakaan moottorista kiinni, sillä laite oli varustettu uudella 3,2 litran V6-moottorilla. Samaa myllyä käytetään esimerkiksi Chervrolet ElCamino pick-upissa. (UO)
Smithco SweepStarilla lakaistaan lehdet ja roskat nurmikoilta 1300 litran vetoiseen, kipattavaan keruusäiliöön. Harjakasetin työleveys on 122 senttiä; harjojen tilalle saa kumisormikasetin. Harjalaitteen työkorkeus säädetään kannatinpyörin. Laite on kolmipyöräinen, molemmissa takapyörissä on napamoottori. Kaksisylinterisen Kohler-bensiinimoottorin teho on 25 hv. - J-Trading. (PJ)
Ilkka Lilja Oy:n markkinoimaa UV Master-rannekelloa voidaan käyttää UV-säteilyn voimakkuuden tarkkailuun ja hälyttämään säteilyn riskirajan ylittymisestä. Kelloa voidaan pitää kaulassa tai pitkävartisen työkäsineen päällä. Roiskevesitiiviin kellon verollinen hinta on 39,90 euroa. (PJ)
Neuson 803 on kaivukonemalliston uusin ja pienin kone. Työpaino on 935 kg ja Yanmar-dieselin teho on 13,7 kW. Alavaunun leveyttä voi säätää hydraulisesti väliltä 700–860 milliä. Tämä Neuson soveltuu erityisesti purkutyömaille, koska liikkumaan mahtuu kapeistakin oviaukoista. Hinnaksi maahantuoja Hansa-Machines ilmoittaa 19 900 euroa, alv. 0. (IS)
MacTrac on varustettu etunostolaiteella, jonka nostokorkeus on pitkien aisojen ansiosta suuri. Konetta voidaan käyttää kasvuston hoitotöiden lisäksi myös kuormaukseen ja kuljetukseen sekä hydraulikäyttöisten laitteiden voimanlähteenä. Nostovoima on noin 280 kg. (UO)
Moottorin voi valita tarpeen mukaan. Dieselmoottorien teho voi olla 17–35 hevosvoimaa, bensakoneenkin saa. Koneessa on kolme hydraulipumppua, ajovoimansiirrolle, työhydrauliikalle ja hallintalaitteille. (UO)
Kiteeläinen Suomen klapimestarit Oy on suunnitellut omakotitalojen ja vapaa-ajanasuntojen polttopuiden säilytysratkaisuksi helposti elementeistä koottavan Teräs-mestari varastorakennuksen. Lattiapinta-alaa on neljä neliötä ja tilavuutta 7,4 kuutiota. Maasta irti olevan ritiläpohjan ansiosta ilma kiertää polttopuiden läpi, jolloin kuivuminen tehostuu. Valmistaja toimittaa rakennusta myös valmiiksi pystytettynä. Hinta rakennuksella on 2450 euroa veroineen. Pystytys ja rahti paikasta riippuen 300–500 euroa. (IS)
Honka Trading Oy esitteli osastollaan irlantilaisia McCloskey-koneseuloja. Kompaq malli liikkuu työmaalla omalla tela-alustalla. Kaksitasoseulan tasot liikkuvat neljään eri suuntaan. Seulottava materiaali voi olla multaa, soraa tai purkumateriaaleja. Lisävarusteena saa lisäkuljettimen, joka monipuolistaa seulan käyttömahdollisuuksia. Hintaa Kompaq-mallilla on 65 000 euroa alv. 0. (IS)
Asiakkaiden toivomuksesta Wille 625C suunniteltiin Vilakoneella sähkötekniikan puolesta yksinkertaisemmaksi kuin 655C. Esimerkiksi jäähdytysjärjestelmä toimii ilman tuulettimen lämpötilaohjausta ja Cat 3054C-DIT moottorissa on mekaaninen ruiskutuksen ohjaus. Moottoritehoksi ilmoitetaan 74,5 kilowattia. Tyhjäpaino jää alle 5000 kilon. (IS)
Säätötuli Oy on ryhtynyt markkinoimaan Hitsaustyö Kalliosaari Oy:n valmistamaan 500 kW: n tehoista BioHeat 500-pystytuubikattilaa. Toistaiseksi niitä on käytössä yksi (ks. Koneviestin 11 BioEnergia-liite, s. 39). Taajuusmuutinkäyttöinen savukaasupuhallin pitää tulipesän alipaineen vakiona, kaikki palamisilma ohjataan palopäähän. Kattila asennetaan 40 senttiä korkealle sokkelille, jolloin tuhkatilasta tulee riittävä, eikä tuhkaruuvi joudu olemaan kuuman tuhkan seassa. Suunnittelussa on lähdetty siitä, että nuohous jäisi kertaan vuodessa. Kattilan verollinen hinta on 20 000 euroa. (PJ)
Vama-Product Oy: n suunnittelemassa alueaurassa on kelluva teräpalkki, joka ui vapaasti pitkänmallisten reikien mahdollistaman liikevaran turvin. Jos terä haukkaa pehmeään maahan, palkki siirtyy emäsiiven alle taakse ja samalla terä nousee ylöspäin. Sama tapahtuu jos törmätään esteeseen. Aurassa ei ole erillisiä jalaksia. Malleja on kaksi, EAL3200k ja EAL3440k. Siipikorke us on 660/1040 milliä. Myyjänä toimii K-Maatalous. (IS)
Itävaltalaisella Pösch-kuorimakoneella voi kuoria vaikka aitatolppia. Työstettävän puun halkaisija voi olla 3–24 senttiä. Laitetta saa traktori- tai sähkömoottorikäyttöisenä. Hinta on 5300 euroa veroineen. Maahantuoja ja myyjä on Energiansäästö Oy. www.energian.net (IS)
HL-Vihannes Oy on saanut ensimmäisenä kiinalaisena Liugong-kaivukonemallina maahamme 7,4 tonnisen tela-alustaisen koneen. Koneessa on Cummins-moottori ja Toshiban valmistama hydrauliikka. Elektroniikkaa on toimittanut koneeseen VDO. Hinta varusteista riippuen alkaen 55 000 euroa, alv. 0. (IS)
Lundberg 4200 Ls on varustettu teleskooppisesti jatkettavalla nostoaisalla. Kauhan pikakytkimestä mitattu nostokorkeus on 3225 milliä ja nostovoima 36,5 kN. Paino koneella on varusteista riippuen neljän tonnin kahta puolta. Moottorina on 67 kW Detroit Diesel. Myyjänä toimii Oy Rolac Ab. (IS)
Pertti Jalonen
Puutarha- ja viheralan kotimainen suurkatselmus Lepaa 2006 ylsi taas ”normaaliin” kävijämääräänsä, hieman vajaaseen 10 000:een, jota näyttelypäällikkö Jyrki Jalkanen piti sekä herkän puistoalueen että palveluiden toimivuuden kannalta juuri sopivana. Kauan odotetut sateetkin virkistivät näyttelyaluetta, mistä ei ollut sanottavaa haittaa.
Runsaasta 150 näytteilleasettajasta noin kolmannes esitteli erilaisia ammattikäyttöön tarkoitettuja ympäristönhoidon ja viherrakentamisen koneita sekä avomaanviljelyn tekniikkaa.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Koneuutuuksien määrä oli vähintäänkin riittävä. On mielenkiintoista nähdä, tavoittavatko ne asiakaskuntansa ja vakiinnuttavatko asemansa markkinoilla. Ainakin J-Tradingin osastolla esitellyllä, radio-ohjauksisella Ransomes Spiderilla on selvästi markkinapotentiaalia. Yhtä lailla voisi ajatella Esleyhtiöiden Aebi Kommunaltrakin olevan omalla alueellaan selkeä vaihtoehto ympärivuotisten ympäristönhoitokoneiden kapeilla markkinoilla.
Sähkökäyttöinen, monenlaista hiteciä sisällään pitävä, kotimainen Action One -ajoleikkuri voi olla jo vaikeampi pala, vaikka sen ”polttoainekustannukset” jäävätkin vain 1 euroon latauskertaa kohden.
Merkille pantavaa on myös Wihuri Oy Autolan päätös laventaa tuotevalikoimaansa Willeä pienempään suuntaan italialaisvalmisteisille Gianni Ferrari-ajoleikkureillaan.
Kauppapuutarhaliiton mukaan kotimaisten polttoaineiden osuus on jo viidennes kasvihuoneiden energiankäytöstä. Sen uskotaan nousevan kolmannekseen tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Turve on polttoainevaihtoehdoista suosituin. ”Siirtyminen on ollut nopeaa, sillä kotimaisten osuus oli vain kuusi prosenttia 2000-luvun alussa”, liiton toiminnanjohtaja Ismo Ojala muistutti.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Polttoöljyn käyttö on vastaavassa ajassa pienentynyt viidenneksen verran. Kotimaiset polttoaineet kyllä kiinnostavat kasvihuoneyrityksiä, mutta korkeat investointikustannukset rajoittavat niiden käyttöönottoa. Voi myös kysyä, kumpaan rahoittajat suhtautuvat myönteisemmin, viljelyalan laajentamiseen vai energiamuodon vaihtamiseen.
Näyttelyn tarjonnassa kotimaiseen energiaan liittyvä laitetekniikka ei kuitenkaan millään tavoin vastannut kotimaisen energian osuutta kasvihuonetuotannossa, sillä paikalle oli uskaltautunut vain kaksi alan yritystä. Lienevätkö muut kypsyneet kasvihuoneyritysten investointipäätösten pitkittymiseen vai ovatko tilauskirjat niin täysiä ja toimitusajat niin pitkiä, ettei uusille ole enää tilaa?
Uolevi Oristo
Lepaa 06
Ruotsalainen MacTrac on pieni ja sympaattinen traktoriuutuus. Se on kevyt työkoneenkantajatraktori, joka on tarkoitettu lähinnä avomaan vihannesviljelmien ja taimitarhojen käyttöön. Vakiovarusteena on pitkillä nostovarsilla varustettu etunostolaite, jota voidaan traktorin kokoon nähden suuren nostovaran ansiosta käyttää myös kuormaukseen ja kuljetukseen. Takanostolaite on lisävaruste ja työkoneita on pyöritettävä hydrauliikalla, sillä mekaanista voimaottoakselia ei voi koneeseen asentaa.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Räätälöidään tilaajan tarpeiden mukaan
Jokainen kone voidaan varustaa yksilöllisesti, sillä MacTracia valmistava Mapro Systems on pieniyritys. Yrityksen valikoimiin kuuluu myös Drängen työskentelyvaunu, joita on tähän mennessä valmistunut noin 15 kappaletta. Lepaalla ollut kone oli nimilapusta päätellen lainassa Ahvenanmaan tutkimusasemalta.
Pienuudella on etunsa, sillä MacTrac voidaan varustaa käyttäjän tarpeiden mukaisella moottorilla. Asiakas voi valita joko bensiini- tai dieselmoottorin, jonka teho on 12–26 kW:n (17–35 hv) välillä.
Kaikki toiminnot hydraulisia
Koneessa on kolme hydrauliikkapumppua, joiden koko riippuu moottorista. Suurimman moottorin kanssa saadaan ulkopuoliseen käyttöön noin 35 l/min öljyä.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Kone on nelivetoinen, sillä jokaisessa pyörän navassa on hydraulimoottori. Hydrostaattisen voimansiirron ansiosta ajonopeutta voidaan säätää portaattomasti välillä 0–28 km/h. Ajonopeus säädetään oikealla sijaitsevalla jalkapolkimella. Rengaskoko voidaan valita käytön mukaan ja raideväliä voidaan säätää portaattomasti, 10" renkailla suurin leveys on 180 cm ja pienin 117 cm
Peltonopeuksilla ensimmäisen pumppu käyttää ajovoimansiirtoa, toinen työkoneita ja kolmas tuottaa öljyä ohjaukselle ja nostolaitteille. Siirtoajossa työhydrauliikan pumppu kytketään ajovoimansiirron piiriin, jolloin saavutetaan 28 km/h ajonopeus.
MacTrac sopii myös erilaisten hydraulikäyttöisten työkoneiden kuten hydraulihalkojan tai leikkureiden ym. pyöritykseen. Valmistajalla on runsas työlaitevalikoima.
Runko-ohjattu
Runko-ohjaus on haraukseen ja muuhun tarkkaan työhön tarkoitetussa koneessa harvinainen ratkaisu, sillä etunostolaitteisiin kytketty hara on kaukana ohjausnivelestä ja pieni ohjausliike siirtää haraa heti sivusuunnassa. Valmistajan mukaan runko-ohjaus varmistaa kevyen traktorin ohjattavuuden, sillä hara ei kovassakaan maassa puske suoraan, vaan kääntyy kuskin haluamaan suuntaan.
MacTrac-työkoneenkantajaa myy Elomestari Oy. Yritys sijaitsee Kukkolassa lähellä Torniota. Hinnat alkavat noin 12 000 eurosta. r