
Moottorisahauksen SM-kilpailut 2012, Punkaharju: Tiukka kisa viimeisiin oksiin saakka
Moottorisahauksessa viimeisetkin oksat ovat tärkeitä. Tämä tuli todistettua Luston kentällä. Vuoden 2012 tiukka SM-kilpailu huipentui ansaitsemallaan tavalla, muutaman kesäisen sadepisaran putoillessa loppuhetkillä kilpailijoiden niskaan.

Viimeisen lajin viimeinen pari ratkaisi mitalit. Vesa Kurjen saha on jo ohittanut maaliviivan (vas.), kun Jukka Perämäen viimeinen oksa on vasta putoamassa. Silti Perämäen aika riitti kuudenteen Suomen mestaruuteen.

Vesa Kurki oli jälleen tasaisen varma katkontatehtävissä. Altapäältä-sahauksessa tuloksena oli kolmas sija. Kuvan tarkkuuskatkaisussa Kurki oli viides.

Ketju vaihtuu ja laippa kääntyy Viron Sulev Toomingilta. Ajalla 13,18 sekuntia oli tuloksena kolmas sija, heti Jukka Perämäen ja Jarmo Laatikaisen jälkeen.

Mitalistien on helppo hymyillä. Laatikaiselle (vas.) pronssia, Perämäelle kultaa ja Kurjelle hopeaa. Kesän harjoitusleirien jälkeen edessä on kilpamatka Valko-Venäjälle MM-kilpailuihin.

Viron joukkue oli kaatotehtävässä hirmuvireessä, kepit silppuuntuivat kaikilta kilpailijoilta. Andres Olesk tarkistelee katkenneen kepin kärkeä kilpailun järjestelyistä vastanneen Pertti Anttosen kanssa. Moninkertainen mestari Hannu Kilkki seuraa kisojen teknisen johtajan ominaisuudessa taustalta.
Moottorisahauksen SM-kilpailut käytiin 9.6. Metsämuseo Luston kentällä 24 kilpailijan voimin. Koulutuskuntayhtymä Sedun edustus toi myös nuorempia lajin harrastajia mukaan. Lisäksi Virosta saapui kolme kilpailijaa mittaamaan paikallisten kilpakumppaneiden tason.
Mitalien lisäksi jaossa oli MM-kisapaikka kolmelle parhaalle sekä tulosten perusteella mahdolliselle juniorikilpailijalle.
Laipankäännöllä alkuun
Kilpailut alkoivat kauniina alkukesän lauantaiaamuna työkalujen kilinällä. Teräketjun vaihto aloitti perinteiseen tapaan kilpailun, notkistaen aamukankeat sormet kilpailuvireeseen.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Hallitseva mestari Jukka Perämäki teki rutiinilla todella hyvän suorituksen: 10,78 sekuntia ja 130 pistettä. Parisen sekuntia Jukasta jäi Jarmo Laatikainen, pisteissä eroa oli vain 8 kappaletta.
Viron Sulev Tooming ja Anto Laas sijoittuivat seuraaviksi, ennen Vesa Kurkea. Paras sedulainen oli kahdeksanneksi sijoittunut Markus Grönroos.
Altapäältä virolaisten heiniä
Viron kova taso tuli todistetuksi altapäältä-sahauksessa, jossa Laas ja Andres Olesk valtasivat kärkisijat (204 ja 201 p). MM-tasollakin hyvin pärjännyt Kurki otti kolmannen sijan tasapisteillä Oleskin kanssa. Tässä lajissa kokemus on valttia, sillä kaikki kärkipään sahaajat olivat vanhoja kettuja.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Tarkkuuskatkonnassa isännät olivat vähemmän vieraskoreita ja virolaiset jätettiin kympin sakin ulkopuolelle. Perämäki suoriutui tehtävästä mainiosti ja otti lajivoiton (238 p). Vain pisteen päähän jäivät Jari Temonen ja
Joni Toivio.
Grönroos jatkoi parhaana sedulaisena, sijoituksena jälleen kahdeksas.
Kepit silppuuntuivat kaadossa
Näyttävästä tarkkuuskaadosta tuli todella kovatasoinen kamppailu. Seitsemän kilpailijan tuloksena oli alle 10 sentin poikkeama. Viron Laas otti lajivoiton (657 p), Temonen oli hyvänä kakkosena vain pisteen perässä ja Klaus Oinonen Temosesta niin ikään pisteen päässä.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Markus Grönroos teki hienon ja tarkan suorituksen, sijoitus peräti neljäs. Kokonaiskilpailussa kovassa vauhdissa ollut Perämäki antoi hieman tasoitusta muille, ollen vasta kymmenes. Vesa Kurki kiristi tilannetta olemalla kuudes, mikä
Viron Rakveressä 30.6. pidetyt Viron mestaruuskilpailut olivat hyvää harjoitusta tuleviin MM-kisoihin, jotka järjestettiin Valko-Venäjällä 23.–27.8.2012. Suomalaiset ottivat tilaisuudesta kaiken hyödyn irti, etenkin Jukka Perämäki, jonka tasainen suoritus toi kilpailun voiton 1640 pisteellä.
Vesa Kurki (1494 p) ja Jarmo Laatikainen (1491 p) olivat sijoilla 16 ja 17, molemmilla virheet kaatotehtävässä pudottivat sijoitusta. Kaato tuleekin olemaan MM-kisoissa haasteellinen, sillä Valko-Venäjällä laji suoritetaan aidoilla puilla, kaiken lisäksi normaalista poiketen männyillä.
Muiden maiden kisailijoille kovan harjoitusvastuksen antoivat kovatasoiset paikalliset kilpailijat, kuten hallitseva maailmanmestari Andres Olesk. Huolimatta jaetusta karsinnan ykkössijasta Olesk jäi kuitenkin kilpailussa kahdeksanneksi. Paras virolainen oli kilpailun neljänneksi sijoittunut Sulev Tooming.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Sijat kaksi ja kolme menivät Valko-Venäjän kilpailijoille, jotka antoivat
myrskyvaroituksen tuleviin MM-kotikisoihin.
Osaston luetuimmat
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- Vetokisojen kirkasta aatelia - Mäkivetokisat, Kasukkala
- Sähköinen voimansiirto maarakennuksessa
- Ilouutinen tuleville rahtisahureille - Siirrettävän Slidetec-kenttäsirkkelin ensinäytös
- Suomen Imurikeskus Oy: Iso valikoima tuo imuvoimaa
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Nivalan maaseutunäyttely oli Suomen suurin rehukoneiden työnäytös — esillä oli kalustoa paljon ja monipuolisesti