Agritechnica-näyttely järjestettiin Saksassa 8.–14.11.2015. Näytteilleasettajia oli enemmän kuin kaksi vuotta sitten, sillä kaikki Hannoverin messukeskuksen hallit olivat nyt ensimmäistä kertaa käytössä. Suomalaisia näytteilleasettajia oli paikalla lähes 40 kpl.
Seppo Nykänen, Uolevi Oristo, Jukka Lehtinen, Tapio Vesterinen & Jussi Laukkanen
Näyttely oli tätä kirjoitettaessa vielä käynnissä, mutta näyttelyn järjestäjät uskoivat pääsevänsä noin 450 000 kävijään, joka on samaa luokkaa edellisen, kaksi vuotta sitten järjestetyn näyttelyn kanssa.
Agritechnican kaksi ensimmäistä päivää olivat ns. ennakkopäiviä, joihin pääsyä rajoitettiin rahalla: lippu oli yli kaksi kertaa kalliimpi kuin tavallinen lippu. Se maksoi portilta ostettuna 150 euroa, mitä voi pitää kovana hintana. Ennakkopäivien kiistaton etu on kuitenkin siinä, että näyttelyyn tutustuminen on huomattavasti helpompaa kuin näyttelyn loppupäivinä, jolloin keskieurooppalaiset viljelijät täyttävät kaikki hallit todella tehokkaasti. Pitkämatkalaisten kannattaa panostaa ensimmäisiin päiviin. Näyttelyreissu maksaa joka tapauksessa sen verran, että siitä kannattaa ottaa kaikki mahdollinen anti irti.
Suomalaisia kävijöitä oli näyttelyssä runsaasti. Kotimaisten yritysten edustajat kertoivat solmineensa kauppoja, joiden hierominen jäi Tampereella kesken. Asiakas voi Agritechnicassa verrata useita erilaisia ja eri hintaluokan koneita, mikä antaa pohjaa konevalinnalle. Kotimaiseen vaihtoehtoon päätyminen kertoo konevalmistuksemme kilpailukyvystä ja myös asiakaspalvelun merkityksestä. Agritechnicassa voi taatusti tehdä myös edullisia ostoksia, mikäli eksoottiset valmistajat kiinnostavat. Valintaa kannattaa kuitenkin punnita, sillä todella harvinaisen merkin jälleenmyyntiarvo on todennäköisesti olematon.
JCB Fastraciin oli asennettu näyttelyssä useita erilaisia työkoneita, muun muassa kasvinsuojeluruisku. Koneyhdistelmä sopii hyvin kohteisiin, jossa välimatkat ovat suuria ja ruiskutettavat lohkot kohtuullisen kokoisia, sillä Fastracin vahvuuksiin kuuluvat tunnetusti nopeat siirtoajonopeudet. Suomessa JCB:n traktoreita myy NHK-Keskus Oy. (TV)
Lemken palkittiin näyttelyssä hopeamitalilla OptiLine-säätöjärjestelmästä, jonka avulla puolihinattavien kyntöaurojen vetopisteen sijainti voidaan hienosäätää sivuttaissuunnassa keskelle traktorin keskilinjaa, mikä vähentää traktori–työkoneyhdistelmään vaikuttavia vääntövoimia ja säästää sitä kautta mm. polttoainetta. (TV)
Merlon osastolla varmaan kaikkein merkittävin uutuus oli Turbofarmer 42.7 Hybrid. Dieselin sekä sähkön yhdistävän hybriditekniikan luvattiin vähentävän melua ja päästöjä sekä leikkaavan polttoaineen kulutusta, koska hybridikoneessa on mahdollista käyttää tavallista pienempää dieselmoottoria. Suurin kulutussäästö on saavutettavissa kevyessä käytössä, jolloin polttoainetta menee parhaimmillaan 30 % normaalimallia vähemmän. Pelkällä sähköllä on mahdollista työskennellä yhtäjaksoisesti neljä tuntia. Kaksi vuotta sitten TF 42.7 diesel-versio valittiin vuoden koneeksi omassa sarjassaan. Merloa tuo maahan Rotator Oy. (JL)
Tume on kehittänyt uuden, 4 metriä leveän kylvölannoittimen. Konetta voi kuljettaa laillisesti Keski-Euroopan maanteillä, jossa koneen suurin sallittu kuljetusleveys on vain kolme metriä. Tumen edessä olevan kaksiosaisen muokkaimen puolikkaat nousevat ensin pystyyn, minkä jälkeen ulommat, jyräpyörien ja kylvövantaiden muodostamat, puoli metriä leveät kokonaisuudet nostetaan hydrauliikan avulla irti maasta ja käännetään kuljetusasentoon. (UO)
Kuhn 4014 Autoload on hinattava käärin kantti- ja pyöröpaaleille, joka sai hopeamitalin uudesta lastausjärjestelmästään. Käärintävarren yläpuolella keskellä runkopuomia on laser. Käärin ajetaan paalia kohti ja laser mittaa paalin pituuden, tieto yhdistetään pyörissä olevien mitta-antureiden antamaan paikkatietoon, jolloin kone tietää missä kohden paali on. Paalin tultua käärintälaitteen rullien kohdalle ne painuvat paaliin ja nostavat paalin käärittäväksi. Käärintä ei tarvitse välillä pysäyttää, ajonopeus voi olla 4–5 km tunnissa lastauksen aikana ja käärinnän aikana nopeus voi olla normaali pellolla käytettävä. (SN)
Horsch esitteli toistaiseksi kehitysvaiheessa olevan Avatar SD -suorakylvövantaan, jolle saadaan maksimissaan 200 kg vannaspaino. Tuonti Suomeen alkaa aikanaan sekä siemenen että lannoitteen kylvävänä mallina 4- ja 6-metrisiin koneisiin asennettuna. (TV)
Metsjön osastolla oli nähtävillä 1460-mallin tarkkuussilppurivaunun etuosa, johon on yhdistetty ROC:n valmistama karhotin. Karho noukitaan mattokuljettimelle, joka kuljettaa rehumassan tarkkuussilppurille. Ratkaisulla pyritään kuormittamaan vaunun runkoon nähden pitkittäin sijoitettua silppurin roottoria mahdollisimman tasaisesti. Kuljettimen nopeutta voidaan säätää ja mattoa voidaan pyörittää myös takaperin. Noukkimen leveys on 3,1 metriä ja kuljetusta varten noukin nostetaan pystyasentoon, jolloin kuljetusleveys on 2,55 metriä ja korkeus 4 metriä. Metsjön jälleenmyyjä Suomessa on Ab Tomas Kjellman Oy. (JuL)
Mercedes Benzin Unimogit ovat kokeneet melko merkittäviä teknisiä uudistuksia, vaikka ulkonäöltään nämä auton ja työkoneiden välimaastoon sijoittuvat laitteet ovat pysyneet lähes entisellään. Kuvassa on mallisarjan suurinta päätä edustava U 530, jonka kokonaispaino on 16,5 tonnia. Auton edessä oli Mulagin valmistama oksaleikkuri ja takapäässä Schmidtin suolanlevitin. Unimog voi liikkua joko hydrostaattisella vedolla tai normaalin mekaanisen vaihteiston välityksellä ja vaihtaminen vetotapojen välillä voi tapahtua myös auton liikkeellä ollessa. (JL)
Kvernelandin iXdrive-kasvinsuojeluruisku on rakennettu italialaisen Mazzottin pohjalle. Ruiskun puomistot ja hydrauliikka ovat Kvernelandin hinattavista kasvinsuojeluruiskuista. Säiliön koko on 5 000 tai 4 000 litraa ja puomisto 24–40 metriä. Ohjaamo on Claasin valmistama. Kvernelandin edustus on Suomessa Agritekin jälleenmyyjillä. (JuL)
Väderstad esitteli automaattisen etuladan säätöjärjestelmän, joka tunnistaa etuladan työsyvyyden tunnustelutankoon asennetun gyroskooppianturin perusteella. Etuladan reagointiherkkyys ja työsyvyyden tavoitearvo säädetään E-Control-säätöjärjestelmään kuuluvan iPadin näytöltä, minkä jälkeen loppu hoituu automaattisesti. (TV)
Stapel GmbH valmistaa maatalouskäyttöön tarkoitettuja vetopöydällä varustettuja puoliperävaunun Agrotruck-vetäjiä. Lähtökohtana on suurena sarjana valmistettuja jokapyörävetoisia MAN-alustoja, joiden maavaraa lisätään jousitusta ja pyöräkokoa muuttamalla. Samalla autoihin tehdään mekaaninen voimanotto rungon taakse sekä yleensä varsin suuritehoinen työhydrauliikka. Etuakselin veto voi olla joko mekaaninen vetävä akseli tai napamoottoreilla varustettu MAN-Hydrodrive. Auton peltorenkaiden ilmanpainetta voidaan säätää nopeasti Proair-paineensäätöjärjestelmällä. (JL)
Joskin esitteli e-DRIVE-järjestelmää, jossa vaunun akseleiden veto on toteutettu sähkömoottorin välityksellä. Sähkövirta vaunun 120 kilowatin sähkömoottorille saadaan traktorin käyttämältä generaattorilta, jota pyöritetään traktorin mekaanisella etuvoimanotolla. Perävaunun sähkömoottorilta veto välittyy eteenpäin vaihteiston kautta akseleilla. Kolmiakselisen vaunun kaksi viimeistä akselia ovat vetäviä. MAN:in valmistamissa akseleissa on tasauspyörästön lukko ja renkaissa on myös ilmanpaineen säätö. Vaunun etummainen akseli voidaan tarvittaessa nostaa ylös. Joskinin Suomen maahantuoja on Agritek Oy. (JuL)
Hollantilaisen maatalouskonevalmistaja Kawecon osastolle oli tuotu näytille yhtiön tekemä lietevarustus Claas Xerion-traktorin Saddle Track -versioon. Xerion voidaan varustaa myös Kawecon tekemällä kaksi- tai kolmiakselisella hinattavalla lietevaunulla, joka kiinnitetään Claasin 110 millimetrin kuulaliitäntään. Vaunujen tilavuudet ovat 24 000 tai 30 000 litraa ja niissä on takana kolmipistenostolaite multaimen kiinnitystä varten. (JuL)
Labaronne Citafin valmistamat tyynymäiset nestesäiliöt soveltuvat esimerkiksi nestemäisten lannoitteiden, veden tai lietelannan varastointiin. Säiliöitä saa 1 000 kuutiometrin tilavuuteen asti. 500 kuution säiliö painaa tyhjänä reilut 1 100 kiloa. Tyynyn korkeus voi olla tilavuudesta riippuen 75–160 senttiä. Säiliön seinät ovat PVC:llä päällystettyä polyesteriä. Patentoitu itsekantava ratkaisu on keksitty jo 1950-luvulla. (JuL)
John Deere esitteli näyttelyssä ensimmäisen nelitelaisen traktorinsa, mikä oli huomioitu myös Casen osastolla. 9620RX on malliston tehokkain versio 620 hevosvoiman nimellistehollaan. Moottorina on joko 13,5-litrainen John Deere PowerTech PSS tai 14,9-litrainen Cummins. Traktorin powershift-vaihteistossa on 18 vaihdetta eteen ja 6 taakse. (TV)
Valtran osastolla esiteltiin saksalaisen, Valtran varusteluun erikoistuneen Stegemannin etukuormainta muistuttavaa työlaitekiinnikettä, joka on suunniteltu erityisesti lumiaurojen ja piennartenhoitokoneiden kiinnitystä varten. Kiinnike on tuettu sekä traktorin etunostolaitteeseen että etukuormaimen sovitteisiin. Etupyörän takana näkyvällä sylinterillä voidaan jäykistää etujousitus. (TV)