
Konealan gallup Samoter-näyttelystä: Mitkä ovat Euroopan rakennusalan tulevaisuuden näkymät?

Erikoistuminen tuo tilauskantaa
Tilauskanta on toistaiseksi hyvä. Emme seiso yhden markkinan varassa, sillä Italian lisäksi merkittäviä asiakkaita on ympäri Eurooppaa. Meidän vahvuuksiamme ovat erikoistuminen ja räätälöinnit sekä innovointi. Myös sähköistymisen vaatiman infran rakentaminen ja tähän tarvittavan kuljetuskaluston kysyntä tuo meille hyvin töitä. Suurin uhka yleisesti tällä hetkellä on inflaatio ja epävarmuus infrastruktuuri-investointien käynnistymisien suhteen.
Luca De Angelis, De Angelis Trailers, Myynti- ja markkinointipäällikkö

Komponenttipula helpottamassa
Eurooppalaisella rakennuskonevalmistuksella menee hyvin – tilanne on vakaa ja kestävä. Lisäksi näen tulevaisuudessa yrityksellämme kasvumahdollisuuksia myös laajentaa jakeluverkostoa yhä useampiin maihin. Valitettavasti komponenttien jakeluketju on edelleen kuormittunut, mikä vaikuttaa koneiden toimitusaikoihin. Arviomme mukaan tilanne jatkuu samana vuoden loppuun saakka. Olemme ennustaneet tilanteen kuitenkin normalisoituvan ensi vuoden alussa.
Filippo Muccinelli Venieri, V.F. Venieri Spa, toimitusjohtaja

Infran parantaminen hyödyntää koko maata
Tilanne on tasaantumassa ja olemme tulevaisuuden suhteen optimisia. Samoterissa on selvästi positiivinen ilmapiiri. Italiassa on alkamassa suuria rakennusprojekteja, jotka hyödyttävät myös konevalmistusta. Meillä on ollut monia ongelmia, mutta infran parantaminen hyödyntää koko maata. Tulevaisuudessa pyrimme esittelemään lisää alan innovaatioita, sillä kaikki paikalliset eivät välttämättä tiedä uusista teknologioista tai osaa hyödyntää niitä.
Sara Quotti Tub, Samoter-näyttelyn näyttelyjohtaja

Osaston luetuimmat
- Video: Konevalmistajat maalaavat globaalit mahdollisuudet suomalaiselle osaamiselle – työkoneiden sähköistämisen vaihtoehdot esillä Proforestin paneelikeskustelussa
- Nivalan Konekapinassa pääosissa olivat sähköiset pienkuormaajat – tapahtumaan kuului myös näyttävä harrasteautonäyttely
- Video: Koneurakoitsijat Koneviestin Proforest-paneelissa – maanomistajat, metsäyhtiöt, konetekniikka, talous ja politiikka ovat päätöksenteon arkea
- Pöttinger valmistaa koneita vain tilauksesta – varustevaihtoehdot tekevät koneista yksilöitä
- Einböck on mekaanisen rikkatorjunnan pioneeri – myös nurmenhoitokalustoa runsaasti tarjolla
- Steve’s Machining valmistaa räätälöityjä työkoneita asiakkaiden tarpeisiin – erikoisemmatkin koneet syntyvät ammattilaisten käsissä
- Italiassa järjestetyssä Samoter-näyttelyssä oli positiivinen tunnelma – näyttelysuman vuoksi yrityksiä oli kuitenkin mukana aiempaa vähemmän