Agromek 2008 päivää lyhyempi
Agromekin pitoajankohta siirretään viikkoa suunniteltua aikaisemmaksi eli pidetään 15.- 19. tammikuuta. Paikka säilyy ennallaan eli Herningin messukeskuksessa Jyllannissa.
Siirto toteutetaan messukeskuksen toivomuksesta, jotta 1. helmikuuta alkavan Formland-näyttelyn järjestelyt saadaan kuntoon. Näiden kahden näyttelyn väliin olisi jäänyt vain viiden päivän väli eikä se olisi riittänyt toisen näyttelyn purkamiseen ja toisen rakentamiseen.
Siirtopäätöksen yhteydessä näyttelyä päätettiin lyhentää viisipäiväiseksi poistamalla konemyyjille, urakoitsijoille, neuvojille ja ulkomaisille vieraille varattu VIP-päivä eli maanantai. Tästä alkaen näyttely avataan tiistaina. ”Monet näytteilleasettajat ovat toivoneet tätä näyttelyn kävijämäärän vähenemisen vuoksi”, järjestäjien puheenjohtaja Peter Hansen Cormall Holding A/S:sta sanoo.
Osaston luetuimmat
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- KoneAgriassa enemmän näytteilleasettajia kuin koskaan – tila ei riittäisi, jos kaikki isot toimijat olisivat mukana
- Seinäjoella toimiva HC Petersen Finland Oy toimittaa Zetor- ja Deutz-traktoreiden varaosa Pohjoismaihin – varaosavarastossa osia myös yli 70-vuotiaisiin traktoreihin
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Stihl kehittää lähivuosina uusia akkulaitteita ja latausinfraa – myöskään polttomoottorilaitteita ei ole unohdettu
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Koneammattilaiset Maria Hiironen ja Annukka Markkula rohkaisevat muitakin nuoria kokeilemaan konetöitä – ”Konetekniikan ymmärtäminen ja koneen korjaaminen on siistiä”