
SGN Group täytti 75 v – kansainvälisyyttä kansalliseen markkinointiin
SGN Group on kotimarkkinoilla ja lähialueilla toimiva tukku- kaupan perheyritys. Yhtymän neljän toimialan markkinoinnista kotimaisessa vähittäismyynnissä vastaavat pääasiassa yksityiset jälleenmyyjät. Yrittäjä- vetoinen aktiivinen toiminta sekä tukkuliikkeessä että vähittäiskaupassa on osoittautunut toimivaksi ja tulosta antavaksi.

SGN Groupin toimitusjohtajana on vuodesta 1990 lähtien toiminut Sam G. Nieminen. Hän on luottavainen yhtiön menestykseen tulevaisuudessa.

”Agritek on 18,5 %:n markkinaosuudella tuontitraktoreiden suurin myyjä Suomessa”, myyntijohtaja Heikki Seppälä sanoo.
”Taloudellisesti vakaa SGN Group ei alkaneen taloudellisen laman pyörteissä tuuliajolle ajaudu. ”Monialaisen yrityksen vahvuus on siinä, että kaupan volyymien pudotus ei koske sen kaikkia tuotealoja tai toimintoja. Maatalous- ja urheiluvälinekauppa käyvät suhteellisen tasaisesti vaikeinakin aikoina. Taantuma näkyy eniten vapaa-ajankaupassa ja Venäjän viennissä”, SGN Group:in toimitusjohtaja Sam Nieminen arvioi.
”Näin vaikeasti ennustettavaa aikaa en ennen ole kokenut. Budjettimmekin olemme laatineet neljänä eri versiona. Lisää venyvyyttä ”laman koura” tulee kyllä työssä edellyttämään ja uskon, että henkilökuntamme on valmis tähän. Hyvästä henkilöstöstä ei yrityksen kannata luopua, joskaan uutta henkilöstöäkään ei tulla palkkaamaan”, toteaa Sam Nieminen.
SGN Group 75 vuotta
Helsinkiläisen kauppiasperheen 24-vuotias poika Sven Gustav Nieminen perusti kylvösiemenen maahantuonti ja tukkuliikkeen vuonna 1933. Suomi oli tuolloin juuri selviämässä syvästä taloudellisesta lamasta ja nousemassa taloutensa uudelle kasvu-uralle. Maataloudelta odotettiin leipäviljan omavaraisuutta, jonka tuotanto edellytti puolestaan laadukasta kylvösiementä. Nuori Sven G. Nieminen havaitsi tilaisuutensa tulleen.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Jo 1930-luvulla S.G. Niemisen siemenkauppa nousi alallaan merkittävään asemaan. Hänen liikkeensä oli muutamassa vuodessa noussut tuontisiemenkaupassa johtavaan asemaan. Samalla vuosikymmenellä yritys ryhtyi myös pienkoneiden tuontiin ja markkinointiin. Ensimmäisten koneiden joukossa olivat muun muassa Ginge -käsikäyttöiset ruohonleikkuukoneet.
Sotavuosien aikana S.G. Nieminen toimi kansanhuoltoministeriön määräämänä, siemenkaupan asiamiehenä Suomessa ja käytännössä hänen siemenliikkeensä vastasi koko maan kylvösiemenhuollosta.
1960-luvulla toimintaa laajennettiin vapaa-ajan tuotteisiin ja perustettiin alan toimintaa hoitamaan Sumeko Oy vuonna 1963. Nykyisin Sumekon suurimmat tuoteryhmät ovat: moottoripyörät, mopot, skootterit, moottorikelkat, mönkijät ja perämoottorit.
Vuonna 1986 yhtymään perustettiin Agritek Oy hoitamaan traktoreiden ja maatalouskoneiden maahantuontia ja niiden markkinointia. Liikeideana oli, että koneiden vähittäismyynnin ja huoltotoiminnan hoitaisivat yksityiset perheyhtiöt. Yrittäjäpohjaisen toiminnan uskottiin tälläkin toimialalla antavan parhaimman tuloksen, niin kuin käytännössä on myöhemmin myös osoittautunut. Traktoreiden maahantuonti aloitettiin John Deerellä, joka on myöhemmin vaihtunut New Holland ja Case IH -traktoreiden maahantuonniksi ja myynniksi. Tuotevalikoimaan kuuluvat myös New Holland -puimurit sekä erilaiset maatalouden työkoneet, joista Kverneland -tuoteryhmä on tärkein.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Sukupolvenvaihdos ja vaihdoksen jälkeinen kehitys
S.G. Nieminen Oy:n perustaja, kauppakoulun käynyt Sven Gustav Nieminen toimi yrityksen toimitusjohtajana vuoteen 1993 asti, eli yhteensä 60 vuoden ajan. Toimitusjohtajaksi nousi perustajan poika, vuonna 1958 syntynyt ekonomi Sam Gustav Nieminen. Yhtiön omistajaperhe on aina tiiviisti työskennellyt omassa yrityksessään. Esimerkiksi vuonna 2000 edesmenneen kauppaneuvos Sven Gustavin 84-vuotias leski Raisa Nieminen on edelleen yhtiössä päivätyössä.
Kirjaimet SGN on johdonmukaisesti perheyhtiössä turvattu myös vastaisuudessa, sillä nykyisen toimitusjohtajan 22-vuotias poika on nimeltään Stefan Gustav Nieminen. Hän opiskelee Helsingin kauppakorkeakoulussa.
Vuonna 2000 Tuko Gardenian liiketoiminta siirtyi kokonaisuudessaan S.G. Nieminen Oy:lle, samoin Sportia -tukkuliiketoiminta Wihuri yhtymältä vuonna 2006. Vuotta myöhemmin SGN Group hankki vähemmistöosuuden Bike Planet -polkupyörämyymäläketjusta.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
1990-luvun puolivälissä SGN Group aloitti toiminnan myös Venäjällä ja Baltian lähialueilla. Venäjän liiketoiminta yhtiöitettiin perustamalla vuonna 2003 Pietariin 000 Sumeko, joka myy moottorikelkkoja, mönkijöitä, perämoottoreita ja skoottereita, yli 100:n jälleenmyyjän kautta eri puolilla Venäjää. 000 Sumeko on tukkuliike ja se työllistää 12 henkilöä Pietarissa.
Tasokas pääkonttori
SGN Groupin pääkonttori sijait-
see Vantaan Koivuhaassa. Se on
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Tapiola-Yhtymän omistama, vuo-
den 2008 lopulla valmistunut moderni kiinteistö. Toimistotilaa kiinteistössä sen kolmessa kerroksessa on 4 180 m2. Varastotilaa 8 750 m2, johon sijoittuu myös siemenpakkaamo. Varastossa on 10 000 lavapaikkaa ja 10 000 hyllymetriä pientavaran varastointiin. Lattia-alaltaan varasto-osa vastaa reilusti jalkapallokentän suuruutta ja siellä voisi juosta vaikka 110 metrin aidat. Konekorjaamon pinta-ala on 1 065 m2, siitä varsinaisen korjaamon p-ala on 600 m2,
loppuosa varaosavarastoa. Lisäksi kiinteistössä ovat näyttely-, neuvottelu- ja sosiaalitilat.
SGN Groupin henkilöstömäärä on 170. Siitä myynti-, markkinointi- ja hallintotehtävissä työskentelee 122. Varastossa ja siemenpakkaamossa 20 sekä korjaamossa 11. Loppuosa henkilöstöä, eli 19 on tuonti- ja vientikaupan parissa toimivia. Henkilöstön keski-ikä on vain 40 vuotta.
Yhtymän liikevaihto nousi viime vuonna noin 200 milj. euroon. Sen yhtiöistä oli suurin Sumeko Oy 74 milj. euroa. Toiseksi suurin oli Agritek Oy 66 milj. euroa. Sitten seuraavat SGN Sportia 34 milj. eurolla ja S.G. Nieminen Oy 26 milj. euron liikevaihdolla. Liikevaihdosta 85 % ja tuotoista 65 % tulee kotimaan kaupasta ja vastaavasti liikevaihdosta 15 % ja tuotoista 35 % vientikaupasta. n
Osaston luetuimmat
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- DC-3 sunnuntaina 2.9. Hyvinkään taivaalla!
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Tuurin konehuutokauppa 28.–29.04.2012 – kaivukone huutokaupasta -
- Okra 2023: Ennätysmäärä kalustoa ja paljon tarjouksia, mutta maatalouskonekaupassa on epävarmuustekijöitä
- Seppo Kuisma on toiminut yrittäjänä jo 50 vuotta – monipuolisuus on pienen valmistajan valttikortti ja loppupelissä uudet ideat ratkaisevat