Hannoverissa tavataan - Agritechnica 2015

Maailman suurin maatalouskonenäyttely Agritechnica järjestetään jälleen Hannoverissa 8.–14.11. välisenä aikana. Näyttelyn kaksi ensimmäistä päivää ovat ns. ennakkopäiviä, joille ovat tervetulleita kaikki ne, jotka ovat valmiita maksamaan korotetun 75 euron pääsymaksun kahdelta päivältä. Aikaisempina kertoina lisämaksu on kannattanut, sillä väkimäärää kasvaa tiistaista lähtien niin suureksi, että kuvien otto on lähes mahdotonta ja liikkuminen alueella hidasta.
Näytteilleasettajia on tänä vuonna paikalla noin 2 800 noin 50 eri maasta. Mikäli kävijämäärä jatkaa kasvuaan viime vuosien tahtiin, vierailijoiden lukumäärässä kolkutellaan lähes puolen miljoonan kävijän rajaa.
Ennakkosuunnittelu mahdollista
Agritechnican nettisivuilla on mahdollista luoda tunnukset myAgritechnica-palveluun, jossa haluamistaan näytteilleasettajista voi luoda suosikkilistan. Suosikkilistan voi tuoda joko taulukkolaskentaohjelmaan osastonumeroineen, Agritechnica-mobiilisovellukseen tai tulostaa palvelussa valmiiksi piirretyn reittisuunnitelman hallikarttapohjalle. Toimituksessa suoritettujen kokeilujen perusteella palvelun käyttö kuitenkin kysyy hermoja, eikä toiminta vaikuttanut kovinkaan sujuvalta näytteilleasettajalistaa lukuun ottamatta. Varmin, helpoin ja nopein keino löytää haluamilleen osastoille lieneekin valmistella lista kohteista osastonumeroineen ja suunnistaa kohteisiin paikan päällä paperikarttaa apuna käyttäen. Koneviestin nettisivuilta voit tulostaa suomenkielisen kartan näyttelyalueesta aihealueittain.
Useimmilla, varsinkin suurempien kansainvälisten toimijoiden osastoilla pärjää englannilla, sillä Agritechnica on kansainvälinen näyttely. Useilla osastoilla on paikalla myös suomalaisia edustajia. Oheisesta listasta löydät luettelon, josta selviää suomalaisten esittelijöiden paikalla olon päivämäärät ja yhteystiedot.
Mielenkiintoisimpien uutuuksien löytämistä helpottaa näyttelyjärjestäjien palkintosysteemi, parhaat palkitaan kulta- tai hopeamitaleilla sekä kunniamaininnalla. Mitalit tosin houkuttelevat paikalle tuhansia muitakin näyttelyvieraita. Tänä vuonna kultamitalilla palkittiin viisi innovaatiota 311 ehdokkaan joukosta, hopeamitalin arvoiseksi innovaatioksi raati arvioi 44 uutta keksintöä.
Kävellen ja bussilla
Näyttelyalueen koko on massiivinen, ulkoreunoja kiertäen kävelymatkaa kertyy yli 3 kilometriä. Pidemmillä siirtymillä kannattaakin käyttää näyttelyaluetta kiertäviä ilmaisia busseja, joiden pysäkit on merkitty näyttelykarttoihin.
Kansainvälinen tukikohta
Keskellä näyttelyaluetta paviljongissa numero 32 sijaitsee International Visitor´s Lounge, joka on kansainvälisten vierailijoiden tukikohta. Tiloissa voi tavata muita kansainvälisiä vieraita tai lepuuttaa jalkoja ja sulatella näyttelyn antia. Tiloissa on paikalla DLG:n edustajia vastaamassa kysymyksiin sekä ilmainen langaton verkko. Muualla näyttelyalueella on langaton verkko, joka on maksullinen. Näyttelyssä kannattaa ottaa huomioon, että kännykkä ei välttämättä toimi alueella, sillä matkapuhelinverkot tukkeutuvat nopeasti massatapahtumassa.
Agritechnican suomalaiset näytteilleasettajat
Osaston luetuimmat
- KoneAgriassa enemmän näytteilleasettajia kuin koskaan – tila ei riittäisi, jos kaikki isot toimijat olisivat mukana
- Prosilva Oyj vahvistaa toimintaansa - Lisää panostuksia markkinointiin
- Yrittäjien Maatalouden johto vietti merkkipäiviä – yhteensä 130 vuotta kokemusta maatalouskaupasta
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- Maxpossa oli laitteita moneen tarkoitukseen – lisää Maxpo-uutuuksia esittelyssä
- Pyrolyysilämpölaitos tuottaa biohiiltä ja kaukolämpöä samassa prosessissa – tisleiden hyödyntämisessä vielä haasteita
- Traktorin oma hydrauliikka riittää