Kotaharjun Perinnesavotta - Talvitapahtuma huippumaisemissa

Talvisen perinnetapahtuman koostaminen on haasteellista, mutta siitä huolimatta niiden määrä on kasvussa ja hyvä niin. Kesätapahtumien veroisiin yleisö- ja konemääriin ei päästä, mutta reilun tuhannen vierailijan kokoontuminen on varmasti ihan mahdollista. Sonkajärven Pohjoismäen kyläyhdistyksen maaliskuun alussa järjestämä Kotaharjun Perinnesavotta on uusin tulokas.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Nelivetotraktorista, kevyestä kourakuormaimesta ja teliperävaunusta tuli vallitseva hankintapuiden ajoyhdistelmä 80-luvulla. Nyt kuorma liikkui jo melko hankalissakin olosuhteissa, eikä kuljettajaa viluttanut, mutta alhaalle sijoitetut muoviset tankit ja muut vastaavat uudistukset eivät olleet metsäkäytön kannalta hyvästä.
Nelivetotraktorista, kevyestä kourakuormaimesta ja teliperävaunusta tuli vallitseva hankintapuiden ajoyhdistelmä 80-luvulla. Nyt kuorma liikkui jo melko hankalissakin olosuhteissa, eikä kuljettajaa viluttanut, mutta alhaalle sijoitetut muoviset tankit ja muut vastaavat uudistukset eivät olleet metsäkäytön kannalta hyvästä.
Kotaharjun päältä näkyy lähes koko pohjoinen pallonpuolisko, kuten eräs yläsavolainen asian joskus ilmaisi. Vuonna 2013 valmistuneen näköalatornin myötä näkymät ovat entisestään parantuneet. 20-metrisellä rakennelmalla korkeusero merenpinnasta saatiin kasvatettua 230 metriin. Torni ja sen alaosassa oleva kioski sekä hieman erillään oleva retkeilymaja on tehty lähes kokonaan talkootyönä, rakennushankkeiden takana oli Pohjoismäen kyläyhdistys.
Kotaharjun päältä näkyy lähes koko pohjoinen pallonpuolisko, kuten eräs yläsavolainen asian joskus ilmaisi. Vuonna 2013 valmistuneen näköalatornin myötä näkymät ovat entisestään parantuneet. 20-metrisellä rakennelmalla korkeusero merenpinnasta saatiin kasvatettua 230 metriin. Torni ja sen alaosassa oleva kioski sekä hieman erillään oleva retkeilymaja on tehty lähes kokonaan talkootyönä, rakennushankkeiden takana oli Pohjoismäen kyläyhdistys.
Vaijerikuormain ja reki olivat yleisimpiä isäntälinjan varusteita 70-luvun lopulle saakka, tuolloin moni urakoitsijakin tienasi niillä vielä elantoansa. Järeään rekeen pystyi ottamaan suuriakin lasteja, varsinkin jos sille oli tehty etukäteen polanne. Lastauksen aikana jalakset saattoivat jämähtää paikalleen, mutta niihin asennettu parinkymmenen sentin vapaaliikkeen mahdollistanut nytkälaite nytkäytti kuorman liikkeelle kelillä kuin kelillä.
Vaijerikuormain ja reki olivat yleisimpiä isäntälinjan varusteita 70-luvun lopulle saakka, tuolloin moni urakoitsijakin tienasi niillä vielä elantoansa. Järeään rekeen pystyi ottamaan suuriakin lasteja, varsinkin jos sille oli tehty etukäteen polanne. Lastauksen aikana jalakset saattoivat jämähtää paikalleen, mutta niihin asennettu parinkymmenen sentin vapaaliikkeen mahdollistanut nytkälaite nytkäytti kuorman liikkeelle kelillä kuin kelillä.
Lovipankko oli traktorin metsävarusteista yksinkertaisin ja halvin. Ketju vedettiin puun ympäri, painettiin lenkki pankon loveen ja alettiin kiskoa. Puuta kohotettiin nostolaitteella, jolloin saatiin painoa takapyörille. Nostamisen ansiosta puu ei myöskään tökännyt yhtä helposti kantoon tai muuhun esteeseen.
Lovipankko oli traktorin metsävarusteista yksinkertaisin ja halvin. Ketju vedettiin puun ympäri, painettiin lenkki pankon loveen ja alettiin kiskoa. Puuta kohotettiin nostolaitteella, jolloin saatiin painoa takapyörille. Nostamisen ansiosta puu ei myöskään tökännyt yhtä helposti kantoon tai muuhun esteeseen.
Kunnolliset kitkat olivat perusedellytys traktoreiden metsäkäytölle. Ketjut alkoivat kestää raskaampaa ajoa vasta 60-luvulla, sitä ennen käytettiin puoliteloja tai kuvan mukaisia telakitkoja. Niitä tehtiin teollisestikin, mutta monen traktorin takasissa käytettiin kyläseppien tuotteita.
Kunnolliset kitkat olivat perusedellytys traktoreiden metsäkäytölle. Ketjut alkoivat kestää raskaampaa ajoa vasta 60-luvulla, sitä ennen käytettiin puoliteloja tai kuvan mukaisia telakitkoja. Niitä tehtiin teollisestikin, mutta monen traktorin takasissa käytettiin kyläseppien tuotteita.
Halkosavotat olivat tärkeää työtä, olihan rautatieliikennekin vielä 50-luvulla pitkälti halkojen varassa. Höyryveturi saattoi siemaista satasella 10 mottia puuta. Kirves oli ainoa ase halkomiseen, parhaiten se puri ja puree vieläkin pakkasella. Sota-aikaan ja sen jälkeen järjestetyissä kilpailuissa tehtiin käsityövälineillä hurjia tuloksia. Eräs pientilan emäntä kaatoi, karsi, katkoi ja halkoi 6 tunnissa 8 mottia, parhaat miespuoliset mottimestarit pääsivät samassa ajassa tuplamäärään. Karjalohjalainen sotainvalidi puolestaan hakkasi kevään 1943 aikana pystystä pinoon 411 mottia.
Halkosavotat olivat tärkeää työtä, olihan rautatieliikennekin vielä 50-luvulla pitkälti halkojen varassa. Höyryveturi saattoi siemaista satasella 10 mottia puuta. Kirves oli ainoa ase halkomiseen, parhaiten se puri ja puree vieläkin pakkasella. Sota-aikaan ja sen jälkeen järjestetyissä kilpailuissa tehtiin käsityövälineillä hurjia tuloksia. Eräs pientilan emäntä kaatoi, karsi, katkoi ja halkoi 6 tunnissa 8 mottia, parhaat miespuoliset mottimestarit pääsivät samassa ajassa tuplamäärään. Karjalohjalainen sotainvalidi puolestaan hakkasi kevään 1943 aikana pystystä pinoon 411 mottia.
Eero Piipon rakentama kuorimakone sai ensiesittelynsä perinnesavotassa. Koneen toimintaperiaate on hyvin yksinkertainen. Pyörivä kartio painattaa puuta terälaikkaa vasten ja pyörittää sitä niin, että puu tulee kuorittua jokaiselta kantilta ja siirtää puuta koko ajan eteenpäin. Pölli kuoriutuu käsin koskematta.
Eero Piipon rakentama kuorimakone sai ensiesittelynsä perinnesavotassa. Koneen toimintaperiaate on hyvin yksinkertainen. Pyörivä kartio painattaa puuta terälaikkaa vasten ja pyörittää sitä niin, että puu tulee kuorittua jokaiselta kantilta ja siirtää puuta koko ajan eteenpäin. Pölli kuoriutuu käsin koskematta.
Ennen vanhaan kaikki puut kuorittiin, tukit petkeleellä ja propsit kuorimaraudalla. Kuorintaan meni aikaa yhtä paljon kuin kaatamiseen, karsintaan ja katkontaan yhteensä, mutta se katsottiin välttämättömäksi, koska kuorimattomien uittopuiden pelättiin pilaavan kalavesiä. Kuoritut puut myös kuivuivat nopeammin, mikä helpotti uittotyötä. Työhullu parkkari vuoli päivässä reilusti yli 10-mottisen propsipinon.
Ennen vanhaan kaikki puut kuorittiin, tukit petkeleellä ja propsit kuorimaraudalla. Kuorintaan meni aikaa yhtä paljon kuin kaatamiseen, karsintaan ja katkontaan yhteensä, mutta se katsottiin välttämättömäksi, koska kuorimattomien uittopuiden pelättiin pilaavan kalavesiä. Kuoritut puut myös kuivuivat nopeammin, mikä helpotti uittotyötä. Työhullu parkkari vuoli päivässä reilusti yli 10-mottisen propsipinon.

Veteraanikoneaiheisia kesätapahtumia alettiin järjestää 1990-luvun alkupuolella, vuosikymmenen puolivälissä mainittavampia museokoneharrastajien kokoontumisia oli puolenkymmentä kesässään. Erilaisia vanhan ajan talvisavottoja on tällä hetkellä suunnilleen yhtä paljon, mikä on yllättävän hyvä lukema, sillä talvitapahtuman järjestäminen on huomattavan hankalaa. Tarvitaan lämmittelypaikkoja, teitä ja pihoja pitää aurata ja hiekoittaa, on varustauduttava yllättävän lumimyräkän varalta. Kesätapahtumaan verrattuna riesoja on moninkertaisesti.

Metsäkoneaiheisen näyttelyn kokoamisessakin on haasteensa. Moottorisahojen ja muun pienemmän kaluston kuljetus hoituu helposti, eikä pyörätraktorinkaan tuominen lähitienoolta ole ylivoimaisen vaikeata, mutta raskaamman kaluston siirtely tulee hintoihinsa. Vähäinenkin metsätraktori tarvitsee lavettikyydin, eikä lavalle mahdu kuin yksi kone kerrallaan. Toinen ja vielä merkittävämpi hankaluus on koneiden löytämisessä. Näyttävän vanhojen maataloustraktoreiden rivin saa koottua melko pieneltä alueelta, mutta työkuntoisia 60- ja 70-luvun metsätraktoreita ei ole monenkaan liiterin takana. Kallis kone ajettiin yleensä loppuun ja uransa päätteeksi se romutettiin. Vanhan metsätraktorin kunnostaminen on tyyristä ja työlästä, niinpä niiden harrastaminen on ainakin toistaiseksi ollut hyvin vähäistä.

Talkoohenkinen kyläyhdistys

Maaliskuun 5. päivänä järjestetty Kotaharjun Perinnesavotta ei tapahtumana ollut suurensuuri, mutta tunnelma oli kohdillaan ja maisemat todella upeita. Sonkajärveläisen Pohjoismäen kyläyhdistykselle eivät yhteiset pyrinnöt ole vieraita. Kylän korkeimmalle paikalle Kotaharjuun rakennettiin vuonna 2000 yhteinen maja, ja 14 vuotta myöhemmin samaan pihapiiriin nousi 20-metrinen näkötorni ja sen alaosaan Kiipeli-niminen kioski. Tornilla käy kesäaikaan melkoinen vilske, vierailijoita on arvioiden mukaan kuutisen tuhatta vuodessa. Vanhat traktorit ovat valloittaneet Kotaharjun jo pariin otteeseen, viimeksi elokuussa. Nyt järjestetty savotta oli lajissaan ensimmäinen.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Mitään kovin erikoista kalustoa ei Perinnesavotassa ollut näytillä, mutta 50 vuoden takaisten metsätöiden salat kyllä selvisivät. Puuta liikuteltiin hevosella, lovipankolla, reellä ja teliperävaunulla, eli esillä oli juuri se kalusto, jolla enin osa Suomen puista siirrettiin tien varteen tai rantaan 50- ja 60-luvuilla. Jos koneiden katselusta sai tarpeekseen, niin torniin kiipeämällä pääsi näkemään hienoa yläsavolaismaisemaa ja toteamaan, että ihan heti ei ainakaan siltä kulmalta puut tule loppumaan.