
Suomen Imurikeskus Oy: Iso valikoima tuo imuvoimaa





Tuotantorakennusten keskuspölynimurit olivat maatiloilla tuntemattomia 1980-luvun alkupuolella, mutta vähitellen niiden käyttö yleistyi.
”Aloitimme Eurovac-imureiden valmistuksen vuonna 1984, jolloin toimitimme navetoihin ensimmäiset keskuspölynimurit. Teollisuusimurit ovat edelleen tehtaan päätuote”, kertoo Suomen Imurikeskus Oy:n omistaja-toimitusjohtaja Kari Ekholm.
Nykyisin Kankaanpäässä valmistettava mallisto ulottuu kotien keskusimureista kuorma-auton vaihtolava-alustalle asennettaviin suurtehomalleihin. Teollisuusimurit ovat edelleen tehtaan päätuote. Yritys toimittaa prosessiteollisuuden puhaltimia alihankintana eri puolille maailmaa. Käyttökohteina ovat ilman, veden tai erilaisten rakeisten materiaalien siirrot. Suomen Imurikeskuksen liikevaihto on viime vuosina ollut noin 3–4 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on parikymmentä.
Tarjonta mukautuu vaihteluihin
Suhdanteet vaihtelevat, ja yritykset sopeutuvat niihin tavallaan. Yleensä jokin sektori vetää tai ainakin sen kysyntä herää muita aikaisemmin. Laajan tuotevalikoiman ansiosta kysynnänvaihtelujen vaikutusta voi Ekholmin mielestä pyrkiä pienentämään tai vaimentamaan.
”Tärkeintä on saada ajatukset ja ideat pelaamaan. Sitten pitää vielä laskea tuotantokustannukset. Muu on hitsausta ja kokoonpanoa. Joka paikasta on otettava löysät pois, jotta hinnat saadaan kilpailukyisiksi. Teollisuusimuripuolella me kilpailemme koko ajan ulkomaisia valmistajia vastaan”, hän tiivistää.
Tähän mennessä yrityksessä on opittu, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse. Periaatteessa voitaisiin, mutta silloin tuotantolinjoja pitäisi uudistaa jatkuvasti, jotta niiden käyttöaste saataisiin riittävän korkeaksi.
Ekholm toteaa Suomessa olevan todella paljon firmoja, jotka ovat investoineet huippulaitteisiin ja pitävät ne ajan tasalla. Esimerkiksi laserpoltto tulee paljon halvemmaksi ostaa kuin tehdä itse. Tällaisilta firmoilta saadaan myös parempaa laatua.
”Saamme kaikki levyosat Kankaanpäähän valmiiksi särmättyinä ja rei’itettyinä, missä ne myös hitsataan. Paksumpi levytavara tulee polttoleikattuna. Pystymme myös maalaamaan itse pienempiä tuotteita, mutta varsinainen maalaamo olisi turha investointi. Samassa tehdaskiinteistössä on yritys, jolta hiekkapuhallus ja maalaus ostetaan”, Ekholm kertoo.
Myös tiedonsiirtotekniikan kehittyminen on lisännyt alihankinnan käyttöä.
”Kaikki piirustukset liikkuvat sähköisesti. Piirustusohjelma laskee tarjouspyyntöön valmiiksi vaikkapa hitsaussauman metreinä, mikä luonnollisesti kiinnostaa tarjouksen antajaa. Kehittyneiden ohjelmien ansiosta kustannukset ovat etukäteen aika pitkälti tiedossa.”
Tuhkaimurin suodatuskyky ratkaisee
Kaiken suunnittelun lähtökohtana on toiminnallisuus. Ekholm ottaa esimerkiksi tuhkaimurin. Niissä kaikissa on säiliö ja moottori, mutta tärkein osa on suodatin. Sen hyvyys tai huonous on toiminnallisuuden kannalta ratkaisevin ominaisuus. Omien tuhkaimureiden kannessa on ravistintangon nuppi. Suodatin puhdistuu säiliöön tangon edestakaisella liikkeellä.
Ekholm lämmittää oman talonsa hakestokerilla. Vuotuinen hakkeenkulutus on noin 150 kuutiota, josta kertyy tuhkaa kolme tynnyrillistä. Imuletkulle on tehty liitinkappale tuhkaluukkuun.
”Ruuvi tuo palopäätuhkan nätisti luukulle. Imuri käy 15 sekuntia 10 minuutin välein. Konvektion lentotuhka puhdistetaan harjaamalla, Ekholm kertoo.
Keskusimuria voidaan käyttää myös pellettien siirtoon. Sitä Imurikeskus on täydentänyt annostelijalla, joka sijoitetaan kattilan pellettisäiliön päälle. Annostelijasta on matala ja korkea malli. Edellisen korkeus on 400, jälkimmäisen 560 milliä. Matala vetää 20, korkea 35 litraa. Annostelija lisää pellettejä kattilan säiliöön joko määräajoin tai täyttöautomatiikan ohjaamana.
Tehopakkaus traktoriin
Volyymituotteissa, kuten teollisuus- ja keskusimureissa katteet jäävät tuonnin paineessa pieniksi. Erikoistuotteet taas räätälöidään asiakkaan, usein urakoitsijan tai yrityksen käyttötarkoitukseen, eikä niitä tehdä varastoon.
Yksi erikoistuote on traktorin nostolaitekiinnitteinen ja nivelakselikäyttöinen Blue Line TR -imuri, joko kiertomäntä- tai keskipakopuhaltimella. Traktorin moottoritehon on oltava vähintään 54 hv.
Kiertomäntäyksikön käyttöpaine on 500 millibaria, ja myös 150 millibarin imuteho on selvästi suurempi kuin keskipakopuhaltimen. Kiertomäntäkonetta tarvitaan soran tai sepelin imurointiin, keskipakopuhallin riittää kevyemmälle tavaralle.
”Traktoreiden hydrauliikan tuotot vaihtelevat sen verran paljon, että koneeseen valittiin nivelakselikäyttö. Noin 1 000 kierroksen voimanottonopeudella traktorin moottorin kierrokset ovat 700:n vaiheilla. Imuteho on riittävä ja polttoaineenkulutus pieni”, Ekholm toteaa.
Teho riittää hakevaraston tai kuivaamon siivoamiseen. Säiliöitä löytyy 600 ja 1 700 litran kokoisina. Keskipakoyksiköllä varustetun imurin veroton hinta on 9 000, kiertomäntäkoneellisen
16 500 euroa.
Kontti-imuri palvelee työmaita
Vaihtolava-, perävaunu- ja nosturi-imurit ovat niin ikään erikoistuotteita. Ajoneuvoalustaisilla tavoitellaan esimerkiksi huoltoyhtiöitä tai urakoitsijoita. Imuri voidaan asentaa myös kevytperävaunualustalle.
”Varustelimme Kattotutka-nimiselle firmalle 12 huoltoautoa: pakettiin sisältyi tehokas imuri, kuumavesipesuri ja imusuulakkeet sadevesikourujen puhdistamiseen maasta käsin. Kuumavesipesurilla poistetaan kattotiiliin kasvanut sammal.”
Kuorma-autoyrittäjä voi viedä vaihtolava-alustalle tehdyn kontti-imurin kerrostalon rakennus- tai saneeraustyömaalle, rakennusurakoitsijan ei tarvitse sellaista ostaa. Yksikössä on sähkömoottori- tai dieselkäyttö, jos kohteessa ei ole sähkövirtaa käytettävissä.
”Jos tekeillä on vaikkapa 7-kerroksinen talo, voi porraskäytävään asennettua keskusimuriputkistoa käyttää kutakin kerrosta rakennettaessa. Kontti saa olla paikallaan koko työmaa-ajan, se käydään vain välillä tyhjentämässä.”
Perävaunuimureiden säiliötilavuus vaihtelee 600 litrasta
6 kuutioon. Vaihtolavalle tulevien konttien vastaavasti 17–28 kuutioon.
Traktorikäyttöisen perävaunuimurin veroton hinta on noin 30 000 euroa, sähkökäyttöisen kontti-imurin noin 80 000 ja dieselkäyttöisen 110 000 euroa. Suuritehoisia perävaunu- ja kontti-imureita on tarjolla myös lyhytaikaisempaan vuokrakäyttöön. n
Osaston luetuimmat
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- KoneAgriassa enemmän näytteilleasettajia kuin koskaan – tila ei riittäisi, jos kaikki isot toimijat olisivat mukana
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Stihl kehittää lähivuosina uusia akkulaitteita ja latausinfraa – myöskään polttomoottorilaitteita ei ole unohdettu
- Koneammattilaiset Maria Hiironen ja Annukka Markkula rohkaisevat muitakin nuoria kokeilemaan konetöitä – ”Konetekniikan ymmärtäminen ja koneen korjaaminen on siistiä”
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Agco Power: Lisää moottoreita Linnavuoresta