Yhdestoista FinnMETKO-näyttely Jämsänkoskella – sama perusjoukko naruaidan molemmilla puolilla

Neljän suuren valmistajan osastot vieri vieressä työnäytösalueella olivat näyttelyn parasta herkkua. Monet seilasivat osastolta toiselle useaan kertaan. Lienevätkö vertailleet työsuorituksia vai jo kilpailuttaneet myyntimiehiä? 

Nostalgiaan sortumatta on arkinen tosiasia, että Metko menestyy vakiintuneen perusjoukon varassa. Siihen ryhmään pitää ehdottomasti liittää vakiintunut henkilöstö järjestelyorganisaatioissa. Talkoohenki on välttämätön, kun koko ruljanssiin tarvitaan sen eri tehtävissä yhteensä yli 3000 ihmisen työpanosta. Ei käy yhtään kateeksi näyttelyn johtajaa, Erkki Eilavaaraa. Jo omien joukkojen ohjeistaminen henkilötasolle asti tuntuu sivullisesta mahdottomalta urakalta. Kun siihen lisätään näytteilleasettajien viime hetken erikoistoiveet, en yhtään ihmettele, jos silmät kielisivät univelkaa H-hetken kahta puolen.

Näytteilleasettajia oli kirjoissa noin 280 ja näyttelyvieraita kolmen päivän aikana yhteensä 31 400 henkeä. Ulkomaalaisten osuus edellisestä oli kuulemma noin 3 000. Maksavien asiakkaiden päälle pitää laskea järjestäjien ja näytteilleasettajien oma henkilöstö.

Näyttelyaluetta oli käytössä yhteensä 65 hehtaaria, joten ohittamattomia ruuhkia ei päässyt syntymään.

Tällä kertaa työnäytösalueille oli jälleen löytynyt sija kohtuullisen kävelymatkan päästä näyttelyn pääkentästä. Välillä on pitänyt turvautua erilliseen alueeseen bussikuljetuksin. Metsän kasvukierto on verkkaisempi kuin näyttelyrytmi.

Ilmeisesti seuraavakin näyttely onnistuu samoja polkuja ja niiden varrelle pystyyn jääneitä puustoja hyödyntäen. Ehkä tänä vuonna avatut reittipolut näkyvät jo seuraavan näyttelyn kartoissa. Nyt reitiltä harhautuminen ei ollut pelkästään suunnistajan vika. Siitä harmistuivat eniten yhden päivän bussiretkeläiset, joille aika jää muutenkin liian lyhyeksi koko näyttelyn hyödyntämiseen.

Jokaisessa näyttelyssä kuulee, ettei työnäytöskohde ollut sopiva omalle kalustolle. Näyttävin ja samalla vaativin palsta oli mielestäni tällä kertaa John Deerellä. Nyt se pääsi kuittaamaan taannoisen Himoksen vuoden, jolloin Timberjackit pysyttelivät kovan kentän tasamaalla muiden taiteillessa näyttävästi jyrkässä rinteessä.

Jos ovat koneet kehittyneet, niin samaa on kunnioituksella sanottava työnäytösten toteuttajistakin. Koneet liikkuivat tarkan suunnitelman mukaan. Kukin kuski pystyi näyttämään oman ajokkinsa ”tulivoiman” muutamalla puulla ja ominaisuuksia korostavilla liikkeillä. Kun koneiden kokoluokat seurasivat tiiviisti toisiaan, ”sarjajako” oli helppo havainnoida kuulutuksen tukemana. On ymmärrettävää, ettei esitys konetta kohti kestänyt kauan. Muutoin kokonaisaika venyisi, ja metsänraja pakenisi sekä yleisöltä että tulevilta näyttelyiltä. Tuotostutkimukset on tehtävä muissa metsissä!

Työnäytöksissä energiapuun korjuu jäi jälleen vaatimattomalle tasolle työmuotoon markkinoitavan kaluston määrään nähden. Uusia kouria entisten lisäksi oli tässäkin näyttelyssä muutamia. Ne pysyttelivät turvallisesti passiivisella tasamaalla mäntykankaan armollisessa suojassa.

Komatsu Forestin massiivinen Valmet 801C BioEnergy -ketju sai todellisen tulikasteensa näytöksissään. Tuloksesta en tiedä, mutta näytösten ajankohdat tunnisti ilman kelloa kauaksi muille osastoille hakkurin jymeästä äänestä. Yritimme arvailla konetta näkemättä, tulivatko katkot tavaran puutteesta hakkurin kidassa vai kuitupuitten teosta. Konehan tekee ajouraa edetessään rinnan haketta ja kuitupuuta.

Harvestereiden ja kuormatraktoreiden osalta päästömääräysten pakolliset muutokset ovat tällä kertaa ohi. Lähes poikkeuksetta uusien moottoreiden vääntökäyrä näyttää tuoneen tullessaan suuremmat hydraulipumput. Melun ja kulutuksen aleneminen on positiivinen asia. Isojen pumppujen valmistajat ovat vastanneet kehitykseen vaihtelevalla menestyksellä.

Aktiivisimmat metsäkonevalmistajat ovat ohjausautomatiikassa jo seuraavan kehitysvaiheen kimpussa. Moottorin vakionopeuden sijasta kuullaan kohta jälleen ”kaasujalkaa”, jossa poljinta ei paina tai löysää kuljettaja, vaan tietokone. Esikuva taitaa tulla maarakennuskoneista. Se tietotaito on joillakin omasta takaa.

Näyttävin kilpailukenttä on Metkossa nähdyn ja kuullun perusteella harvesterin tietojärjestelmien laajeneminen. Mittauksen lisäksi tietoa kerätään yhä yksityiskohtaisemmin koneen suoritusarvoista ja taloudesta työvaiheittain. Tekninen hiipuminen voidaan havaita, syy jäljittää ja korjata joko kuskin tai jopa kaukoparantajan voimin.

Myös kuljettajan edesottamukset työmaalla ilmenevät ajopiirturin tavoin. Kello-Kallen rooli päivittäisessä ja työmaittaisessa seurannassa pienenee vääjäämättä.

Järkevää kehityksessä on se, että tietojen käsittely tapahtuu jo kotona, eikä ohjaamossa. Ohjaamo on liian kallis konttorihuone.

Konevalinnassa on kaikille osapuolille eduksi, että koneen menestymisestä on faktatietoa. Odotan mielenkiinnolla, mitä konekaupassa tapahtuu, kun eri merkkien ja mallien tietoja aikanaan vuotaa riittävässä laajuudessa ”vääriin käsiin”. Isompiakin asioita on maailmassa vuotanut ”aukottomien” turvaporttien ohi.

Ponssella ja Logsetilla oli uudet jättikoneet sekä hakkuuseen että lähikuljetukseen. ”Ylijäreä” Valmet 941-harvesteri on nähty jo aiemmin.

Valmistajat antoivat ymmärtää, ettei jättejä ole tarkoitettu Suomen savotoille. Toiveet ja tilaukset ovat pääosin peräisin Kanadasta, Etelä-Amerikasta ja Venäjältä. Vaikuttavia ne olivat meikäläistenkin silmissä, vaikka esillepano oli ulkomaisia näyttelyvieraita varten. Olkaamme ylpeitä, että kotimainen valmistus pystyy vastaamaan kysyntään kaikissa maailman kolkissa. Menestyvä tehdas on välillisesti jokaisen suomalaisen etu.

Vanhan metsätoimittajan silmin FinnMetko pärjäsi alan kansainvälisten näyttelyiden sarjassa hyvin.

Näyttelyn laajuudesta ja tämän lehden ilmestymispäivästä johtuen FinnMetkon anti jatkuu muitten tuoteryhmien osalta seuraavassa numerossa (KV13/29.9.2006). 

Avaa artikkelin PDF