Porvoossa valmistetut hydrauliset Fiskars-kaivinkoneet olivat yhdistelmä uutta ja vanhaa – koneista olisi voinut tulla maailmankuuluja ilman laskusuhdannetta

Simo Mattila omistaa Fiskars-kaivinkoneen, joka on yhä työkunnossa ja käytössä vuosittain maatilan töissä. Kuva: Valmistaja

Fiskarsin kaivinkonetuotanto sai alkunsa vuosien 1964–65 vaihteessa, kun Fiskarsin silloinen pääjohtaja oli päättänyt ostaa talousvaikeuksiin joutuneen Eklöfin konepajan Porvoosta.

Konepajalla oli tehty lisenssisopimuksella Åkermanin pienempiä kaivinkoneita vuodesta 1950 alkaen. Lisenssin haltija oli varsinaisesti Oy Rolac Ab ja Eklöfin konepaja toimi Rolacin valtuuttamana valmistajana. Koneiden tuotenimenä oli Jussi, ja koneet oli myyty Rolacin verkoston kautta.

Porvoon konepajalle oli tässä alihankintasopimuksessa uskottu enintään 13 tonnin kaivinkoneiden valmistaminen. Isommat Jussit tehtiin Varkauden konepajalla. Tämä lisenssivalmistus ei ilmeisesti ollut kovin kannattavaa kummallekaan konepajalle.

Porvoon konepajan uudeksi omistajaksi tullut Fiskars ei halunnut jatkaa huonona pitämäänsä sopimusta Rolacin kanssa. Niinpä se pystytti oman myyntiverkoston ja ryhtyi kauppamaan koneita omalla nimellään.

Fiskars 550 -kaivinkone painoi 13 tonnia. Kuva: Valmistaja

Samalla koneiden väritys muutettiin ja niistä poistettiin Jussi-tuotenimi, jonka käyttöoikeudet olivat Rolacilla. Mitään teknisiä muutoksia ei valmistuksessa olleisiin vaijerikoneisiin tehty. Tämä aiheutti myöhemmin erimielisyyttä Rolacin ja Fiskarsin välillä Rolacin syyttäessä Fiskarsia lisenssirikkomuksesta.

Fiskars ei nähnyt vaijerikoneita kovin oleellisina, vaikka niitäkin ehdittiin valmistaa (Fiskarsin nimellä) vuodesta 1965 lähtien 80–100 kappaletta. Tavoitteena oli modernisoida Porvoon konepajan tuotteet.

Konepajalla oli pari erityisen lahjakasta suunnittelijaa. Heidän ansiostaan syntyi uuden hydraulisen kaivinkoneen suunnitelma, ja ensimmäiset valmiit koneet suurin piirtein yhden vuoden aikana.

Hydraulisia kaivinkoneita ajateltiin ensi alkuun tehtävän kahta tai kolmea kokoluokkaa. Pienin malli olisi painanut noin 10 tonnia ja se oli tarkoitus perustua Jussi 375/Fiskars 400 -vaijerikoneeseen. Suurempi malli suunniteltiin Jussi 475/Fiskars 500 -vaijerikaivinkoneen perustalta, ja sen työpaino oli 13 tonnia. Ajatuksissa oli myös tätäkin suuremman koneen valmistaminen, jossa työpaino olisi ollut yli 20 tonnia.

Esisarjaan otettiin näistä kaksi mallia. Suurempi 13-tonninen malli sai nimen Fiskars 550 ja pienempi oli Fiskars 540. Hyvin nopeasti todettiin, että pienempi malli oli tarpeeton ja valmistuksesta luovuttiin sen osalta.

Uuden kaivinkonemallin nopeaa syntyä selittää eniten se, että koneen tekniikassa hyödynnettiin runsaasti vastaavan kokoluokan vaijerikoneesta peräisin olevia osia. Koko alavaunu kaikkine osineen oli hydraulikoneessa sama kuin vaijerikoneessa.

Porvoossa hetkeä aikaisemmin valmiiksi saatu Fiskars 540 tuli kunnallistekniikkatyömaalle Helsinkiin kesällä 1966. Näkyvimpänä erona myöhemmin valmistuneisiin koneisiin oli parissa ensimmäisessä koneessa korkeampi konetilan pellitys. Myös tuuletusaukkoja oli vähemmän. Tämän artikkelin kirjoittaja on kuvassa yhdessä veljensä ja äitinsä kanssa. Kuva: Raimo Laukkanen

Myös ylävaunun kääntö toimi samoilla osilla ja tekniikalla kuin vaijerikoneessakin. Sekä kääntö että ajo saivat voimansa hammaspyörien välityksellä, ja suunnanvaihto ja liikkeen kytkeminen tapahtuivat mekaanisten sakarakytkimien ja rumpujarrutyyppisten kitkakytkimien avulla.

Hydrauliikkaa koneessa käytettiin vain kaivulaitteessa. Sylinterit ja venttiilit Fiskars valmisti Salossa. Pumppu oli Vickersin tekemä kaksipesäinen intrasiipipumppu, joka teknisessä mielessä edusti tuohon aikaan laadukkuutta ja nykyaikaa. Pumppu pystyi tuottamaan suhteellisen alhaisen työpaineen (175 bar), mikä pakotti käyttämään kookkaita sylintereitä.

Koneen kaivuominaisuudet olivat kohtalaisen onnistuneet. Lyhyt kaivuvarsi antoi kauhaan erittäin suuren murtovoiman, mutta huononsi toisaalta ulottuvuutta ja liikenopeutta. Ylävaunun mekaaninen kääntö oli selvästi nopeampi kuin 60-luvulla käytössä olleet hydraulisesti toimivat kääntömoottorit.

Koneen työskentelyominaisuuksien heikko kohta oli alavaunu. Ajon kytkeminen päälle, kääntyminen ja telojen lukitseminen pysähdyttäessä vaativat kahden vivun ja polkimen liikuttamista sekä temppuilua sakarakytkimien kanssa. Lisäksi perusketjuttomat telat kuluivat nopeasti ja vain neljällä pyörällä toteutettu alavaunu kulki huonosti epätasaisella ja pehmeällä alustalla.

Tämä kaikki tiedettiin hyvin Porvoossa. Uuden paremman mallin kehittäminen käynnistyi lähes välittömästi, kun 550 oli saatu lopulliseen muotoonsa vuonna 1968.

Iso kuva on nelisivuisen Fiskars 550 -kaivinkone-esitteen kannesta. Pikkukuvassa on kaikkein ensimmäinen kyseisen mallin esite vuodelta 1966. Se oli vaatimaton A4-arkki. Kuva: Valmistaja

Mainosta ja esitettä varten otettiin kuva juuri valmistuneesta 550-koneesta tehtaan lähellä sijainneella pellolla. Samoin kuin pienemmässä koneessa oli myös tässä konesuoja korkeampi kuin myöhemmin tehdyissä. Kuvasta voi lisäksi havaita, että tässä vaiheessa kauhan sylinteri oli täysin tavallinen. Myöhemmn kauhan sylinteri muutettiin erikoisvalmisteiseksi sylinteriksi, jossa männän varsi on ylhäällä. Öljykanavat sylinteriin kulkivat onton männänvarren sisällä. Kuva: Valmistaja

Tarkoitus oli uudistaa koneen rakennetta siten, että ajovoimansiirto ja kääntö olisivat hydrauliset. Tämän lisäksi tavoitteena oli hydrauliikan modernisointi niin, että koneessa käytettäisiin uudenaikaisinta saatavilla olevaa tekniikkaa.

Porvoon suunnitteluosastolla oltiin vakuuttuneita siitä, että saksalainen hydraulitekniikka oli tuohon aikaan kaikkein edistyneintä. Linde Ag oli vastikään kehittänyt muuttuvatilavuushydrauliikassa tarvittavan kaksoispumpun, jonka eräät kaivinkonevalmistajat olivat jo ottaneet käyttöön. Linden kanssa oli myös Fiskars käynyt neuvotteluja komponenttien ostamisesta.

Uuden konemallin suunnitelmat sisälsivät Linden kuormantuntevan ja muuttuvatilavuuksisen kaksoispumpun. Käännön ja ajon voimansiirroissa käytettiin Linden aksiaalimäntämoottoreita. Telasto oli kuitenkin päätetty säilyttää perusketjuttomana kuten aikaisemminkin.

Ratkaisu telojen suhteen oli vastaava, mihin Åkerman päätyi tehdessään ensimmäiset hydrauliset mallinsa. Tosin Åkerman havaitsi melko pian, että perusketjullinen telatraktorityyppinen telasto on parempi.

Erityisen paha virhe pyöräalustaisten suhteen tehtiin valitsemalla koneeseen leveät pallorenkaat Kuva: Valmistaja

Hieman yllättäen Fiskars päätti tuoda markkinoille uuden pyöräalustaisen kaivinkoneen sen sijaan, että olisi ensimmäiseksi modernisoinut telakaivinkoneensa. Fiskars 550 M esiteltiin Helsingin kansainvälisillä Messuilla syksyllä 1968.

Tässä vaiheessa tuo kone oli oikeastaan proto, mutta Suomessa vallinneeseen tapaan messuilla esitelty ensimmäinen kone myytiin asiakkaalle. Varsinainen sarja valmistui seuraavana keväänä, ja siihen oli siinä vaiheessa tehty lukuisia ja oleellisia muutoksia.

Syynä pyöräalustaisen mallin kiirehtimiseen oli luultavasti kahden kotimaisen kilpailijan, Aran ja Lokomon voimakas panostaminen omiin pyöräalustaisiinsa. Jälkeenpäin arvioiden ainakin Lokomo ja Fiskars tekivät tässä kohden melko pahan virheen.

Pyöräalustaiset koneet eivät saavuttaneet asiakkaiden luottamusta. Koneiden ajonopeudet maantiellä olivat sen aikuisella tekniikalla hyvin alhaiset. Pyöräalustaisten koneiden tasapaino kaivutyössä oli selvästi huonompi kuin tela-alustaisissa. Muutenkin ne soveltuivat lähinnä taajamissa kantavilla maapohjilla tehtäviin töihin.

Uudisrakennustyömaalla nähtiin Fiskarseja viimeisiä kertoja vuosituhannen alussa. Tämä kuva on Espoosta, jossa purkuliike raivasi Fiskars 550 -kaivinkoneella tontteja uusia rivitaloja varten. Koneessa on maarakennusurakoitsija Erkki Anderssonin suunnitteleman kahmarikauhan protokappale. Porvoon konepaja valmisti sittemmin näitä kauhoja lukuisia kappaleita. Tarve kauhan suunnittelulle lähti siitä, että aikaisemmin myydyt saksalaiset Atlas-kahmarit eivät kestäneet suomalaisessa kivisessä maaperässä. Kuva: Valmistaja

Tela-alustaisen 550-koneen jatkokehitys pääsi kunnolla käyntiin suurin piirtein vuoden 1969 kohdalla. Ensimmäinen uuden polven tela-alustainen Fiskars 700 esiteltiin sitten vuonna 1970. Sitä ennätettiin kuitenkin valmistaa vain pari kappaletta.

Nopeasti kehittyvät hydraulisten koneiden markkinat paljastivat kysynnän kohdistuvan koko ajan suurempiin koneisiin. Tästä syystä uuteen malliin tehtiin pikaisesti uudistuksia, joilla kone saatiin kilpailemaan tehokkaampien mallien sarjaan. Tuloksena oli Fiskars 800.

Porvoon konepajalla alettiin suunnitella uusia moderneja hydraulikoneita 60-luvun lopussa (kts. seuraava kuva). Kuva: Valmistaja

Uusissa 550M- ja 800-malleissa oli muuttuvatilavuushydrauliikka ja hydrostaattinen alavaunun voimansiirto. Kuva: Valmistaja

Fiskars oli monien 1960-luvulla tehtyjen epäonnistuneiden yritysostojen takia menettänyt kannattavuuttaan vuosikymmenen vaihteen lähestyessä. Vuosien 1967–68 laskusuhdanne huononsi taloustilannetta entisestään, vaikka devalvaatio antoikin lisäetua kotimaisille tuotteille. Yhtiö päätti karsia suuren osan valmistuksessa olevista tuoteryhmistä. Kaivinkoneet olivat mukana karsintalistalla.

Uudet tela-alustaiset mallit olisivat saattaneet olla kova kilpailija jopa Åkermanille, sillä varsinkin hydrauliikan osalta Fiskars oli vähintäänkin kilpailukykyinen. Miten konemerkkien markkinaosuudet olisivat lopulta kehittyneet, jos Fiskars olisi jatkanut valmistusta, jää ikuiseksi arvoitukseksi.

Fiskars-koneita on jäljellä edelleen parikymmentä kappaletta. Tämä kone on Simo Mattilalla Hausjärveltä. Kuva: Valmistaja