Vanhan ajan "kesävehkeet" kuntoon – näillä toimenpiteillä vanhatkin maatalouskoneet saadaan uudenveroisiksi

Pienille” Kekkosen ajan” työkoneille ei ole käyttöä nykymaataloudessa, mutta harrasteviljelyssä niillä on roolinsa. Vanhasta aurasta, äkeestä tai niittokoneesta voi vähälläkin vaivalla tulla lähes uudenveroinen.
Aurat, lapiorullaäes ja niittokone ovat olleet traktorin hankinnan jälkeen ensimmäisiä, ja monessa tapauksessa myös ainoita pikkutilan nostolaitetyökoneita. 2-siipisillä auroilla, päälle 2-metrisillä äkeillä ja sormipalkkiniittokoneilla ei ole nykymaataloudessa roolia, mutta kesäpaikan töissä ne menevät vielä täydestä. Ne ovat yksinkertaisia laitteita, aurat ja äes saattavat toimia suoraan puskasta löydettyinäkin, mutta joidenkin kohteiden tarkistaminen parantaa työjälkeä ja tuo laitteille ehkä moniakin lisävuosia. Niittokone vammautuu ulkosäilytyksessä huomattavasti herkemmin.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Hyvin monelle maatilalle ostettiin traktori viimeistään 1960-luvun lopulla. Tuon ajan keskikokoisessa talossa päädyttiin yleensä alle 50-hevosvoimaiseen vetäjään, jonka mukana tulivat 2-siipiset aurat, lapiorullaäes ja niittokone. Kauppaa tehtiin todella runsaasti, mainittuja laitteita myytiin parhaimmillaan hyvinkin 10 000 kappaletta vuodessa. Kotimaiset koneet olivat selkeässä johdossa, auroissa ja niittokoneissa oli tarjolla ulkolaisiakin vaihtoehtoja, mutta kaikki lapiorullaäkeet olivat suomalaista tekoa.

Aikojen kuluessa keskivertotilan arsenaali laajeni tarpeiden mukaan, mutta monessa tapauksessa valikoima jäi noihin kolmeen koneeseen. Valtava rivi hyväkuntoisiakin pikkutraktoreiden työkoneita on päätynyt romumiesten kuormiin, mutta moni odottaa vielä ottajaansa pajukon kätköissä tai ladon nurkassa, osa jopa toimintavalmiina. Satojen tai edes kymmenien hehtaareiden viljelijät eivät niitä tarvitse, mutta kesäpaikan perunamaan muokkauksissa ja venähtäneiden heinikoiden niittämisissä ne ajavat asiansa.

Seuraavassa paneudutaan 2-siipisen Fiskars Kyntäjä-auran, 240-senttisen Kronos-lapiorullaäkeen ja Wärtsilän Esa-niittokoneen käyttökunnostuksiin, huoltoihin ja säätöihin. Maatalouskoneisiin enemmälti perehtyneille tämä kaikki on varmasti hyvinkin tuttua, mutta aiheeseen vihkiytymätön saattaa löytää tarpeellistakin tietoa.

Pikkutilan "ajattomat" peruskoneet:

Fiskars Kyntäjä PP213-aura: 2 x 13” (65 cm), paino n. 250 kg, hinta 1967: 817 mk, valmistaja: Oy Fiskars Ab, PohjankuruKronos 52 -lapiorullaäes: 240 cm, 26 ristikkoa, paino 270 kg, hinta 1967: 583 mk, valmistaja: Uno Wikar & Co, KruunupyyEsa-niittokone: 180 cm, paino 210 kg, hinta v.1967: 890 mk, valmistaja: Oy Wärtsilä Ab, Pietarsaari

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Aura on oikeassa asennossa, kun takasiiven pitkä maapuoli koskettaa vaon pohjaa koko pituudeltaan. Säätö tehdään työntövarrella.
Aura on oikeassa asennossa, kun takasiiven pitkä maapuoli koskettaa vaon pohjaa koko pituudeltaan. Säätö tehdään työntövarrella. Kuva: Kimmo Kotta
Aurojen ainoat laakerit löytyvät leikkureista, useimmiten ne ovat liukulaakereita, mutta Fiskarsissa on kuulalaakerit.
Aurojen ainoat laakerit löytyvät leikkureista, useimmiten ne ovat liukulaakereita, mutta Fiskarsissa on kuulalaakerit. Kuva: Kimmo Kotta

Aura tarvitsee kunnon vantaat ja leikkurit

Traktoriauravalikoima oli aikanaan vähintään yhtä laaja kuin nytkin, yhteistä kaikille 1950- ja 60-lukulaisille auroille on se, että niille ei ole enää varaosahuoltoa. Muutamissa maissa harrastetaan innokkaasti veteraaniluokan kilpakyntöä, joten joihinkin ulkolaisiin merkkeihin saattaa löytyä uustuotantona tehtyjä kulutusosia, mutta ainakin kotimaisten Fiskars Kyntäjien ja Sampojen kohdalla joudutaan turvautumaan purkuosiin tai sepäntaitoihin. Kunnostuksen kohteena on tässä tapauksessa Fiskars Kyntäjä PP213 vuodelta 1967, mutta useimmat säädöt ja huolto-ohjeet pätevät kaikkiin merkkeihin.

Aurojen kuluvin osa on vantaan, eli maahan tunkeutuvan ja viilun irti leikkaavan osan kärki. Nykyauroissa se on irrallinen, mutta vanhemmissa malleissa samaa rautaa vantaan kanssa. Jos kärki erottuu vielä selvästi ja on noin sentin verran vantaan pohjaa alempana, niin asiat ovat kunnossa. Ennen muinoin tylsynyt vannas teroitettiin takomalla, mutta takomiseen ja etenkin karkaisuun kykeneviä seppiä on nykyään harvassa. Metallitöihin pystyvä voi hitsata vantaaseen kulutusteräksisen kärkipalan, jos seppää tai parempikuntoista vannasta ei satu löytymään.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Aurojen ainoat laakerit ovat leikkureissa ja tukipyörässä, jos sellainen kuuluu varusteisiin. Jumittuneeseen laakeriin puristetaan rasvaa ja irrotetaan leikkuria edestakaisin pyörittelemällä. Jos leikkuri alkaa pyöriä takertelematta, siinä ei tunnu väljyyttä ja ulos pursuavassa vaseliinissa ei näy ruostetta, niin se on toimintavalmis. Uusia kuulalaakereita on tarvikeliikkeissä hyllytavarana, Fiskarsissa ne ovat kokoa 25 x 52 x 15. Fiskarsin leikkurin akseli pysyy laakeripesässä lukitusruuvilla, jota ei parane avatessa katkaista.

Leikkureiden on heiluttava myös sivusuunnassa, mutta pitkässä ulkosäilytyksessä leikkurin varsi ruostuu pystyvarteen todella lujaan. Lämmittämällä ja edestakaisin nitkuttelemalla ruoste antaa periksi, loppu hoituu vaseliinilla. Pahasti vääntyneen tai haljenneen kiekon tilalle saattaa sopia joku nykyaurankin leikkuri.

Laukaisulaitteen herkkyyttä säädetään jousien yläpuoleisella ruuvilla. Lauenneet siivet saadaan kyntöasentoon peruuttamalla.
Laukaisulaitteen herkkyyttä säädetään jousien yläpuoleisella ruuvilla. Lauenneet siivet saadaan kyntöasentoon peruuttamalla. Kuva: Kimmo Kotta
Leikkurin ja auran kärkiosan, eli vantaan sopiva väli on 4–5 cm. Viilu kääntyy varmimmin, jos leikkuri on säädetty pari senttiä siivestä ulospäin, eli takaa katsottuna vasemmalle.  Ensimmäinen viilu saadaan oikean levyiseksi löysäämällä vetokartun kiinnikkeen 2 mutteria ja potkimalla auran runkoa tarvittavaan suuntaan.
Leikkurin ja auran kärkiosan, eli vantaan sopiva väli on 4–5 cm. Viilu kääntyy varmimmin, jos leikkuri on säädetty pari senttiä siivestä ulospäin, eli takaa katsottuna vasemmalle. Ensimmäinen viilu saadaan oikean levyiseksi löysäämällä vetokartun kiinnikkeen 2 mutteria ja potkimalla auran runkoa tarvittavaan suuntaan. Kuva: Kimmo Kotta

Monenlaista säätöä

Kun vantaat ja siivet on todettu kunnollisiksi, leikkurit pyörivät ja kaikki ruuvit on kiristetty, päästään säätöihin. Aloitetaan leikkureista, jonka kiekkojen on oltava noin 2 senttiä siiven vasemmalla puolella, säätö tehdään pystyvartta kääntämällä. Vantaan ja kiekon sopiva väli on viitisen senttiä. Pystyvarressa on rajoitin, joka ruuvataan sellaiseen asentoon, että leikkuri pääsee kääntymään vasemmalle. Loput säädöt tehdään pellolla.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kynnettäessä pitkän maapuolen, eli viimeisessä siivessä olevan lattaraudan on kosketettava vaon pohjaa koko pituudeltaan. Säätö tehdään työntövarrella. Toiselle kierrokselle lähdettäessä säädetään ensimmäisen viilun leveys. Jos se on toista viilua kapeampi, avataan vetokartussa olevan kiinnikkeen mutterit ja moksautetaan vetokarttua puuttuvien senttien verran oikealle ja käännetään mutterit tiukasti kiinni. Päinvastaisessa tapauksessa karttua on siirrettävä vasemmalle. Sivurajoittimien on kynnettäessä oltava löysällä. Viilujen kääntyvyyteen voidaan tehdä hienosäätöä vetokarttuun kiinnitetyllä vivulla.

Jos toinen siipi kyntää syvemmältä, passataan viilujen vahvuus samaksi traktorin oikeanpuoleisen nostovarren säätökammella. Kyntösyvyys saadaan pysymään vakiona traktorin automaattisella vetovastuksentasaimella, sen puuttuessa käytetään tukipyörää, ja jos sitäkään ei ole, pidetään kättä koko ajan nostolaitteen vivulla ja säädetään työsyvyyttä tarvittaessa manuaalisesti.

Välittömästi äestettävän peruna- tai kasvimaan voi kyntää hyvinkin suurpiirteisillä säädöillä, mutta pitempään naapurin isäntien arvosteltavaksi jäävään kynnökseen kannattaa panostaa, näyttäähän se omaankin silmään paremmalle. Pellosta noussutta kiveä ei sitten pusketa auran siivillä sivummalle, sillä ne katkeavat helposti.

Kronos 52 -lapiorullaäes alkuperäisessä kunnossaan.
Kronos 52 -lapiorullaäes alkuperäisessä kunnossaan. Kuva: Kimmo Kotta
Lapiorullaäkeen terät kiritään akseleiden päissä olevilla muttereilla. Lämmitys on usein tarpeen, kiristysmomentti noin 25 kg.
Lapiorullaäkeen terät kiritään akseleiden päissä olevilla muttereilla. Lämmitys on usein tarpeen, kiristysmomentti noin 25 kg. Kuva: Kimmo Kotta
Terät asennetaan niin, että terävämpi kärki osuu maahan ensimmäisenä. Etu- ja taka-akseleilla ne ovat erikätisiä, eli etummaiset heittävät maata keskelle, taaimmaiset sivuille. Terissä on 8-kulmaiset reiät, joilla ne saadaan akselille eri asentoihin. Kun etu- ja takaterät ovat vielä lomittain, ei maahan jää muokkaamatonta aluetta. Alkuperäinen järjestys on säilytettävä.
Terät asennetaan niin, että terävämpi kärki osuu maahan ensimmäisenä. Etu- ja taka-akseleilla ne ovat erikätisiä, eli etummaiset heittävät maata keskelle, taaimmaiset sivuille. Terissä on 8-kulmaiset reiät, joilla ne saadaan akselille eri asentoihin. Kun etu- ja takaterät ovat vielä lomittain, ei maahan jää muokkaamatonta aluetta. Alkuperäinen järjestys on säilytettävä. Kuva: Kimmo Kotta
Jos akselilla on katkenneita teriä, joutuu sitä purkamaan enemmän tai vähemmän vioittuneen terän sijainnista riippuen. Sampon ja Hankmon väliholkeissa oli neliskanttiset reiät, Kronoksessa sama asia on hoidettu puupalikoilla, jotka tässä ovat lahonneet olemattomiin. Kovin välttämättömiä ne eivät ole, kunnolla kiristetyssä akselissa holkit pysyvät aloillaan ilman niitäkin.
Jos akselilla on katkenneita teriä, joutuu sitä purkamaan enemmän tai vähemmän vioittuneen terän sijainnista riippuen. Sampon ja Hankmon väliholkeissa oli neliskanttiset reiät, Kronoksessa sama asia on hoidettu puupalikoilla, jotka tässä ovat lahonneet olemattomiin. Kovin välttämättömiä ne eivät ole, kunnolla kiristetyssä akselissa holkit pysyvät aloillaan ilman niitäkin. Kuva: Kimmo Kotta

Lapiorullaäes on simppeli työkone

S-piikkiäkeet alkoivat vallata markkinoita lapiorullaäkeiltä 1960-luvun puolivälin jälkeen. Siihen saakka Hankmot, Sampot, Kronokset ja monet muut kotimaiset lapiorullaäkeet olivat olleet kultivaattoreiden ohella lähes ainoita välineitä kylvöalustan valmisteluun. Monet ovat sanoneet lapiorullaäestä tyypilliseksi yleiskoneeksi, joka soveltuu kaikenlaiseen muokkaukseen, mutta ei mihinkään kunnolla. Sen mainittavimpia avuja olivat hyvät muokkausominaisuudet eloperäisillä mailla, kevytvetoisuus, helppohoitoisuus ja kestävyys, terät sietävät melko hyvin kivisenkin maan äestystä.

Lapiorullaäkeen ainoita huoltotoimia ovat liukulaakereiden rasvausten lisäksi teräakseleiden kirimiset. Löystyneet terät katkeavat herkemmin ja niiden 8-kanttiset keskireiät kuluvat väljiksi. Akseleiden päissä olevat kiristysruuvit vaativat yleensä reilua lämmitystä. Kiristysarvoksi annettiin aikanaan 25 kiloa, eli kiintoavaimeen, isoon jakariin tai putkipihteihin metrinen jatkovarsi ja kiristystä niin paljon kuin yhdellä kädellä pystyy kohtuudella vääntämään. Heikkovoimaisempi kirijä voi käyttää huoletta molempia käsiä. Kierteiden tervaaminen ennen kiristystä helpottaa seuraavaa avaamista.

Useimpiin muinaisajan äkeisiin saa vielä uusia teriä, paitsi niihin, joiden terät oli kiinnitetty niittaamalla. Terää vaihdettaessa akselin saattaa joutua purkamaan kokonaan yksiin osiin. Kasattaessa terien on tultava tarkalleen alkuperäiseen järjestykseen, takaperin laitettu vääränkätinen terä ei maata muokkaa. Perättäisissä akseleissa on aina erikätiset terät, etummaiset heittävät maata sisäänpäin, taaimmaiset ulos. Ajonopeus vaikuttaa paljon muokkaustulokseen, hitaasti ajaen äes vain tökkii maahan reikiä, jossain 10 kilometrin tietämillä maa saa jo kunnon pöllytystä. Hankmoissa muokkaustehoa pystyi säätämään akselikulmia vaihtamalla, mutta oheisissa kuvissa olevasta Kronoksesta sellainen säätö puuttuu.

Esa-niittokone alkuperäisessä kunnossan.
Esa-niittokone alkuperäisessä kunnossan. Kuva: Kimmo Kotta
Esa-niittokoneen kiertokanki on pikakiinnitteinen, avaimia ei tarvita. Kiertokangen pituuden on oltava alkuperäisen mukainen. Mitan saa laittamalla terän ja kampiakselin ääriasentoihinsa, vaikka uloin terälappu uloimman kynnen kohdalle ja kampiakselissa kiertokangen kiinnityspiste oikealle. Sitten vain mitataan välimatka, kiinnitysosien mitalla vähennettynä.
Esa-niittokoneen kiertokanki on pikakiinnitteinen, avaimia ei tarvita. Kiertokangen pituuden on oltava alkuperäisen mukainen. Mitan saa laittamalla terän ja kampiakselin ääriasentoihinsa, vaikka uloin terälappu uloimman kynnen kohdalle ja kampiakselissa kiertokangen kiinnityspiste oikealle. Sitten vain mitataan välimatka, kiinnitysosien mitalla vähennettynä. Kuva: Kimmo Kotta
Terän on vaihdettava suuntaa, kun terälappu on kynnen kohdalla, muuten heinä ei katkea kunnolla. Jos säätö on muuttunut, saadaan se kohdalleen löysäämällä päätuen kiinnityspultteja koneen vasemmalla laidalla ja moksauttelemalla tukea tarvittavaan suuntaan.
Terän on vaihdettava suuntaa, kun terälappu on kynnen kohdalla, muuten heinä ei katkea kunnolla. Jos säätö on muuttunut, saadaan se kohdalleen löysäämällä päätuen kiinnityspultteja koneen vasemmalla laidalla ja moksauttelemalla tukea tarvittavaan suuntaan. Kuva: Kimmo Kotta
Rasvanipalla varustetun nivelen on heiluttava vapaasti, muuten terä ei myötäile maata riittävän hyvin. Samaa liitosta löysäämällä voidaan säätää terän ottavuutta, jos työntövartta ei saada riittävän lyhyeksi. Liian väljästi teräpalkissa liikkuva terä saattaa katkoa terälappuja, joskus jopa kiertokangen. Väljät saadaan pois ottamalla liiat täytelevyt eli shimmit yläjohteiden alta.  Sovitus on sopivan tiukka, jos yläjohteen ja terän väliin mahtuu sanomalehtipaperi.
Rasvanipalla varustetun nivelen on heiluttava vapaasti, muuten terä ei myötäile maata riittävän hyvin. Samaa liitosta löysäämällä voidaan säätää terän ottavuutta, jos työntövartta ei saada riittävän lyhyeksi. Liian väljästi teräpalkissa liikkuva terä saattaa katkoa terälappuja, joskus jopa kiertokangen. Väljät saadaan pois ottamalla liiat täytelevyt eli shimmit yläjohteiden alta. Sovitus on sopivan tiukka, jos yläjohteen ja terän väliin mahtuu sanomalehtipaperi. Kuva: Kimmo Kotta
Teräpalkki ei kestä rasitusta määräänsä enempää, niinpä Esa-niittokoneessa on laukaisulaite esteeseen ajon varalta. Pitkään seisoneesta koneesta se on hyvä purkaa ja rasvata, ettei satu ilkeää vahinkoa. Kiveen tai kantoon osuessaan terä pääsee kääntymään taaksepäin noin 35 asteen verran, takaisin työasentoon se palautuu peruuttamalla.
Teräpalkki ei kestä rasitusta määräänsä enempää, niinpä Esa-niittokoneessa on laukaisulaite esteeseen ajon varalta. Pitkään seisoneesta koneesta se on hyvä purkaa ja rasvata, ettei satu ilkeää vahinkoa. Kiveen tai kantoon osuessaan terä pääsee kääntymään taaksepäin noin 35 asteen verran, takaisin työasentoon se palautuu peruuttamalla. Kuva: Kimmo Kotta
Niitettäessä kokonaispituudeltaan 190-senttinen terä taipuu jonkun verran taakse, mikä saattaa hankalissa olosuhteissa heikentää heinän katkeamista. Sen vuosi terässä on niin sanottu etumitta, eli terä on kärjestään noin 4 senttiä juuriosaa edempänä. Säätö tehdään laukaisulaitteen yhteydessä olevalla ruuvilla. Käytännössä etumitta on melko turha säätö, jos se ei ole täysin pielessä.
Niitettäessä kokonaispituudeltaan 190-senttinen terä taipuu jonkun verran taakse, mikä saattaa hankalissa olosuhteissa heikentää heinän katkeamista. Sen vuosi terässä on niin sanottu etumitta, eli terä on kärjestään noin 4 senttiä juuriosaa edempänä. Säätö tehdään laukaisulaitteen yhteydessä olevalla ruuvilla. Käytännössä etumitta on melko turha säätö, jos se ei ole täysin pielessä. Kuva: Kimmo Kotta

Sormipalkkikonekin toimii

Kaikki Suomessa myydyt niittokoneet olivat 1960-luvun lopulle asti sormipalkkikoneita, joka oli tuolloin lähes 140 vuotta vanha keksintö. Valikoima oli hyvin laaja, yksistään Hankkijalla oli v.1963 tarjolla viittä eri merkkiä. Kotimainen Esa oli eräs suosituimmista, Kesko möi samaa Wärtsilän tekemää konetta Pomo-merkkisenä. Tekniikka oli samaa, mutta Esassa oli putki- ja Pomossa hitsattu levyrunko.

Puimureissa sormipalkki on edelleen käytössä ja varmasti pysyykin, mutta heinän niitossa on ajat sitten siirrytty tukkeutumattomiin lieriö- ja lautaskoneisiin. Vähäisissä hömppäheinikoiden ja tienvarsien niitoissa sormipalkkikoneellakin tulee jälkeä, jos siltä ei vaadi liikoja. Vaurioiden välttämiseksi koneissa on yleensä kolme ”sulaketta”. Esteeseen osuessa terän laukaisulaite avautuu, jolloin palkki pääsee kääntymään taaksepäin. Jos terien väliin osuu jotain liian vahvaa, luistavat kiilahihnat, vihoviimeisenä varokeinona katkeaa puinen kiertokanki, joita saattoi muinaisissa heinäsesongeissa mennä päivittäin.

Niittokoneiden kiertokanget, kansankielellä rampat, ovat hävinneet maatalouskauppojen hyllyiltä, mutta sellainen syntyy kotikonsteillakin. Alkuperäisosat olivat hikkoria tai saarnea, mutta pihlaja tai koivu ovat lähes yhtä hyviä raaka-aineita. Jos terään ei mene heinää kummempaa, eikä kiertokanki osu kiveen tai muuhun kohoumaan, niin heikompikin puuaines kestää. Tärkeintä on, että rampasta tulee tarkalleen alkuperäisen mittainen.

Niittokoneen terälappu irtoaa, kun lapun takaosaa lyödään vasaralla. Niittien pätkät poistetaan tuurnalla.
Niittokoneen terälappu irtoaa, kun lapun takaosaa lyödään vasaralla. Niittien pätkät poistetaan tuurnalla. Kuva: Kimmo Kotta
Cityihmistenkin kuulee käyttävän sanontaa ”antaa rampan kalkattaa", mutta tokkopa tietänevät sen merkitystä. No ramppahan on kiertokanki, joka liikuttaa niittokoneen terää. Ulkosäilytyksessä kiertokanki lahoaa, eikä uusia ole tarjolla, joten se on tehtävä itse. Paras ramppapuu on pihlaja, mutta koivukin on hyvä, muutkin puulajit kestävät aikansa. Terva tai muu lahosuojaus on hyvästä.
Cityihmistenkin kuulee käyttävän sanontaa ”antaa rampan kalkattaa", mutta tokkopa tietänevät sen merkitystä. No ramppahan on kiertokanki, joka liikuttaa niittokoneen terää. Ulkosäilytyksessä kiertokanki lahoaa, eikä uusia ole tarjolla, joten se on tehtävä itse. Paras ramppapuu on pihlaja, mutta koivukin on hyvä, muutkin puulajit kestävät aikansa. Terva tai muu lahosuojaus on hyvästä. Kuva: Kimmo Kotta
Terän nostoketju on sopivassa asennossa, kun koneen runko on noin 30 sentin korkeudella maasta ja terä myötäilee pellon pintaa koko pituudeltaan.
Terän nostoketju on sopivassa asennossa, kun koneen runko on noin 30 sentin korkeudella maasta ja terä myötäilee pellon pintaa koko pituudeltaan. Kuva: Kimmo Kotta

Ramppa kalkattamaan

Katkenneiden tai loppuun kuluneiden terälappujen tilalle käyvät puimureiden laput, jotka pysyvät hammastuksen ansiosta terävinä pitempään, varsinaisia niittokoneiden sileitä terälappujahan joutui teroittamaan. Niittejäkin löytyy maatalouskaupoista. Terälapun saa kätevimmin irti, kun laittaa sen ruuvipenkin leukojen väliin ja antaa kunnon tällin vasaralla. Myös niittaus onnistuu parhaiten yhden mojovan iskun taktiikalla.

Niitettäessä terä on molemmissa päissään olevien jalaksiensa varassa, paitsi tienvarsia ja muita epämääräisempiä kohteita niitettäessä, jolloin sitä pidetään nostolaitteen kannatuksella. Nopeutta kannattaa pitää sen verran, että heinä lakoaa taaksepäin. Poikkeuksen tekevät muutamat vanhat traktorit, esimerkiksi Internationalit, joissa kertoja vaikuttaa myös voimanottoakseliin. Niittokone ei kestä 1 000 kierrosta, joten niillä ajellaan vain hitaammalla alueella. Tukkeutunutta terää ei sitten mennä rassaamaan, jos kone on käynnissä.

Toinen rajoitus koskee Majoreita ja muita merkkejä, joissa nostolaitteen käyttö edellyttää voimanoton pyörimistä. Muutamissa koneissa terä voi liikkua silloinkin, kun se on pystyssä, eli kuljetusasennossa, mutta Wärtsilän Esassa ja Pomossa se ei ole mahdollista. Kuljetusasennossa konetta nostettaessa pitäisi voimanottoakseli irrottaa, mikä ei ole kovin kätevää.

Kun niittokone viedään heinätäiden jälkeen varastoon tai jätetään pihakoristeeksi, on terään laitettava jonkunlainen suojus. Historia tuntee monta tarinaa, joissa joku on tohkeissaan juossut päin teräviä kynsiä. Jos alkuperäinen peltisuojus on hävinnyt, niin uusi syntyy vaikka kahdesta laudasta, jotka on naulattu tai ruuvattu toisesta laidastaan yhteen.

Lue myös artikkelin mökkitraktorin valinnasta:

Kesätyötraktorit kevyeen peltotyöhön – vinkkejä mökkitraktorin hankintaan