Seppä Nils Håkanssonin vuonna 1872 Eslöviin perustama metalliverstas siirtyi kuusi vuotta myöhemmin tehtailija J. Ljungbergin haltuun, joka paneutui myös valimotoimintaan. Tuotanto katkesi konkurssiin vuonna 1889, ja uudeksi omistajaksi ilmaantui monipuolinen metallialan yrittäjä ja sijoittaja Lars Petter Åkerman. Firman nimeksi vaihtui L. P. Åkermans Gjuteri & Mekanisk Verkstad.
Valimoverstaan valikoima koostui muun muassa valurautaisista ikkunakehikoista, palopumpuista sekä tislaamo- ja panimolaitteista. Suurin yksittäinen metalliteos oli Eslövin kirkontorni. Vain 46-vuotiaan Åkermanin teollisuusura päättyi kuolemaan vuonna 1897.
Leski Hanna Åkerman oli pahassa pulassa viiden alaikäisen lapsensa kanssa, mutta hätiin riensivät malmöläiset tukkukauppiaat Wilhelm Sonesson ja Nils Winkle, joita Lars Petter oli pyytänyt huolehtimaan yrityksestä ja perheestä. Hieman myöhemmin perustettiin osakeyhtiö AB Åkermans Gjuteri och Mekaniska Verkstad.
Vuosisadan vaihteessa tuotevalikoimaan lisättiin höyrykattilat ja niiden osat. Omituisin tekele oli sukellusvene, josta paikallinen hatuntekijä Ola Andersson oli maksanut 1545 kruunun käsirahan, mikä oli hieman enemmän kuin kansakoulunopettajan vuosiansio. Valmiiksi saatiin vain kymmenmetrisen veneen runko-osat, sillä hattumaakarilta loppuivat rahat.
Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama energiapula paransi Åkermanin taloutta, koska turvepuristimilla ja muilla turvetuotantolaitteilla oli valtava kysyntä.
Vuonna 1923 osake-enemmistö siirtyi Otto Linanderille, jonka suku oli Åkermanin pääomistajana hamaan loppuun asti. Linanderin puheenjohtajakaudella aloitettiin moottorijyrien tuotanto, joista kehitettiin sittemmin tiehöylä. Aluksi tehtiin jyrän ja höylän yhdistelmiä, ja 30-luvun puolella valmistui varsinainen moottorihöylä Vägbitaren.
Eslövin keskustasta siirryttiin laajempiin tiloihin vuonna 1938. Vuotta myöhemmin alkoi kahdeksan tonnin Åkerman 300 -kaivinkoneen sarjatuotanto. Esikuvana oli englantilainen Ransomes & Rapier 410, joka oli tehty amerikkalaisen Bucyrus-Erien lisenssillä. Sota-aika hankaloitti tehtailua, mutta kaikista vastuksista huolimatta onnistuttiin tekemään 30 konetta, joista suurin osa toimi puukaasun voimalla. Seuraava malli oli pienempi Åkerman 200, josta tehtiin myös traktorikäyttöinen versio.
Kaivinkoneiden ohella Eslövissä tehtiin edelleen tiehöyliä ja muuta kalustoa. Uutuustuotteisiin kuului Åkerman 310 -salaojakone, joka oli amerikkalaisen Buckeyen virallinen tai epävirallinen kopio. Vuodesta 1956 lähtien keskityttiin pelkästään kaivinkoneisiin, joiden tuotannossa Åkerman oli Skandinavian ykkönen. Väkilukuun verrattuna Ruotsissa oli kaivinkoneita toiseksi eniten koko maailmassa; ykköstilaa piti USA.
Lokomo osti Åkerman 300 -mallin valmistuslisenssin vuonna 1945 ja aloitti tuotannon Jussi-merkillä, mutta vaihtoi sen lyhyen ajan kuluttua omiin Teräsmies-kaivinkoneisiin. Traktorikäyttöisen Åkerman 200D -mallin valmistus alkoi vuonna 1949 porvoolaisella Eklöfin konepajalla. 4,8 tonnin kone sai nimen Pikku-Jussi. Suurempaa, 22 tonnin Jussi 650 -mallia alettiin tuottaa Ahlströmin Varkauden konepajalla vuonna 1953.
Hydraulisten koneiden valmistus alkoi Eslövissä vuonna 1967, ja viimeinen vaijerikone tehtiin seitsemän vuotta myöhemmin. Kockum-Landsverkin kaivinkoneet siirtyivät Åkermanille vuonna 1972, ja seuraava hankinta tapahtui yhdeksän vuotta myöhemmin, kun suurin osa norjalaisen Brødrene Søyland A/S:n eli Bröytin osakkeista ostettiin Åkermanille.
Vuonna 1991 Åkermanin osake-enemmistö siirtyi Volvolle, loput neljä vuotta myöhemmin, jonka jälkeen merkkikin vaihtui Volvoksi. Tuotanto siirrettiin Saksaan ja Koreaan, ja Eslövin tehdas suljettiin lopullisesti vuonna 2000. Åkerman-merkillä tehtiin noin 10 000 hydraulista ja 3 700 vaijerikonetta.
Joko sinulle tulee Koneviestin uutiskirje? Tilaamalla maksuttoman uutiskirjeen saat noin kerran kuukaudessa sähköpostiisi toimituksen valitsemia kiinnostavimpia juttuvinkkejä. Tilaa uutiskirje
