Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Päästönormit heikentävät dieselmoottoreiden toimintavarmuutta – Stage 5 moottori häviää polttoaineen kulutuksessa oleellisesti polttoainetalouden kannalta optimoidulle moottorille

Kuva: Junnu Lusa

Traktoreiden, tai oikeammin dieselmoottoreiden hinta traktoreissa nousee jatkuvasti. Päästömääräykset ovat nykyisellään sillä tasolla, että moottorivalmistus keskittyy entistä harvemmille toimijoille. Vain isoilla moottorivalmistajilla on enää resursseja riittävään kehitystyöhön, jotta alati tiukkenevat päästönormit voitaisiin täyttää.

Dieselmoottorin tason 5 (Stage 5) päästönormissa sekä typen oksidit (NOx) että hiukkasten määrä pitää kansanomaisesti sanottuna kyetä laskemaan.

Traktorin käyttäjän kannalta tärkeitä on kuitenkin polttoainetalous ja toimintavarmuus. Itsestäänselvyytenä mainittakoon myös moottorin suorituskyky käytännön kuormitustilanteissa.

Nykyisetkin päästönormit aiheuttavat moottorille sekä toimintavarmuuden heikkenemistä että jäähdytystarpeen kasvua. Toimintavarmuuden kannalta pakokaasun jälkikäsittelyn aiheuttama monimutkaisuus on olennaisessa roolissa. Jäähdytystarpeen kasvun osatekijänä on usein jäähdytetty pakokaasun takaisinkierrätys. Lisäksi ahtoilman jäähdyttämisen tarve on kasvanut.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Tason 5 mukaiseen normiin ajettu moottori häviää polttoaineen kulutuksessa vain 3–6% pelkästään polttoainetalouden kannalta optimoidulle moottorille. Toimintavarmuudessa tason 5 moottori on kuitenkin moninkertaisesti heikompi johtuen pienestä toimintaikkunasta, verrattuna polttoainetalouden kannalta optimoituun voimanlähteeseen.

Moottori itsessään on hyvällä tasolla, mutta traktoreiden lisääntyneiden ominaisuuksien myötä oheislaitteet nostavat polttoainekulutusta oleellisesti. Moottorin ominaiskulutus alkaa olla pieni asia, kun toimintavarmuus riittävästi heikkenee.

Nykyaikaiset hevosvoimat antavat lyhytjalkaisen vaikutelman, kun voimaa käytetään entistä monimutkaisempiin apulaitteisiin ja entistä pienempi osuus voimasta päätyy pyörille ja voimanottoakselille.

Olisiko hyvä keskitie päästöjen, kulutuksen ja toimintavarmuuden kannalta ollut jäädä vuoden 2014 tasolle (Stage 3B) yhdistettynä nykyosaamiseen?

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Eemeli Linna, päätoimittaja