Hallituksen uusi fosforiasetusluonnos rajoittaa merkittävästi fosforin käyttöä lannoitteena — erityisesti karjatalouden osalta luonnoksessa on katastrofin aineksia
Asetus vaikeuttaa karjanlannan ja muiden fosforia sisältävien tuotteiden käyttöä niin oleellisesti, että varsinkin karjatilojen toiminta vaikeutuu. Näin kasvipeitteinen, hiiltä sitova, maan eloperäisyyttä ja rakennetta parantava monivuotinen nurmiviljely tulee myös vähenemään.
Suurin fosforikuormitus muodostuu partikkelivalumista, jotka johtuvat siitä, että pelto jää paljaaksi talven ajaksi. Kasvipeitteisyys on tähän paras ratkaisu, ja monivuotinen nurmi kaikkein paras. Korkea multavuus toimii tehokkaana biosuodattimena ravinteille. Pohjoisessa maan korkea rautapitoisuus sitoo salaojavesien jäännösfosfaatin liukenemattomaan muotoon.
Lannanlevityksessä on jo vuosia siirrytty yhä ympäristöystävällisempiin menetelmiin, joilla lannan sisältämien ravinteiden huuhtoutumista ja haihtumista on voitu oleellisesti vähentää. Monilla alueilla nykyiset lannoitusrajoitukset ovat johtaneet maan fosforipitoisuuksien systemaattiseen laskuun jo vuosien ajan.
Uusi fosforiasetus heikentää Suomen ruokaturvaa, valkuaisomavaraisuutta sekä ruoantuotannon huoltovarmuutta. Lisäksi on pääteltävissä, että sen seurannaisvaikutukset tulevat johtamaan sekä ympäristökuormituksen että hiilipäästöjen kasvamiseen, jos karjatilojen ja nurmialan väheneminen jatkuu.
Ongelma koskee koko kiertotaloutta eli biokaasutuotantoa, yhdyskuntalietteiden käyttöä, maataloutta ja erityisesti eläintuotantoa.
On yleisesti tiedossa, että pellon hyvä rakenne on tehokkain ympäristövaikutusten alentaja. Miksi emme panostaisi siihen enemmän?
Osaston luetuimmat
- Kirjaudu Koneviestin nettisivuille!
- Hallituksen uusi fosforiasetusluonnos rajoittaa merkittävästi fosforin käyttöä lannoitteena — erityisesti karjatalouden osalta luonnoksessa on katastrofin aineksia
- Metrin halko – polttopuubulkki
- Viljelijän ja koneurakoitsijan ammatti on maailman vaikein – silti työtä vähätellään duunariammatiksi
- Valmistajilla tavoitteena autonominen työkone – tie autonomiaan on kuitenkin vielä mutkainen
- Energiapolitiikan maailmanjärjestys on muuttumassa – myös Suomella on neuvotteluvaltti, mutta ongelmiakin on
- Monokulttuurin erilaiset vaihtoehdot