Juhani Mikkolalla on harvinainen ammatti – tiehöylänkuljettajaa tullaan harvoin neuvomaan

Kuva: Arto Turpeinen

• Ikä: 26 v.
• Kotipaikka: Forssa.
• Harrastus: Maatalous.
• Yritys: Forssan Ympäristöurakointi Oy.

Juhani Mikkola on kasvanut koneiden parissa ja oppinut työn käytännön kautta. Perheellä oli maatila, jonka toiminta laajeni urakointiin. Verenperintönä mies harrastaa sivutoimisesti maanviljelyä.

Nykyään Forssan Ympäristöurakointi Oy:llä on koneita asfaltinlevittimestä kaivukoneisiin ja pyöräkuormaimiin. Osa toimintaa on myös kierrätystoiminta. Mikkola ajaa pääasiassa tiehöylää ja kuormaajia.

Alanvalinta oli luonnollinen, sillä Mikkola oli mukana isänsä yrityksessä jo lapsena asfaltinlevitystyömailla. ”Mielessä ei ole käynyt muuta. Koulut eivät kiinnostaneet. Kiteellä kävin kurssin, mutta se koski enemmän kunnossapitohöyläystä. Siellä kuitenkin sai vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia muiden kuskien kanssa.”

Mikkola tekee pääasiassa asfalttikenttien ja teiden pohjia, joten työ vaatii paljon reissaamista. Haastatteluhetkellä hän oli ollut kuusi viikkoa yhtäjaksoisesti tien päällä, mikä pidemmän päälle käy raskaaksi.

”Aluksi reissutyöt olivat mukavia, mutta nyt olisin mieluummin jo kotona. Toisaalta, jos töitä tekisi pelkästään Forssassa, asfaltoitavat pihat loppuisivat aika nopeasti.”

Tiehöylän ajamiseen erikoistuneita kuljettajia on Suomessa hyvin vähän, eikä kyseinen konetyyppi ole tavallisimmasta päästä. Mikkolalle tämä käy ilmi jo kahvipöytäkeskusteluissa.

”Eipä tule yleensä muita kuskeja vastaan, joten neuvojakaan ei tarvitse kuunnella. Kollegoita tavatessa on kuitenkin mukava jakaa kokemuksia ja ideoita. Yhteyttä pidetään esimerkiksi WhatsApp-ryhmässä”, Mikkola kertoo.

Vaikka tiehöylät ovat mittalaitteiden myötä nykyään pitkälle automatisoituja, kuljettajalta vaaditaan teknisen osaamisen lisäksi myös ajosilmää. Mikkolan mukaan laitteiden avulla pääsee hyvin alkuun, mutta lopullinen työnjälki riippuu yhä kuljettajasta. Lisäksi työtapoja on monenlaisia.

”Tiehöyläkuskin pitää olla rauhallinen. Koneohjauksesta huolimatta välillä pitää tulla hytistä ulos katsomaan, missä mennään, jotta maanmuodot näkyvät paremmin. Kaikki eivät opi tähän koskaan”, Mikkola kertoo.

Mikäli suunnitelmat on tehty insinööripöydässä, ne eivät välttämättä ole käytännössä suoraan toteuttamiskelpoisia. Taitteita ja kaatoja voi olla paikoissa, joissa tiehöylä ei pysty niitä toteuttamaan, joten kuljettajalta vaaditaan myös luovuutta ja ennakointikykyä.

”Kuljettajan pitää ennakoida ja ymmärtää työnjälki myös asfaltin levitysporukan näkökulmasta. Olen siinä hyvässä asemassa, että saan tehdä tasauksia myös silmällä ja perstuntumalla. Urakan jälkeen kyselen usein palautetta ja pyydän soittamaan, jos on ollut murhetta. Tämäkin työ on jatkuvaa kehittymistä.”