
Konealan gallup: Miten polttoaineen hinnan nousu on vaikuttanut toimintaan?
Kysyimme Mansen Mörinöillä urakoitsijoilta, miten korkeat polttoaineen hinnat ovat vaikuttaneet toimintaan ja mitä asialle pitäisi tehdä.Polttoaineelle pitäisi saada hintakatto
Toiminta jatkuu samalla tavalla, mutta viivan alle jää vähemmän. Sille ei voi mitään, koska sopimuksessa polttoaineklausuulia. Sammutan koneen aina tyhjäkäynnin välttämiseksi. Turhaa ajamista vältetään, sillä pyöräalustaisella kaivukoneella se kuluttaa huomattavasti polttoainetta. Aika vaikeaa on saada lisää tuntihintaa, mutta valtion pitäisi luoda polttoaineelle hintakatto.
Janne Leppänen, Nokia, Tmi. Janne E. Leppänen
Hintaneuvotteluita on pakko pitää
Kyllä se pienentää katetta, se on selvä. En ole vielä päässyt tekemään asialle mitään, pitää katsoa kuinka kauan tilanne jatkuu. Jatkossa hintaneuvotteluita on pakko pitää. Oikeastaan ainoa keino asiaan olisi valtion päätös verojen laskemisesta. Olisin tyytyväinen, jos päästäisin edes samalle hintatasolle kuin ennen näitä kapinoita. Ala on jo muutenkin tiukoilla.
Janne Soukko, Kilvakkala, Ikakaivin Oy
Urakoitsijalla ei ole keinoja
Autoja ja koneita on jo laitettu seisomaan, koska sopimuksissa ei ole kohtaa mikä joustaisi hintojen nousuun. Urakoitsijalla ei ole keinoja vaikuttaa asiaan. Sopassa on liian monta kokkia. Valtiovarainministeriö ja valtio ovat saamapuolella niin kauan, kun energianhinnat ovat korkeat. Tämä sataa valtion laariin, joten he eivät ole kovin innokkaita tekemään asialle mitään.
Antti Vaittinen, Tuusula, Tuusulan Energia Oy
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




