White 2-135 – 2-180 Field Boss

Syksyllä 1974 Minneapolis-Moline G1355 ja sen punainen sisarmalli White 2270 korvattiin hopeanvärisellä White 2-150:lla. Moottorina jatkoi Minneapolis-Molinen käyttämä 9,6-litrainen Hercules. Vaihteisto oli Oliverin synkronoimaton 6+2 (pikavaihteella 18+6). Kytkin oli keraaminen 14-tuumainen ja kuivat levyjarrut 3-levyiset. Voimanoton kytkin oli hydraulinen ja vakiona oli 1000 r/min nopeus. Suljetussa hydraulijärjestelmässä oli 75 litran pumppu ja nostolaitteessa vetovarsitunnustelu. 3-sivuisella etuosalla varustettu hytti oli lisävaruste.

Jo kahta vuotta myöhemmin tuli merkittäviä uudistuksia. Moottori vaihtui 7,8-litraiseen turboahdettuun. Malleja oli nyt kaksi: 2-135 ja 2-155. Pikavaihde tuli vakiovarusteeksi ja jarrut vaihtuivat öljykylpyisiin. Ohjaamon melutaso oli pudotettu kilpailukykyiselle 80 desibelin tasolle.

Vuonna 1978 tuli 2-180, jossa oli Caterpillarin 10,4-litrainen V8 ja kaksi 13″ kytkinlevyä. Uutuus oli digitaalinen Accra-Tach -mittari, johon sai näkyviin joko kierrosluvun, ajonopeuden tai VOA-nopeuden. Myös nelivetomallista oli nyt kuva esitteessä, mutta ei teknisiä tietoja. Keski- ja Etelä-Euroopan maissa myytiin malleja 2-135, 2-155 ja 2-180.

Vuonna 1981 Whiten konkurssin jälkeen valmistus jatkui merkillä WFE punaisin teippauksin. Merkittävämpi uudistus oli vuoden 1982 Series 3, jossa tuli hiljainen ja tiivis ohjaamo, joka edusti aikakautensa parhaimmistoa. Ohjaamoon ei enää tullut mitään tankoja ja melutaso oli onnistuttu pudottamaan 75,5 desibeliin.