Suomalaisten koneosaajien aikaansaamat tarinat vetävät hiljaiseksi ‒ kaiken takana kyläseppähenki?

Valtran 75-juhlavuotena on virkistävää nähdä, miten yhtiö on kyennyt kasvamaan ja kehittymään jo vuosien ajan amerikkalaisessa omistuksessakin, vaikka sijaitsemme kaukana kaikesta ja puhumme kummallista kieltä.

Menestykseen tarvitaan tietenkin hyvää johtamista, toimivaa strategiaa ja muita mantran lailla toistettuja latteuksia, mutta kulissien takaa tihkuvilla tarinoilla on kokonaisuudessa paljon kiinnostavampi rooli.

Näitä ovat hetket, jolloin ylityökiellon aikana työtakki ripustetaan kuuliaisesti naulaan työpäivän päättyessä – tosin töitä jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tai kun uutta voimansiirtoratkaisua kehitetään pienellä porukalla hiljaisuudessa, koska asiasta ei vielä oikein uskalleta puhua omistajalle. Tai kun työhönsä sitoutunut työnjohtaja on puhuvinaan kännykkään, vaikka todellisuudessa hän yrittää kuumeisesti selvittää tuotantolinjan pysähtymisen syytä. Teeskentely paljastuu, kun puhelin alkoi soida. Jotkut näistä esimerkeistä eivät kestä edes päivänvaloa.

Tässä on kysymys henkilöitymisestä ja osaamisesta, ja se näkyy edelleen: tuotannolla, tuotekehityksellä, testikuljettajilla, vaihteisto-osaajilla ja monilla muilla toiminnoilla on osaajien kasvot, jotka tunnetaan. Tarinassa kuuluvat suomalaisuus, aito kyläseppähenki, jääräpäisyys, sisu, palo ja lojaalius. Traktorivalmistajana Valtra erottuu edelleen omintakeisilla teknisillä ratkaisuillaan.

On myös totta, ettei ilman Agco-konsernin merkittävää panostusta tilanne olisi lainkaan nykyisen kaltainen. Toivon kuitenkin, etteivät nämä tarinat lakkaisi olemasta, vaikka Valtra onkin nykyään jotain aivan muuta kuin ennen.

Tarkoitus ei ole nostaa Valtraa valmistajana muiden yläpuolelle, vaan kiinnittää huomiota siihen, mikä on tärkeää. Valtran tarinassa kuuluu vahvasti suomalaisten osaajien tarina, ja se vetää hiljaiseksi. Siksi toivon Valtralle menestystä – koneihmisten vuoksi.