Tuloksia Pohjois-Amerikasta ja Suomesta

Tässä on viime syksyn tyypillinen esimerkki tiiviiltä savimaalta. Se on kynnetty, mutta vesi on jäänyt makaamaan kyntöanturan yläpuolelle. Pinta on jo muutaman sentin jäässä. Olosuhteet ovat muodostumassa sekä pelkistäviksi (vähähappisiksi) että ns. maanestettä huuhtoviksi. Liukoisten ravinteiden karkaaminen on todennäköistä. 

Puhuttaessa pellosta ja sieltä mahdollisesti karkaavista ravinteista, kääntyy ajatus helposti teemaan kyntö vastaan suorakylvö. Kysymys on aivan väärä – kuten saamamme tieto osoittaa.

Tapaaminen Discovery Farms -organisaation (DF) asiantuntijoiden kanssa tiivisti saadut kokemukset johdonmukaiseksi ajatuksenkuluksi.

Fosforikysymys

DF:n mittauksissa on todettu fostorin karkaavan pelloilta pääasiassa kiintoaineksen mukana. Tätä ”ruskean veden” kulkeumaa tapahtuu sekä pintavalumana että vähäisemmin salaojien kautta. Suurten järvien alueella (sekä USA:ssa, että Kanadassa) pellot ovat valtaosin salaojissa. Alkujaan tyyliin 30 metrin ojaväli on yleensä puolitettu 15 metriin.

Pintavalumista kertyy kokonaisfosforia keskimäärin 1,12 kg/ha, (vaihteluväli 0,5–2,11). Salaojista vastaavaa valumaa kertyy keskimäärin 0,22 kg/ha, (vaihteluväli 0,06–1,32). Liukoisen fosforin (Desolved phosforus) osuus pintavalumista on keskimäärin ollut 54 %. Vastaava luku salaojien kohdalla on ollut 64 %.

Typen liikkuvuuteen (NO3- valumat) on hankalampi saada otetta, sillä ylijäämä painuu nopeasti maahan syvemmälle salaojiin ja karkeilla maalajeilla myös pohjavesiin.

Suorakylvö ja ravinteet

Eri tilojen vaihteluväli on ollut varsin iso, ja selvityksen johtopäätös on, että suorakylvö ja aluskasvit vähentävät fosforin päästöjä, kun taas voimakas muokkaus ja runsas ravinteiden käyttö lisäävät niitä. Mittaukset eivät suoraan vielä kerro (aineistoa karttuu koko ajan lisää), kuinka suuri merkitys aluskasveilla voisi olla päästöjen vähentämisessä. Niiden positiivinen vaikutus on kuitenkin jo huomattu yksittäisissä tapauksissa.

Kysymykseen isoimmista ravinnepäästöjä aiheuttavista tekijöistä George Rehm tiivistää: ”Ylirunsaan ravinteiden käytön leikkaamien, ravinteiden sijoittamisen hyödyntäminen, maalajikysymykset, maan rakenne sekä lannoituksen ajankohta.”

Tässä yhteydessä on muistettava, että Amerikassa ei vielä ole käytössä EU-tyyppisiä ravinteiden käytön ehdottomia rajoituksia. Myös syyslevitys seuraavan kevään kylvöille (granulaatteina) on edelleenkin yleistä. Tämä tapahtuu pintaan levittäen, joten valumariskit ovat todellisia.

Sadepiikit harmina

DF:n mittauksissa on selvästi näkynyt, miten yksittäiset rankat sateet – varsinkin keväällä – aiheuttavat välittömän kiintoaineksen ja ravinteiden päästöhuipun. Nämä ovat erityisen hankalia silloin kun ne osuvat suojattomaan maahan. Jos alla on vielä routaa, kuten etenkin maaliskuussa on asian laita, nousee päästöriski suureksi. Talveksi jätetty kerääjä- ja peittokasvien suoja on todettu tässä parhaaksi avuksi.

Suomessa opittua

Jo tiedossa olevien tekijöiden – talviaikainen kasvipeite, hyvä pinnanmuotoilu ja peltoprofiilin mururakennetta ylläpitävä viljelytapa – ohella olisi tutkittava tarkemmin, miten vähähappiset olosuhteet peltoon muodostuvat. Kyseinen ilmiö esiintyi monin paikoin esimerkiksi viime syksynä ja saattaa paljastua nimenomaan liukoisten fosforipäästöjen syyksi. Fosfori (PO4) on normaaleissa olosuhteissa lujasti kiinnittynyt johonkin kationiin (Fe, Al, Ca, Mg). Runsaana maassa esiintyvät rauta on usein tuo ”kumppani”. Vähähappisissa olosuhteissa kolmen arvoinen arvoinen rauta pelkistyy kahden arvoiseksi. Sidos fosfaattiin (PO43-) katkeaa ja se on liukoisena altis huuhtoutumaan.

Jussi Knaapi