Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Pitkään seisonut Farmi-juontovinssi korjattiin käyttökuntoon – laitteeseen asennettiin myös uusi vaijeri

    Juontovinssiä käytettiin aikanaan hyvinkin laajasti ammattimaiseen puunkorjuuseen, mutta sittemmin siitä tuli aluksi isäntälinjan ja myöhemmin harrastelijatason metsätyöväline. Yksittäisten tuulenkaatojen ja tuholaisten pilaamien puiden siirrossa se on edelleen pätevä laite. Teimme käyttökunnostuksen pitkään seisoneelle Farmi-juontolaitteelle.
    Vuosikausia käyttämättömänä olleessa Farmi-vinssissä ei ollut muuta näkyvää vikaa kuin risa vaijeri ja kuormauspuomin rissapyörän hajonnut laakeri. Tukijalkojen alaosiin kasautunut vesi oli jäätyessään paisuttanut ne sen verran muotopuoliksi, etteivät ne nousseet ylimpiin asentoihin. Vinssikoneikon viat paljastuivat vasta purkamalla.
    Vuosikausia käyttämättömänä olleessa Farmi-vinssissä ei ollut muuta näkyvää vikaa kuin risa vaijeri ja kuormauspuomin rissapyörän hajonnut laakeri. Tukijalkojen alaosiin kasautunut vesi oli jäätyessään paisuttanut ne sen verran muotopuoliksi, etteivät ne nousseet ylimpiin asentoihin. Vinssikoneikon viat paljastuivat vasta purkamalla. Kuva: Kimmo Kotta

    Farmi-juontovinssin kunnostus

    • Farmi-juontolaitteita valmistettiin alle kymmenessä vuodessa noin 15 000 kpl.
    • Vinssin kytkimen kitkapinnat olivat hyvässä kunnossa. Laakerit voideltiin.
    • Koneeseen asennettiin myös uusi teräsvaijeri.

    Juontovinssi tuli kaukaisina nuoruusvuosina hyvinkin tutuksi. Farmilla kiskottiin omia ja naapureiden sahapuita aikana, jolloin sirkkelimiehet kiersivät keväisin ympäri pitäjiä ja omia sahaustuotteita sai vielä käyttää rakentamiseen. Joskus puufirmat hälyttivät keräämään metsätraktorimiesten maastoon jättämiä tukkeja. Latojen ja muiden hylkyrakennuksien kaatamisessa se oli mainio väline, hinattiinpa sillä kovalle maalle muutamia traktoreita ja puimureita, pari kuorma-autoakin. Vinssaukset sujuivat hyvin, traktori ei kaatunut kertaakaan ja kaikki sormet ovat tallella.

    Tuli kuitenkin aika, jolloin vinssiä ei moneen vuoteen juuri tarvittu, ja kun eräs tuttava sitä havitteli ja satuin olemaan hänelle jonkinasteisessa kiitollisuuden velassa, niin vinssihän vaihtoi maakuntaa. Eipä kulunut pitkääkään aikaa, kun sille olisi ollut taas tarvetta. Myrskytuhot sekä kuusentähtikirjaajien ja kirjanpainajien pystyyn tappamat puut ovat yhtä väistämätön ilmiö kuin verot ja kuolema. Kun monen vinssittömän vuoden jälkeen tarjoutui mahdollisuus lunastaa peräti kuormauspuomilla varustettu Farmi-juontolaite, siitä syntyivät kaupat välittömästi. Vaijeri oli täysin risa, eikä kuormaimen rissapyörässä tuntunut olevan enää minkäänlaista laakerointia, mutta muuten laite vaikutti ehjälle. Vaijerikelan kitkapalojen kunnosta ei saa selvyyttä kuin purkamalla, joten edessä oli taas kerran pieni remonttisessio.

    Peltosalmen Konepajan menestystuote

    Traktorin nokalle tai takasiltaan kiinteästi asennettuja juontovinssejä on ollut tarjolla 1950-luvun alusta saakka. Yleensä ne oli varustettu kuormauspuomeilla, pelkät vinssit alkoivat yleistyä 60-luvun puolella. Takasiltaan pultattuun vinssiin tarvittiin merkki- ja mallikohtaiset sovitusosat. Asentaminen ja irrottaminen oli työlästä, ja koska vetopiste oli huomattavan ylhäällä, saattoi traktori helposti kaatua, jos juonnettava tukki osui kantoon tai muuhun esteeseen. Vetovarsissa ollut lovipankko ei pystyyn nousemista estänyt.

    Peltosalmen Konepajan 1960-luvun puolivälissä esittelemä Farmi-juontolaite oli mullistava uutuus. Enää ei tarvittu merkkikohtaisia sovitusosia, vaan vinssi kävi suoraan 3-pistenostolaitteeseen. Lovipankko sisältyi samaan pakettiin. Valinnaisvarusteisiin kuulunut kuormauspuomi voitiin asentaa ilman hitsausta tai ruuvikiinnitystä.
    Peltosalmen Konepajan 1960-luvun puolivälissä esittelemä Farmi-juontolaite oli mullistava uutuus. Enää ei tarvittu merkkikohtaisia sovitusosia, vaan vinssi kävi suoraan 3-pistenostolaitteeseen. Lovipankko sisältyi samaan pakettiin. Valinnaisvarusteisiin kuulunut kuormauspuomi voitiin asentaa ilman hitsausta tai ruuvikiinnitystä. Kuva: Valmistaja

    Iisalmelaiset veljekset Jussi ja Jaakko Sarvela kehittivät 60-luvun puolivälissä nostolaitesovitteisen Farmi-juontolaitteen, jossa oli samassa paketissa 3000 kilon tehoinen vinssi, lovipankko ja traktorin keikahtamista rajoittaneet tukijalat. Laite sopi minkä tahansa kolmipistenostolaitteella varustetun traktorin perään. Ainoa soveltamista vaatinut varuste oli nivelakseli, josta saatiin sopivan pituinen, jos talosta löytyi "rälläkkä" tai edes rautasaha. Lisähintaan oli tarjolla kuormauspuomi, joka oli tuolloin vähintään puoliammattilaisen metsäajurin varuste.

    Uutuusvinssille avautuivat lähes rajattomat markkinat, vuonna 1970 luovutettiin 10 000. Farmi-vinssi, kaksi vuotta myöhemmin tuli vuoroon numero 15 000. Farmi-merkillä myytiin vinssejä Hankkijassa, Keskon merkki oli Hakki, muissa keskusliikkeissä Normet. Juontolaitteen ohella tarjolla pidettiin myös takasiltasovitteista vinssiä.

    Säätövapaa kytkin

    Vinssin kytkimen purkaminen aloitetaan tukikehyksen irrottamisella, eli akselin päätymutteri sekä ylhäällä ja alhaalla olevat neljä ruuvia auki. Alaruuvien varassa on myös ketjunkiristin. Seuraavaksi pyöritetään irti paisutin, jonka mukana irtoaa taaimmainen painelaakeri. Tämän jälkeen kela voidaan vetää akseliltaan. Kitkapalat ovat nyt näkyvissä, mutta koko systeemi kannattaa ottaa irti, koska sen takana on etummainen painelaakeri, joka tarvitsee melko varmasti vaseliinia. Ratas liukuu ulos, kun ketju katkaistaan.

    Kytkimen kitkapintoihin päästään käsiksi, kun irrotetaan tukikehikko suojuksineen ja vedetään kela ulos. Kitkapalat ovat tässä tapauksessa uudenveroiset, eikä kelan vastapinnassakaan ollut kuin vähäistä pintaruostetta. Kitkapaloja karhennettaessa ja pölyjä puhallellessa on syytä käyttää suojaimia, sillä paloissa on asbestia.
    Kytkimen kitkapintoihin päästään käsiksi, kun irrotetaan tukikehikko suojuksineen ja vedetään kela ulos. Kitkapalat ovat tässä tapauksessa uudenveroiset, eikä kelan vastapinnassakaan ollut kuin vähäistä pintaruostetta. Kitkapaloja karhennettaessa ja pölyjä puhallellessa on syytä käyttää suojaimia, sillä paloissa on asbestia. Kuva: Kimmo Kotta

    Kaikki kuusi kitkapalaa olivat erinomaisessa kunnossa, eivätkä edes pahasti lasittuneita. Yleensä ne kestävät hyvin pitkään. Lasittuman saa pois teräsharjalla, mutta jos kemiallinen käsittely viehättää enemmän, niin etikka on ikivanha keino. Ihan se sama, jota löytyy mamman varastoista. Kytkimen siivoamisessa paineilma on tietysti tehokkainta, mutta puhaltelun aikana on syytä käyttää asiallisia suojaimia, sillä kymmeniä vuosia vanhojen vinssien kitkapaloissa on asbestia.

    Kelan etupinta painetaan kitkapaloja vasten jarrupaisutinta muistuttavalla laitteella, jonka sisällä on kolme kartiorullaa. Tämäkin osa on kestovoideltu. Vanhemmassa versiossa kela ja kitkapinta saatettiin yhteen käyttövivun renkaassa ja kelan akselissa olleella harvalla kierteellä, joka vaati ajoittaista säätöä, mutta tämä systeemi on säätövapaa.
    Kelan etupinta painetaan kitkapaloja vasten jarrupaisutinta muistuttavalla laitteella, jonka sisällä on kolme kartiorullaa. Tämäkin osa on kestovoideltu. Vanhemmassa versiossa kela ja kitkapinta saatettiin yhteen käyttövivun renkaassa ja kelan akselissa olleella harvalla kierteellä, joka vaati ajoittaista säätöä, mutta tämä systeemi on säätövapaa. Kuva: Kimmo Kotta

    Ennen kasaamista rasvataan etummainen painelaakeri pitkäkestoisella vaseliinilla, sekä isomman hammasrattaan ja kelan liukulaakerit siten, että rasvaa ei pääse kitkapinnoille. Sitten vain ujutetaan osat paikoilleen. Kelan takapään painelaakeri tarvitsee myös rasvaa, samoin paisuttimen kartiorullat ja urat.

    Vanhemmissa vinsseissä ei ollut paisutinta, vaan kytkintangon päässä olleessa renkaassa ja kelan akselissa oli harva kierre. Kun tankoa nostettiin, kiertyi rengas jenkojen varassa vasten kelaa, joka siirtyi eteenpäin, kunnes kelan etuosa ja kitkapalat kohtasivat. Rengasta ympäröi kytkintankoon hitsattu panta, jossa oli kaksi kuusiokoloruuvia, joita löysäämällä tangon ja renkaan keskinäistä asentoa voitiin muuttaa sitä mukaa kun kitkapalat kuluivat.

    Paisuttimen ulommassa osassa on kierre, ja molemmat puoliskot on ruuvattava akselille yhtä matkaa, etteivät kartiorullat pääse tippumaan. Purkuvaiheessa on syytä merkitä puoliskojen keskinäinen asento, sillä kolmesta vaihtoehdosta vain yksi on oikea. Tässä tapauksessa ollaan hakoteillä, sillä tukikehikon lukitusnastojen kolojen on oltava pystysuorassa.
    Paisuttimen ulommassa osassa on kierre, ja molemmat puoliskot on ruuvattava akselille yhtä matkaa, etteivät kartiorullat pääse tippumaan. Purkuvaiheessa on syytä merkitä puoliskojen keskinäinen asento, sillä kolmesta vaihtoehdosta vain yksi on oikea. Tässä tapauksessa ollaan hakoteillä, sillä tukikehikon lukitusnastojen kolojen on oltava pystysuorassa. Kuva: Kimmo Kotta

    Paisutinversiossa on varaa sen verran, että säätämisiä ei tarvita, eikä se ole edes mahdollista. Kun takapään painelaakeri on paikallaan, kierretään paisutin sijoilleen. Etummaista puoliskoa on pyöritettävä samaan tahtiin, ja kun paisutin on pohjassa, pitää lukituskolojen olla pystysuunnassa ja kytkintangon kello kahdeksassa. Puoliskot voivat olla kolmessa eri asennossa, joista vain yksi on oikea, muuten ei tukikehikko asetu paikoilleen. Kehikon asentaminen helpottuu, jos löysää sen yläosassa olevaa jarrupalaa, joka estää kelan holtittoman pyörimisen. Sitten vain rullaketju sopivaan kireyteen ja kytkinremontti on valmis.

    Loppusilauksia

    Tukijalkojen pohjalle kerääntynyt vesi oli jäätyessään paisuttanut alaosat muotopuoliksi, minkä vuoksi jalat eivät nousseet ylimpään asentoon. Entiset profiilit palautuivat prässin avulla. Samalla hitsattiin jalkojen olemattomiin tassuihin lisäpalat, jotka toivottavasti rajoittavat niiden uppoamista.

    Uusi 50-metrinen kahdeksan millin vaijeri löytyi Saukkolassa nettimyyntiäkin harjoittavasta rautakaupasta. Rahteineen vajaat 150 euroa maksanut vaijeri tuli paikalliseen Matkahuollon toimipisteeseen vajaassa vuorokaudessa.

    Uusi vaijeri kustansi 130 euroa ja se on täyttä terästä. Käyttövivun naruun kannattaa laittaa kuvan mukainen toppari, joka ottaa vapaa-asennossa kiinni rissapyörään. Se pysyy vastajousen ansiosta aina sopivassa tiukkuudessa eikä pääse sotkeutumaan. Sakset ja muut irtonaiset osat on hyvä maalata hälyvärillä, niin ne löytyvät metsästä.
    Uusi vaijeri kustansi 130 euroa ja se on täyttä terästä. Käyttövivun naruun kannattaa laittaa kuvan mukainen toppari, joka ottaa vapaa-asennossa kiinni rissapyörään. Se pysyy vastajousen ansiosta aina sopivassa tiukkuudessa eikä pääse sotkeutumaan. Sakset ja muut irtonaiset osat on hyvä maalata hälyvärillä, niin ne löytyvät metsästä. Kuva: Kimmo Kotta

    Kun vaijeria aletaan kelata sisään, se on ensin vedettävä suoraksi ja sen päähän on laitettava jonkinlainen paino, meidän tapauksessa traktorin eturengas. Siten vaijeri asettuu kelalle tasaisesti, sykkyrälle menevä vaijeri nirhautuu nopeasti pilalle. Viimeisen metrin aikana tulee varmistua, ettei vaijerikoukku tarraa kytkintankoon. Jos niin käy, joku paikka antaa varmasti periksi. Itse vaijeriin ei saa tarttua, vaan siihen koukkuun, muuten voi huonolla tuurilla päästä sormistaan.

    Kuormauspuomin rissapyörän laakeripesään mahtui vierekkäin kaksi suojattua 25 x 52 x 15 -kuulalaakeria, joille kertyi hintaa siedettävät seitsemän euroa. Puomin tukiketjuihin paloi 50 euroa enemmän. Vinssin kanssa on joskus hamassa tulevaisuudessa tarkoitus käyttää rekeä tai perävaunua, mitä varten runkoon hitsattiin vankka vetohaarukka. Sellainen oli vinssissä ennestäänkin, mutta parikymmentä senttiä keskilinjan sivussa.

    Pienen hammaspyörän kuulalaakerissa on nippa, mutta kelan ja isomman hammaspyörän liukulaakereissa sekä ison rattaan ja vinssin rungon välisessä ja kelan takaosan painelaakereissa on kestovoitelu, jonka voi uusia vain purkamalla koko systeemin. Sininen Rocol Sapphire 2-vaseliini kestää vinssikäytössä vuosikausia.
    Pienen hammaspyörän kuulalaakerissa on nippa, mutta kelan ja isomman hammaspyörän liukulaakereissa sekä ison rattaan ja vinssin rungon välisessä ja kelan takaosan painelaakereissa on kestovoitelu, jonka voi uusia vain purkamalla koko systeemin. Sininen Rocol Sapphire 2-vaseliini kestää vinssikäytössä vuosikausia. Kuva: Kimmo Kotta

    Maali ei tee mistään koneesta yhtään tehokkaampaa tai helppokäyttöisempää. Vinssimme toimisi vallan hyvin ruostepintaisenakin, mutta kun siitä tuli vähällä vaivalla melkein uudenveroinen, se saisi myös näyttää uudelta. Erään kotimaisen metallimaalin luvataan pysäyttävän korroosion ja kestävän vähäisiä kolhujakin. Tarvikeliikkeestä löytyi tätä viininpunaista vasaralakkaa, joka sopi Farmin pintaan erinomaisesti, mutta 0,75 litran purkista ei riittänyt maalia torniin ja puomin jatkeeseen. Onneksi kaupan hyllyyn jäi vielä yksi purkki tekstien mukaan samaa maalia, mutta purkittajalle oli sattunut joku hömmelö, koska sisällä olikin huomattavasti vaaleampaa sävyä. En tehnyt valitusta myyjälle enkä valmistajalle, vinssi saa jatkaa uraansa kaksivärisenä.

    Tässä ollaan valmiina savottaan. Juontoketjuja löytyi vielä 20 vuoden jälkeenkin täysi sarja. Puomissa on uudet ketjut ja rissapyörässä tuplalaakeri. Mahdollista perävaunu- tai rekikäyttöä varten kelan alle lisättiin kiinnityspiste, alkuperäinen kun oli jostain syystä päälle 20 senttiä keskilinjan sivussa. Kun puomia ei tarvita, se irtoaa rungosta nostamalla.
    Tässä ollaan valmiina savottaan. Juontoketjuja löytyi vielä 20 vuoden jälkeenkin täysi sarja. Puomissa on uudet ketjut ja rissapyörässä tuplalaakeri. Mahdollista perävaunu- tai rekikäyttöä varten kelan alle lisättiin kiinnityspiste, alkuperäinen kun oli jostain syystä päälle 20 senttiä keskilinjan sivussa. Kun puomia ei tarvita, se irtoaa rungosta nostamalla. Kuva: Kimmo Kotta

    Palataan aiheeseen, kunhan tulee tarvetta juontotöille ja kokeillaan vieläkö traktori pysyy pystyssä ja sormet ehjinä. Puutavarakärryllekin on olemassa aihio, joten ehkä päästään testaamaan vinssin kuormausominaisuuksiakin.

    Joko sinulle tulee Koneviestin uutiskirje? Tilaamalla maksuttoman uutiskirjeen saat noin kerran kuukaudessa sähköpostiisi toimituksen valitsemia kiinnostavimpia juttuvinkkejä. Tilaa uutiskirje