Jokelan kotiseutumuseo aloitti kotimuseona

Jokelan museon monista näyttelytiloista vanhin on latomuseo, johon on koottu lähinnä hevosaikakauden työkoneita ja ajoneuvoja. Museotoiminta alkoi nimenomaan hevosajan laitteista, traktorit ja muut järeämmät koneet tulivat kuvioihin huomattavasti myöhemmin. 

Ruotsinpyhtääläinen maanviljelijä-metsäkoneurakoitsija Erkki Jokela valmistautui keväällä 1993 tuleviin 50-vuotispäiviinsä. Paikkoja siivotessa löytyi runsaasti vuosien varrella talteen pistettyä museotavaraa ja niistä Erkki keksi koota syntymäpäivävieraiden ihmeteltäväksi pienen kotimuseon. Juhlavieraat ihastuivat kokoelmaan ja alkoivat muistella, mitä kaikkea museoon sopivaa löytyisi itse kunkin kotonurkista. Pian Jokelaan alkoi karttua esineistöä siinä määrin, että säilytystilat uhkasivat käydä ahtaiksi. Vanhasta tilavasta ladosta saatiin perusteellisen kunnostuksen jälkeen hyvä näyttelytila siihen aikaan pääasiassa hevostyövälineistä ja käsityökaluista koostuneelle kokoelmalle. Latomuseon avajaiset olivat Erkin 55-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä heinäkuussa -98.

Latomuseon jatkeeksi valmistui kahvio ja lämpimämpää säilytystä vaativien esineiden näyttelytila vuonna 2002. Museon ensimmäiset traktorit Mörkö-Majuri ja Zetor 25 hankittiin näihin aikoihin, pesämunana oli talon varhaisin vetopeli Nuffield 3/42 vuodelta -62. Traktorikokoelma kasvoi ja varastoista tuli taas uupelo; uuden traktorihallin harjannostajaiset olivat parin vuoden kuluttua. Tämän jälkeen on tehty vielä 3-seinäinen katos suurikokoisimmille työkoneille, katettua museotilaa on tällä hetkellä yhteensä vajaat 600 neliötä.

Museon esineistö kattaa suunnilleen kaiken, mitä maalaiselämään on sisältynyt 1800-luvun lopulta 1970-luvulle asti. Erityisen runsaasti on esillä hevosajan työkoneita ja tarvikkeita, sekä viljan jatkokäsittelyvälineistöä. Vaikka traktoreita on museolle hankittu vasta lyhyen aikaa, on niitä esillä jo kolmisenkymmentä kappaletta. Vanhin on irlantilaisvalmisteinen Fordson N vuodelta 1929, uusimmat ovat 60-luvun alusta. Jokelan traktorityökoneista harvemmin nähtyjä ovat mm. 30-luvulla tehty karhotin ja hankokuormaaja, sekä pietarsaarelaisen Naula Oy:n valmistama Alio-vaijerikaivuri 50-luvun alusta. Kevyempään esineistöön kuuluu kattava kirjallisuus- ja asiapaperikokoelma sota-ajalta, jokapäiväisessä elämässä on tarvittu uskomaton määrä lupalappuja ja ostokortteja. Lähes kaikki näyttelyesineet ovat lähiympäristöstä, niitä on saatu hankittua runsaasti vierailijoiden antamien vihjeiden perusteella. Erkin pettymykseksi yksikään vinkki ei ole toistaiseksi johtanut myytävänä olevan Lanz-traktorin jäljille.

Museotoiminnasta vastaa Jokelan perhe, johon kuuluu Erkin lisäksi vaimo Tuulikki, seuraavan sukupolven edustaja Jani Jokela perheineen, sekä lähistöllä asuva tytär Mari Lassas. Paikkakunnan koulut ovat ymmärtäneet hyödyntää kokoelman opetuksellista antia, koululaisryhmiä on vieraillut museolla alusta saakka. Kävijöitä on eniten elokuun lopussa järjestettävien perinnepäivien yhteydessä. Silloin Jokelassa leikataan ja puidaan kauraa, tehdään päreitä ja pärekattoa, esitellään maanmuokkausta hevos- ja traktorivoimalla, sekä kaivetaan monttuja Aliolla. Oman värinsä tapahtumaan tuovat lähi-alueen harrastajat, jotka ovat menossa mukana omilla autoillaan, traktoreillaan ja mopoillaan. Perinteisiä kädentaitoja perinnepäivillä esittelevät mm. seppä ja suutari. Museolla ei ole varsinaisia aukioloaikoja, se avataan tarvittaessa. Vierailuista passaa sopia puhelimitse numeroissa 019-619 632 tai 0400-152 858, sähköposti tavoittaa Jokelat osoitteessa museo@jokelanmuseo.info.

Museota ja siellä järjestettäviä pe-rinnepäiviä esitellään netissä http://kotisivu.dnainternet.net/jokotimu

A.Myötyrin vesitehdas tuotti lä- hitienoon asukkaille virvoitusjuomia vuosina 1903–32, jälkipolvien ihmeteltäväksi on jäänyt limonadikuljetuksiin käytetty "täysperävaunu" tuotenäytteineen. 

Massey–Harris pöyhijä–karhottimesta ei katkea ketjut tai nivelakselit, eikä rusahtele kulmavaihteet. Toiminta perustuu vinottain asennettuihin maapyöriin, jotka antavat niihin kiinnitetyille haravapalkeille edestakaisen liikkeen. Karhe muodostuu koneen sivulle. Vastaavia koneita on tehty Amerikassa jo 1800-luvun lopulla, meille ensimmäiset tulivat 20- ja 30-luvuilla. 

Kierrelajittelijalla voitiin erotella esim. herneet kauroista. Siemenet valuivat täyttösuppilosta kierrepinnoille, joissa pyöreät herneet hakeutuivat kauroja nopeampina "ulkokaarteelle", mistä ne valuivat omaan säkkiinsä. 

Kessu oli viimevuosisadan alkupuolella tavallinen viljelykasvi, koska teollisesti jalostettuun tuontitupakkaan eivät rahvaan varat riittäneet. "Nurkantakuset" tulivat uudelleen muotiin sotavuosina, kun tuonti oli pysähdyksissä useiden vuosien ajan. Virginia oli hajultaan paras, mutta satotasoltaan huonoin lajike. Amersfort tai palturintupakka taas lemusi kuvottavalle, mutta kasvoi senkin edestä. Jatkojalostus oli mutkallinen prosessi, jonka viimeisiin toimenpiteisiin kuului kessun hienontaminen, johon saattoi käyttää perinteistä "petkele-pölkky"-menetelmää tai kuvan koneellisia hakkureita. 

Jokelassa on mittavan hevostyövalikoiman lisäksi runsaasti traktorityökoneita. Kuvassa Fiskarsin ensimmäinen nostolaite- auramalli 50-luvun alusta ja Rosenlewin hinattava Traktori- Sampo äes 30- tai 40-luvulta. Taustalla vihreä Herkules-itse- sitoja, valmistaja ruotsalainen Arvika-Thermaenius. 

Perävaunun jälkeen kiinnitettävä hankokuormaaja lienee ollut ensimmäinen askel kohti koneellistettua heinänkorjuuta ennen paalaimia, noukinvaunuja tai niittosilppureita. Kannatuspyörältä voimansa saava noukin on koko systeemin takana, sieltä heinän tie jatkuu edestakaisin liikkuvien hankojen nostamana kohti kuormatilaa. Kun kuorma täyttyi, vaihdettiin kuormaaja toisen perävaunun perään. Suomessa nämä kuormaajat olivat harvinaisia, mutta esim. Amerikassa oli vastaaville koneille yli 50 valmistajaa. Tämä IH Green Crop Hay Loader on tehty Englannissa ja tarkoitettu nimensä mukaisesti lähinnä tuorerehun kuormaukseen. 

Jokelassa on kolmisenkymmentä museotraktoria, joista vanhin on irlantilaisvalmisteinen Fordson N vuodelta 1929. Fordsonia tehtiin Irlannin Cork´issa kahteen otteeseen vuosina 1919–22 ja 1929–32. Kummankin ajanjakson mallit ovat harvinaisia, koska valmistusmäärät jäivät hyvin pieniksi verrattuna Amerikan ja Englannin tuotantoon. 

Avaa artikkelin PDF