Valio kehittää lannankäsittelylaitosta

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Valio esitteli näytöksen yhteydessä omaa lannankäsittelyosaamistaan. Yritys on jo pitkään selvittänyt mahdollisuuksia lannan ravinteiden käytön tehostamiseksi – erilaisia laitteistoja on tutkittu ja koeajettu viiden vuoden ajan. Projektin johtajan, Valion alkutuotantojohtaja Juha Nousiaisen mukaan päätavoitteena ei ole aloittaa kaupallista biokaasutuotantoa, vaan kaasu on jossain määrin sivutuote. Päähuomio on kehittää teknologiaa, jolla lannan ravinteiden käyttöä voidaan tehostaa.

Perinteisempien biokaasulaitteistojen lisäksi hyödynnetään erilailaisia, jo käytössä olevia veden- ja maidonkäsittelyn laitteistoja. Kehitystyön aikana syntyneeseen käsittelyteknologiaan on haettu jo useita patentteja. Nousiaisen mukaan uusia menetelmiä ei olekaan tarvinnut kehittää, sillä olemassa olevia, eri teollisuuksien osaprosesseja yhdistelemällä lantaa on mahdollista muokata monenlaisisksi lopputuotteiksi. Lannasta voitaisiin valmistaa vaikkapa rakeistettua lannoitetta, sivutuotteina biokaasua ja vettä, jos tämä nähtäisiin taloudellisesti kannattavana.

Kehitystyössä on edetty siihen vaiheeseen, että täysikokoisen pilottilaitoksen rakentamista selvitetään. Laitosta on kaavailtu rakennettavaksi Nivalaan, sillä alueella syntyy runsaasti karjanlantaa. Valiolle ”lantatiheyden” selvittäminen onkin helppoa, sillä alueellinen maidontuotanto ja lannan määrä ovat kiinteässä suhteessa toisiinsa.

Nousiaisen mukaan investointipäätöstä ei ole vielä tehty, mutta asiasta päätetään ensi kevään aikana. Laitos tulisi vastaanottamaan 50 000 kuutiota lietettä, eli noin 2 000 lypsylehmän tuottaman lantamäärän. Nivalan kaltaisessa lypsylehmäkeskittymässä tällaisen lantamäärän pystyisi todennäköisesti keräämään alle 10 kilometrin säteeltä, jolloin kuljetuskustannukset tiloilta laitokselle ja takaisin eivät nousisi kohtuuttomiksi.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Tuomas Anttila