Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Mansen Mörinät 2013: Keli helli Mörinöillä

Mansen Mörinät järjestettiin huhtikuun alussa perinteisin menoin jo kolmattatoista kertaa. Aurinkoinen kevätsää suosi tapahtumaa ja väkeä olikin liikkeellä järjestäjien arvion mukaan ennätysmäärä.
Lännen Lundberg -kiinteistönhoitokoneiden mallisto uudistuu uudella 10-sarjalla, jonka suurin ulospäin näkyvä muutos on Lundberg nimen korostaminen koneen kylkiteippauksissa. Lundberg-kuormainten rungot valmistetaan edelleenkin Loimaalla. Mittaristo on muuttunut, sillä moottoria ja hydrauliikkaa ohjataan CAN-väylän kautta. Työlaitteen ja -kohteen vaihto sujuu jouheasti, kun aikaisemmalla työmaalla hyväksi havaitut hydrauliikan säädöt saadaan käyttöön napin painalluksella. Lännen Tractors Oy. (UO)

Mansen Mörinöitten taustalta löytyy 37 Pirkkalan ja lähiympäristön alueen koneliikettä. Lisäksi tuotteitaan ja palveluitaan esitteli lukuisa määrä järjestäjien yhteistyökumppaneita.

Tällä kertaa uutuuspuolella oli esillä lähinnä mallisarjojen täydennyksiä, mutta muutamia täysin uusia mallejakin pihoille mahtui. Maailman suurin rakennuskonenäyttely Bauman läheisyys vaikuttikin Mörinöihin, sillä suurin osa valmistajien uutuuksista esitellään siellä. Myös ensi elokuun kotimaiseen Maxpo-näyttelyyn jäänee osa julkistuksista.

KH-Koneiden valikoimiin kuuluvat nyt myös  Yanmar-kiinteistötraktorit.EF235H-malli painaa 1 105 kiloa ja siinä on 25,7-kilowattinen (34,9 hv) moottori. Nostovoimaksi ilmoitetaan 1 200 kiloa. Lisävarusteina saatavilla on mm. etunostolaite ja keskileikkuri. (AT)

Hitachin viitossarja täydentyy myös pienempään päähän. Lyhytperäinen ZX135US-5 on painoltaan 14-tonninen ja tehoiltaan 73,4-kilowattinen (98 hv). Moottorina on Isuzu. Työmukavuus on parantunut mm. tilavamman ohjaamon myötä. (AT)

Magni RTH 5-26 -kurottajan työpaino on 18 tonnia. Nostokyvyksi kerrotaan viisi tonnia ja maksiminostokorkeudeksi 26 metriä. Ohjaamosta löytyy mm. kosketusnäyttöpaneeli. Moottorina hyrrää Mercedes. Konekeskon myyntipäällikkö Urho Voutilaisen mukaan uudet Magni-kurottajat ovat saaneet hyvän vastaanoton. (AT)

Uusin tulokas Suomen kaivukonemarkkinoilla on SVK-Liftin maahantuoma Juchao. Kuvan Juchao JC60-9 on varustettu Yanmarin-moottorilla ja Rexrothin pumpulla. Painoa on noin kuusi tonnia. Koneen hinta on ainoastaan 36 000 euroa + alv. SVK-Lift edustaa nyt myös mm. Everun-, Venieri- ja QTrak-pyöräkuormaimia. (AT)

Komatsun 7-sarjan pyöräkuormainten esittely sai varaslähdön Mörinöillä, sillä virallinen lanseeraus tapahtuu vasta Bauma-näyttelyssä. Polttoainetalouden kerrotaan tehostuneen ja huollettavuuden parantuneen. Huoltokohteet ovat paremmin esillä, ja hydrauliikan ohjauksen EPC-laitteisto on muuttunut vakiovarusteeksi. (AT)

Ensimmäinen Suomeen myyty Liebherr-kurottaja on myyty Pirkanmaalle. Liebherrin kurottajamallistossa on neljä konetta. Mallisto perustuu yhteen peruskoneeseen, josta on tarjolla 4 eri vaihtoehtoa, joiden nostokyky ja ulottuvuus vaihtelevat. Kaikissa malleissa on 74 hv:n/101 kW:n nelisylinterinen moottori ja hydrostaattinen voimansiirto. Mallisarjan pienimmässä Liebherr 441-10 -mallissa on yksijatkeinen puomi, sen nostokorkeus on 9,6 m, ulottuma 5,67 m  ja nostovoima 4,1 t. Myynti Liebherr Finland Oy. (UO)

Caterpillar TH407C -kurottajan nostokyky on 3,5 t ja omapaino  7 700 kg, Caterpillar-moottorin teho on 101 hv/74,5 kW ja päästöluokka 3B. Puomin suurin nostokorkeus on 7,3 m ja ulottuma 3,76 m. Kurottajassa on 5+3-nopeuksinen Powershift-vaihteisto, jonka suurin ajonopeus on 40 km/h. Caterpillar TH407C -malliin voidaan asentaa vetokoukku perävaunun vetoa varten. Witraktor Oy. (UO)

Doosanin pyöräalustainen DX160W-3 on työpainoltaan 16,2-tonninen. Moottorina toimii Doosan DL06K, josta löytyy tehoa 135 hevosvoimaa. Taso3B-päästömääräykset saavutetaan EGR:n ja DPF:n avulla. Vanhaan mallisarjaan verrattuna mm. kaivuvoimat ovat parantuneet ja ohjaamo on muuttunut hiljaisemmaksi. (AT)

Kinshoferin NOX-rototiltteihin esitellään Bauma-näyttelyssä uusi NOXProp-ohjausjärjestelmä, mutta esimakua saatiin jo Tampereella. Kompaktilta käyttöpaneelilta voidaan säätää mm. pyörittäjän nopeutta, sekä vaihtaa kallistuksen ja pyörityksen suuntaa. Myös kauhan pikalukitusta käytetään samasta kohteesta. (AT)

Konetyyppi työmaan mukaan ja konekoko kuskin koon mukaan. Maanrakennusala kiinnosti Mörinöillä myös pieniä miehiä. Kuvassa Viipertti Nyberg ja 990 kiloa painava Kubota U10-3. Kaivusyvyys on 180 cm ja teho 7,4 kW (10,2 hv). (AT)

Avaa artikkelin PDF