Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Agritechnicassa seitsemän kultaa ja yli 30 hopeaa: Yhä kasvavat maatalouskoneet suuntaavat itään

Ensimmäisessä Agritechnican messukoosteessa esittelemme näyttelyn järjestäjän kulta- ja hopeamitaleilla palkitsemia koneita ja menetelmiä. Näytteilleasettajien määrä kahdessa vuodessa kasvanut 40 % ja kasvu tulee lähinnä ulkomaisista yrityksistä. Yrityksiä oli mukana 36 maasta yhteensä 2247. Kävijämäärän odotettiin ylittävän kahdenvuoden takaisen 260 000 ennätyksen. Suomalaisia viljelijöitäkin oli paikalla useita satoja.
Fendt Trisix oli näyttelyn vetonaula, jolla saatiin huomiota ja palstatilaa takuuvarmasti. Kymmenen vuotta Acgon helmoissa ollut Fendt tekee tuotekehittelyä edelleen eturivissä. Tehtaan edustajat antavat ymmärtää, että Fendtin suvun vanha kaarti oli jo hiukan kumarassa, eikä nuoremmista ollut jatkajiksi, kun Acgo tuli kuvioihin mukaan. Vuosimyynti nousi noin 9000 traktorista 14000:een. Kapasiteettia on finanssipuolella riittänyt ja tuotekehittely on ollut vauhdikasta. Acgo-yhteistyön tuomaa tyytyväisyyttä ei salailla. Onko Trisix saanut vaikutteta muinaisesta Valmet 1502:sta? Molemmat ovat kuusipyöräisiä protoja. Muu onkin sitten erilaista. Kahdella voimansiirrolla siirretään Mannin 12,41-litraisesta 540-600 hevosvoiman maksimimoottoritehoa itäisen Euroopan mustaan multaan. Vääntömomentin nousu on 43 %. 19 tonnin nostolaitetehojen täysi hyödyntäminen vaatii jo mielikuvitusta. 1360 litran polttoainesäilön täyttäminen veivaamalla kysyy luontoa ja rannetta. Hydrauliikan tuotto on 220 l/min. Perinteisiä malleja Fendt ei tee yli 60 km/h nopeuksille. Trisix on mahdollista saada myös moottoriteille soveltuvana 65 km/h mallina. Saksan lainsäädäntö vaatii yli 60 kilometrin nopeuksille muun muassa ABS-jarrut, taakse aukeavat ovet ja hydromekaanisen ohjauksen ainakin etupäähän. Trisixin takapään ohjaus on edelleen hydrostaattinen. Koneen massiivisuutta kuvaa se, että menosuuntaakin katsellaan nokassa olevan kameran välityksellä. Trisix on tehtaan edustajien mukaan proto, jonka markkinoita lähinnä Itä-Euroopan suunnalla hahmotellaan. Epäillä sopii, että reilun 260 000 kävijän huomion saaminen on myös yksi syy moisen norsun kehittelyyn. (HK, kuva SN)

Suurimmat työkoneet ovat taas kahdessa vuodessa kasvaneet pari metriä leveyttä, eikä loppua näy. Vetokoneiden voimantarve kasvaa tietysti samalla. Varustelukierteestä pökertyneiden suomalaisten ihmetykseen yhtyvät jo muutkin. Suurimmat ja kalleimmat koneet eivät jää Saksaan tai muualle Keski-Eurooppaan, vaan ostohaluiset yrittäjät löytyvät nyt venäjää puhuvista maista. Historiallisestikin suuret tilakokonaisuudet ovat löytäneet uuden omistuspohjan, tuotanto on käynnissä ja maksukykyä tuntuu löytyvän. Idän maataloustuotanto ei tulevaisuudessa kaikki mene kasvavaan omaan kulutukseen vaan elintarvikkeita alkaa virtaa enemmän myös EU:n alueelle aiheuttaen hintakilpailua.

Paljon mitaleita jaossa

Valitsimme lehteen ensivaiheessa suomalaisiin tuotantotapoihin soveltuvia mitalisteja. Osa on jätetty odottamaan Koneviestissä talven aikana julkaistavaa tarkempaa selostusta kyseisestä aiheesta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Vaikka keksinnöt on usein sovellettu tiettyyn yksittäiseen työhön, eivätkä siksi kiinnosta kuin muutamia, saa niistä kuvan konetekniikan tulevista kehityssuunnista. Ne toimivat myös ajatuksen herättäjinä, jotta olemassa olevia tekniikoita voidaan ottaa käyttöön myös muissa sovelluksissa. Palkittujen tuotteiden todellinen määrä on pienempi kuin jaettujen palkintojen, sillä mukana on muutamia usean yrityksen yhteisprojekteja.

Vaikka jäljessä esiteltävät messujärjestäjän, Saksan tuottajajärjestön (DLG) palkintokriteerit ovat tiukat, vaihtelee palkittujen ideoiden taso huomattavasti. Koneviestin toimittajadelegaation sinivalkoisten silmälasien läpi näemme selvää kotiinpäin vetoa. Moniin merkittäviin maatalouskoneita valmistaviin maihin ei mennyt yhtään palkintoa.

Kulta- ja hopeamitalien jakoperusteet

Innovaatio-kultamitaleita jaetaan tuotteille, joissa on uusia toimintoja tai jotka selvästi parantavat käytössä olevia prosesseja. Niiden myöntämisessä on painotettu: tärkeyttä käytännön sovellusten kannalta, mahdollisuuksia maatalouden ja työvoiman hallinnassa, parannuksia ympäristövaikutuksissa ja energiatehokkuudessa sekä työtä ja työturvallisuutta edistäviä ominaisuuksia.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Innovaatio-hopeamitaleita jaetaan tuotteille, jotka on kehitetty niin, että laitteiden toiminnot tai työprosessit ovat selvästi parantuneet. Hopeamitalistit eivät kuitenkaan täysin täytä kultamitalien tiukkoja vaatimuksia. Hopeamitalien jaossa on painotettu: tärkeyttä käytännön sovellusten kannalta, mahdollisuuksia työkäytössä sekä parannuksia käyttövarmuudessa.

Same Deutz-Fahrin ja Fendtin yhteisprojektina toteuttama rypsiöljymoottori palkittiin hopeamitalilla. Kyseessä on ensimmäinen sarjatuotantoon tuotava moottori, jossa saa käyttää polttoaineena pelkkää esteröimätöntä rypsiöljyä. Moottorille annetaan normaali takuu, kunhan polttoaineena käytetty rypsiöljy täyttää DIN 51605 ‑standardin vaatimukset.

Järjestelmän keskeiset osat muodostuvat sähköohjatusta kaksoispolttoainejärjestelmästä, rypsiöljypolttoaineen esilämmityksestä sekä elektronisesti ohjatusta polttoaineen yhteispaineruiskutuksesta (common rail). Rypsiöljylle ja moottoripolttoöljylle on omat polttoainesäiliönsä, ja käytössä oleva polttoaine selviää ohjaamon pilarissa olevasta näytöstä.

Polttoaineen valinnassa käytetään hyväksi moottorin ohjaustietoja. Käynnistys tapahtuu aina dieselillä, jonka jälkeen automatiikka valitsee sopivan polttoaineen ohjaustietojen perusteella. Kun lämpötilat ja moottorin kuormitus ovat riittävät rypsiöljyn kunnolliselle palamiselle, vaihtaa moottori sen käyttöön automaattisesti. Kuormituksen laskiessa, esim. tyhjäkäynnillä, otetaan taas käyttöön polttoöljy.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Esilämmitys varmistaa, että rypsiöljy läpäisee suodattimet. Lisäksi se tehostaa sumuistumista ruiskutettaessa alentamalla rypsiöljyn viskositeettia. Korkeapaineinen elektronisesti ohjattu yhteispaineruiskutus varmistaa rypsiöljyn kunnollisen sumustumisen sekä oikea-aikaisen ruiskutuksen ajoituksen kaikissa tilanteissa. Ennen moottorin sammuttamista polttoainejärjestelmää on huuhdeltava pari minuuttia polttoöljyllä, jotta kaikki sen osat saadaan puhtaiksi rypsiöljystä. Huuhtelu käynnistetään manuaalisesti keinukytkimellä; samalla kytkimellä voidaan haluttaessa "pakottaa" moottori käyttämään pelkästään polttoöljyä. Moottorin sammuttamisesta ilman huuhtelua seuraa äänimerkki, joka muistuttaa huuhtelusta. Rypsiöljymoottoria tullaan käyttämään Fendt 820 Vario Greentec sekä Deutz-Fahr Agrotron M NaturalPower ‑malleissa. Tuotanto alkanee ensi vuoden puolessa välissä. (TJ)

Avaa artikkelin PDF