Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela: Energiapuusta puhutaan yhä enemmän – inflaatio kuitenkin suurin haastaja konepajateollisuudelle

Ponsse Oyj:n toimitusjohtaja Juho Nummela kertoo Ponssen kuulumisia. Ponssen EV1 vetonaulana FinnMetkossa.
jämsänkoski

”Jengi on hyvällä fiiliksellä liikkellä ja porukkaa on paljon”, tunnelmoi Ponsse Oyj:n toimitusjohtaja Juho Nummela. Nummela uskoo, että Ponssen toimintatapa ja yrityskulttuuri laskevat kynnystä, jotta koneurakoitsijoiden on helppo tulla katsomaan Ponssen koneita näyttelyssä.

Nummelan mukaan sähkön hinnannousun lisäksi vaikeasta inflaatioympäristöstä on kärsitty jo aika pitkään. Korona-aikana alkanut voimakas epätasapaino kysynnän ja saatavuuden suhteen on häirinnyt komponenttien valmistuksessa.

Inflaatio vaikuttaa nyt vähän joka puolella, mikä edelleen vaikeuttaa tilannetta. Kysymys on siitä, mitä voidaan tehdä oman kilpailukyvyn suhteen omassa toimintaympäristössä, Nummela tiivistää.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Nummela jatkaa, että Ponssen kannalta on mietittävä tuote- ja palvelutarjoomaa, kustannus- ja kilpailukykyä ja on pyrittävä tekemään ratkaisuja, jotta itse pärjätään. Valtakunnan tasolla inflaatio syö niin monesta kohdasta konepajateollisuutta, että yleensäkin on pohdittava, miten inflaation nostamia hintoja voidaan siirtää eteenpäin tuotteiden hintoihin. Tämä ei kuitenkaan ole yksinkertaista, Nummela analysoi.

Nummelan mukaan metsäsektorilla on nyt ollut hyviä vuosia saha- ja sellupuolella. Asiakkaiden työllisyystilanne on edelleen hyvä, mikä heijastuu koneiden kysyntään ja näkyy koneiden huoltopuolella. ”On mielenkiintoista nähdä, mihin kysyntä syksyllä asettuu”, hän tuumii.

Nummela toteaa, että rakentamis- ja sahasektoria on seurattava tarkkaan. Hänen mukaansa sellusykli näyttää edelleen hyvältä. Nummela toteaa, että kohtuullisen virkeänä kysyntä edelleen jatkuu, vaikka epävarmuuksia on.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Energiapuun hakkuusta puhutaan yhä enemmän ja toki meilläkin on siihen ratkaisuja, muun muassa vaakoja ja joukkokäsittelyä, Nummela toteaa. ”Hirvittävää liikettä energiapuun korjuun suuntaan ei vielä toistaiseksi ole ollut.”

Nummela pohtii myös konevalmistuksen kysyntää ja alihankinnan trendiä ja ottaa kantaa uutuusmalli Ponsse EV1:seen. Katso oheinen Nummelan koko haastattelu FinnMetkosta.