Honkajoen Masiinamessut täyttivät järjestäjien odotukset. Messuilla kävi noin 10 000 vierasta, vaikka etenkin perjantaina vallitsi arktinen sää. Osastoilla oli havaittavissa, että tarjontaa oli edelliskerrasta hieman kevennetty. Joitakin näytteilleasettajia oli jäänyt kokonaan pois, suurimpana niistä Valtra, mutta uusia tulokkaita oli tullut paikkaamaan pois jääneitä. Seuraavat Masiinamessut järjestetään jo tutuksi tulleessa paikassa vuonna 2011.
McCloskey C50 on omin avuin kulkemaan pääsevä leukamurska. 350 hevosvoiman tehot hönkii Caterpillarin C9-moottori. Kone painaa 48 tonnia. Syöttöaukon mitat ovat 1270 x 660 mm. Telsmith-murskainleuan leveys on poikkeuksellisen suuri. Kuljetusleveys on 2,9 metriä ja pituutta yksiköllä on 14,3 metriä kuljetuskunnossa. Koneessa on sivuelevaattori vakiona. Myös tämä kone kuuluu Honka Trading Oy:n valikoimiin.
Kartanokoneet oli tuonut Masiinamessuille järeimmän dumpperivaununsa. Kolmeakselisen vaunun kantavuus on 18 tonnia. Sekä etu- että taka-akseleiden pyörät ohjautuvat. Kippisylinterit ovat kovakromatut.
Toiminimi Reijo Ranta valmistaa Kauhajoen Juonikylässä perävaunuja moniin tarkoituksiin. Valikoimassa on myös kahdeksanpyöräinen keinutelistö rehuvaunuihin. Yritys tekee myös tilaustöitä.
Trailerikeskus tuo maahan Agados-perävaunuja. Adam-sarjassa on hydraulisesti kippaavista vaunuja. Suurimman, kolmiakselisen mallin kantavuus on 2850 kg. Kaikki mallit ovat 209,5 cm leveitä.
Säätötuli Oy:n uusi sulkusyötin on valmistettu kokonaan teräksestä. Siivet leikkaavat hake- tai turvepalan siististi.
Saarijärven Konetuonti Oy:n valikoimiin on ilmestynyt T700 Pronar -rehuvaunu. Lisälaidoilla varustettuna kuormatila vetää 35 kuutiometriä. Kantavuutta on peräti 24 tonnia.
Cebotech Oy Teuvalta on aloittanut GenSet-aggregaattien maahantuonnin. Yrityksellä on myös tarjota Power 1200 -hitsausrullasto. Sen suurin kuormitettavuus on 1 200 kiloa. Pyöritysnopeus säätyy välille 80-1 600 millimetriä minuutissa. Pyörimisnopeutta hallitaan jalkapolkimella.
PH-Works Oy:n kehittämä EPK-65-energiakoura puristaa kourillaan maksimissaan 20-senttisen puun poikki katkaisuterää vasten. Koura avautuu 65 cm, joten joukkokäsittelystäkin voidaan puhua.
Biofiren uudessa 30 kilowatin palopäässä on liikkuva arina ja paksut keramiikkalevyt. Näillä eväillä pitäisi palaa mikä tahansa polttoaine, mitä ruuvit kykenevät arinalle tuomaan. Toimitusjohtaja Reijo Santala muistutti aiheellisesti, että kauppakuntoisenkin viljan energiahinta on tällä hetkellä noin puolet puupelletin energiahinnasta.
Hansa Machines tuo maahan Compact Powerin BOXER 532 DX -minikuormaajaa. Se on tela-alustainen, 32,8 hevosvoiman Kubotalla voimitettu kone, jossa on hydraulisesti levitettävä alavaunu. Kapeimmillaan koneen leveys on 876 mm, leveimmässä asennossa 1105 mm. Konetta ohjataan seisontatasolta koneen takaa. Boxerin voi varustaa myös radio-ohjauksella. Telojen pintapaine on 0,248 baaria. Kaatokuorma on 953 kg. Suurin tyhjennyskorkeus on 1524 mm. ã
Isojoen Konehalli Oy on aloittanut Maximal-trukkien markkinoinnin. Trukkien nostokyky on 1,0–7,0 tonnia.
Pomen itsekuormaava hiekoitin ottaa mallista riippuen 650--2000 litraa hiekkaa.
Honka Tradingin siilontäyttövälineet ovat järeää tekoa. Takimmaisen Westfield MK 100/71 -viljakanuunan putken halkaisija on 250 mm. Nokka ulottuu 14 metriin. Näitä ruuveja pyöritellään traktorin voimanotosta. Isompi kaipailee 65 hevosvoimaa. Kyllä näillä tavara siirtyy.
Soukkio on lisännyt hiekoitinvalikoimaansa 6 ja 8 kuutiometrin vaunut. Hiekoittimen hydraulimoottorikäyttöisen varistintelan nopeutta säädetään portaattomasti virtauksensäätöventtiilillä. 6 ja 8 kuutiometrin malleissa säiliön tyhjennys onnistuu näppärästi hydraulisäätöisen alakumin ansiosta. Seisontatuki, lokasuojat, heijastimet ja valot ovat vakiovarusteita.
TuliSeis Dafo -sammutinjärjestelmässä on työkaasuna typpi. Se erotetaan sammutesäiliössä liikkuvalla männällä sammuteaineesta. Omavoimaisesti toimivana se sopii erityisesti työkoneiden palontorjuntaan. Järjestelmä voidaan asentaa täys- tai puoliautomaattiseksi.
Logosol siivusi tukista lautoja kuin nauhaa. Koneessa on kapea moottorisahaketju. Kuten aina, tuli ja liike kiinnostivat yleisöä.
Maarakennuskoneenkuljettajien SM-kilpailut onnistuivat hyvin. Kilpailujohtaja Esa Peltosen mukaan osallistujat olivat ammattimiehiä ja kisa oli tiukka. Suomen mestariksi nousi Janne Leppänen Nokialta. Toiseksi tuli Marko Kontiainen Hyvinkäältä ja kolmanneksi Markku Laukkanen Haapamäeltä. Jokkuekisan voitto meni lauantaina Kaivinkoneurakointi ja Maansiirto Maunuksela Oy:lle Isokyröön.
Lasten IKH Gran Prix -polkutraktorikisassa oli innokkaita osallistujia yli kaksisataa.
Eriasteisia uutuuksia löytyi kohtuullisesti. Vähiten kuvauksellinen, mutta ainakin toimittajaa hivelevä uutuus oli PropPlus Direct -pyöräohjaus. Se mahdollistaa kaivinkoneen ohjauksen suoraan Rototilt-kahvalla. Kahvassa on oma rulla tätä varten. Systeemi voidaan asentaa PropPlussaan lisävarusteena. Varuste on taatusti hyödyllinen ainakin kaapelin laskussa.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Tamperelainen Novatron Oy on siirtämässä kaivinkoneiden apumiehet historiaan. Easy Dig Standard näyttää käyttäjälle samanaikaisesti syvyyden, kaadon ja etäisyyden. Järjestelmään voidaan päivittää 21 erilaista kauhaa. Kaivutyöhön luvataan 3–50 prosenttia lisää tehoa, kun turha kaivaminen ja kuljetuskustannukset voidaan minimoida. Öiset kaivuoperaatiot helpottuvat luultavasti eniten. Tilttianturin avulla voidaan huomioida kauhan sivuttaiskallistukset. Ominaisuus voidaan lisätä kallistuvaan kauhaan, kallistuvaan pikakiinnikkeeseen tai kauhanpyörittäjään.
Easy Level -vastaanotin korjaa automaattisesti kaivinkoneen siirron aiheuttaman korkeuden muutoksen. Myös koneen painumisesta aiheutunut virhe voidaan korjata.
Easy Level toimii sekä näkyvää että infrapunavaloa lähettävän pyörivän tasolaserin kanssa.
Easy Dig Dual Slope -järjestelmällä voidaan hallita kahden suunnan kallistuksia. Sitä voidaan käyttää myös yhden suunnan kaadon mittauksiin koneen koko työskentelyalueella. Järjestelmä sisältää kompassin, jonka avulla kaivukone tietää suuntansa.