Konefarmi ja Agritek järjestivät nurmikoneiden työnäytöksen samaan aikaan Nurmi 2015 -tapahtuman kanssa Ylivieskan raviradan toisella puolella. Yleisö ehti tutustumaan kummankin tapahtuman tarjontaan, sillä Agritek ja Konefarmi ajoivat näytösajonsa kahteen kertaan. Myyjäliikkeiden välit olivat ilmeisesti päässeet sen verran lämpimiksi, etteivät kaikki samalle pellolle mahtuneet. Kilpailu asiakkaista on tiukkaa.
Pöttingerin Jumbo 10010 Combiline -noukinvaunuun mahtuu valmistajan mukaan keskimääräisellä puristuspaineella 100 kuutiota rehua. Teoreettinen silpunpituus on 45 terällä 34 milliä. (JuL)
Maahantuojan mukaan myös erillisille paalinkäärimille riittää kysyntää. Agritek esitteli hinattavaa Kverneland 7740 J -käärintä. J-malli on joystick-ohjattu ja soveltuu valmistajan mukaan jopa 1 400 kilon painoisille paaleille. (JuL)
Pöttingeriltä oli esillä toinenkin uutuus, TOP 842 C -karhotin. Malli on kaksiroottorinen ja keskelle karhottava. Työleveys on säädettävissä välillä 7,8–8,6 metriä. Roottoreihin on lisätty yhdet piikkiakselit, uudessa mallissa niitä on 13 kummassakin roottorissa. Roottorin alle on myös lisätty viides kannatinpyörä. Roottoreiden kulkemisen tasaamiseen ja pellon pinnanmuotojen ennakointiin valmistaja käyttää pyörää roottorin etupuolella. Roottorivarsia on myös muotoiltu uudelleen, minkä ansiosta niiden nosto tapahtuu pellon pinnasta suoraan ylöspäin, jolloin ei raavita maata päisteessä. (JuL)
Kverneland käyttää ruuvisiirtoa 2832FS-etuniittokoneessa. Etukoneen karhon saa todella kapeaksi, jolloin niittotraktori ei tallaa kasvustoa. Pelkkä niitto ilman murskausta myös säästää polttoainetta ja vaatii vähemmän tehoa traktorilta. (JuL)
Pöttingeriltä oli esillä uusi niittokonemalli Novacat 352 CF. CF -mallissa on vakiomalliseen Novacat 352 -niittokoneeseen tehty karhon sivuttaissiirto ruuvilla. Ruuvi on rakenteeltaan kevyempi ja halvempi kuin sivuttaissiirtoon käytettävä mattokuljetin. Ruuvi pyörii kotelossa niittokoneen takana, jossa on suljettu pohja. Sen ansiosta työjälki on siisti. Kotelo voidaan myös avata, jolloin niitetty kasvusto levittyy suoraan koneen taakse. Ruuvia ei voida yhdistää murskaimeen ja se on toistaiseksi saatavana vain Novacat 352 -malliin. (JuL)