Rauta ja Petrooli 2009 Hyvinkäällä
Tämän vuoden teemana ovat eri tyyppiset ja malliset vanhat Ferguson- ja Massey-Ferguson -merkkiset traktorit, koneet ja laitteet, joita tulee olemaan runsain määrin paikalla. Lisäksi suolana on muiden merkkien edustjia, järjestäjät odottavatkin tänä vuonna yli sadan vanhan vuosikymmenen takaisen menopelin pörräävän opiston kentällä.
Koneet eivät seiso vain riveissä, vaan traktoreilla ajetaan esittelykierroksia ja tehdään oikeaa työtä kyntönäytöksissä. Lapsille on tarjolla kyytiä veteraanitraktorin vetämässä peräkärryssä.
Näytösalueelle menevät traktorit käyttävät Porin Prikaatin Pioneeripataljoonan rakentamaa kalustosiltaa ja ajavat Vantaanjoen yli suoraan konekentältä kyntönäytösalueelle. Pioneeripataljoona esittelee myös muuta kalustoaan, joten rautaa on tänä vuonna nähtävillä todella paljon.
Maatalouskoneiden ohella esillä on veteraani-ikäistä ajoneuvokalustoa. Vanhoille ajoneuvoille on varattu oma alueensa, joten yleisö pääsee katselemaan myös elävää kulkuneuvohistoriaa, mm. ikimuistoiset WV- kuplat. Kääpiöautoja ja veteraanimoottoripyöriä on myös opiston kentällä. Lisäksi vanhan ajan sepät näyttävät taitojaan, ja keräilijöille ja harrastajille on tarjolla rompetori. Moottorisahaosastolla on erikoisuutena puuhun kiipeävä moottorisaha. Saksalainen Sachs-Kletterer
” puuapina ”.
Rauta ja Petrooli 2009 järjestelyistä vastaavat Konekesko ja Fordson club Finland
Osaston luetuimmat
- Powerliftillä työskentelevän Anu Virtasen intohimona on nostaminen – ”Jos voittaisin lotossa, kotipihani olisi täynnä kurottajia”
- KoneAgriassa enemmän näytteilleasettajia kuin koskaan – tila ei riittäisi, jos kaikki isot toimijat olisivat mukana
- Valtran Suolahden tehtaalla tuotantoa kehitetään portaittain, jotta tuotantomääriä saadaan kasvatettua – yhden traktorin valmistusaika on noin kahdeksan tuntia
- Stihl kehittää lähivuosina uusia akkulaitteita ja latausinfraa – myöskään polttomoottorilaitteita ei ole unohdettu
- Koneammattilaiset Maria Hiironen ja Annukka Markkula rohkaisevat muitakin nuoria kokeilemaan konetöitä – ”Konetekniikan ymmärtäminen ja koneen korjaaminen on siistiä”
- Herlevi Pulling Team: Uutta vetovoimaa radalle
- Agco Power: Lisää moottoreita Linnavuoresta