Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

PEL-Tuote Oy käy kansainvälistä kauppaa syrjäkylältä – tunnetaan Kivi-Pekka-kivenkeruukoneista ja Livakka-lietevaunuista

PEL-Tuote Oy on Rantasalmella sijaitseva yritys, joka on 30 vuoden aikana kasvanut maatalouden sivuelinkeinona toimineesta pajasta kansainvälistä kauppaa käyväksi yritykseksi. Yritys on kehittänyt omaa tuotevalikoimaansa johdonmukaisesti ja tehnyt toimialaansa sopivia yritysostoja. Yrityksen päätuotteet ovat tällä hetkellä kivenkeruukoneet, lietevaunut, lautasmuokkaimet sekä kultivaattorin ja lautasmuokkaimen yhdistelmä Multivaattori. PEL-Tuote Oy omistaa 47,5 prosenttia Tume-Agri Oy:stä sekä Varkaudessa toimivan Eastra Oy:n kokonaan.
PEL-Tuotteen organisaatio on kevyt. Kuvassa on vasemmalta yhtiön toimitusjohtaja Mikko Lappalainen, keskellä hallituksen puheenjohtaja Jussi Lappalainen. Olli Lönroos (oikealla) hoitaa myyntiä.
PEL-Tuotteen organisaatio on kevyt. Kuvassa on vasemmalta yhtiön toimitusjohtaja Mikko Lappalainen, keskellä hallituksen puheenjohtaja Jussi Lappalainen. Olli Lönroos (oikealla) hoitaa myyntiä. Kuva: Uolevi Oristo
Mahdollisimman suuri osa komponenteista hitsataan robotilla. Robotin työnjälki on hyvä, mutta se ei sovellu kaikkiin kohteisiin. Hitsausrobotin käyttö on huomioitava jo osan suunnittelussa.
Mahdollisimman suuri osa komponenteista hitsataan robotilla. Robotin työnjälki on hyvä, mutta se ei sovellu kaikkiin kohteisiin. Hitsausrobotin käyttö on huomioitava jo osan suunnittelussa. Kuva: Uolevi Oristo
Kivenkeruuvaunu nostaa kivet maasta piikeillä varustetun rummun avulla. Rumpu läpäisee halkaisijaltaan jopa 50 cm kivet. Rummun ja säiliön välissä oleva seula erottelee mullan.
Kivenkeruuvaunu nostaa kivet maasta piikeillä varustetun rummun avulla. Rumpu läpäisee halkaisijaltaan jopa 50 cm kivet. Rummun ja säiliön välissä oleva seula erottelee mullan. Kuva: Uolevi Oristo
Vientiin menevät kivenkeruukoneet kootaan ja koekäytetään, minkä jälkeen ne puretaan lastaukseen. Loppukokoonpano tehdään maahantuojan toimitiloissa.
Vientiin menevät kivenkeruukoneet kootaan ja koekäytetään, minkä jälkeen ne puretaan lastaukseen. Loppukokoonpano tehdään maahantuojan toimitiloissa. Kuva: Uolevi Oristo

Pel-Tuote Oy työllistää 60 henkeä. Yrityksen liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa, josta noin puolet tulee viennistä. Vientimyynnissä PEL-Tuotteella on yhteisiä vientihenkilöitä Tumen kanssa.

Kaikkien omien tuotteiden myynti sekä Tume-kylvökoneiden Itä-Suomen myynti hoidetaan omin voimin,

Harkitusti laajentuvaa toimintaa

PEL-Tuote Oy:n tehdas sijaitsee edelleen syntysijoillaan, josta Rantasalmen keskustaan on kymmenen kilometriä.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Tuotannossa on ajanmukainen konekanta, johon kuuluu tällä hetkellä yksi robotti. Sitä käytetään esimerkiksi kivenkeruukoneen karhottimen piikkien, takarunkojen ja nostorummun hitsaukseen.

Tuotanto- ja varastotilaa on yhteensä noin 5000 neliötä. Vaihtokoneiden kunnostus on keskitetty kilometrin päässä sijaitsevaan korjaamohalliin.

Yritys on laajentanut toimitilojaan vähitellen ja sitä mukaa, kun tilaa on tarvittu. Viimeisin laajennus on tehty viime vuonna, jolloin kokoonpanohalliin tehtiin lisäsiipi. Samalla PEL-Tuote hankki oman jarrudynamometrin, koska kaikki Keski-Eurooppaan menevät koneet testataan. Oman jarrudynamometrin ansiosta jokaisen lähtevän koneen mukana on mittaustodistus siitä, että jarrut täyttävät EU:n määräykset.

PEL-Tuote osti Varkaudessa toimivan Eastra Oy:n vuonna 2017. Sillä on oma korjaamo sekä pienkone-, varaosa- ja tarvikemyymälä. Eastra Oy on mm. Agco Suomen sopimushuoltaja. Samassa kiinteistössä on lisäksi Agco Suomen traktorimyyjän sekä Suomen Rakennuskoneen Komatsu-myyjän toimipiste.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Eastra Oy:n hankinta tukee toimintaamme monella tavoin”, kertoo Mikko Lappalainen.” Eastra Oy Keskittyy Valtran, Fendtin, Sampo-Rosenlewin huoltoihin ja varaosiin. Lisäksi yritys valmistaa hydrauliikkaletkuja korjaamon tarpeiden lisäksi myös asiakkaille. Varkauden toimipisteeltä löytyvät lisäksi Husqvarnan koneet, SKF- laakerit ja muut Agco Suomen myynnissä olevat tuotteet. "Pysymme ajan tasalla traktoreiden tekniikan kehityksestä ja sen tuomista mahdollisuuksista, koska olemme Agco Suomen sopimushuoltaja", perustelee Mikko Lappalainen Eastra Oy:n hankintaa.

Kivenkeräyskoneita yli 50 maahan

Kivenkeräyskoneet ovat edelleen PEL-Tuote Oy:n tärkein tuoteryhmä. Mallivalikoimaan kuuluu yhteensä 4 perusmallia, joiden työleveydet ovat 4–7 metriä.

Uusin malli on Agritechnicassa esitelty 7 metrinen ja 3 kuution kivisäiliöllä sekä teliakselistolla varustettu Kivi-Pekka 7. "Seitsenmetristen myynti on käynnistynyt toden teolla ja myös Suomeen on myyty ensimmäiset koneet", kertoo Jussi Lappalainen.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Vakiovarusteiset koneet erottelevat 3–35 cm kivet. Lisävarusteena toimitettava Flex Drum pystyy erillisen voimansiirtonsa ansiosta nostamaan halkaisijaltaan puolimetrisen kiven. Kuljettaja voi nostaa rummun ylös, jotta iso kivi voidaan ottaa kyytiin pysähtymättä, eikä tukkeuman poistoon tarvita takaisinpyöritystä.

Kivi-Pekkaa myydään tällä hetkellä yli 50 maahan. Kivikonemarkkinoilla on erittäin kova kilpailu, sillä niitä valmistetaan jopa Kiinassa ja Intiassa. ”Valmistajia on tällä hetkellä ainakin 60, ja esimerkiksi Virossa viime vuonna järjestetyssä näyttelyssä oli esillä 6 eri kivikonevalmistajaa”, kertoo Mikko Lappalainen. Suomessa on tällä hetkellä kolme kivenkeräyskoneiden valmistajaa.

Kivenkeruukoneita ostetaan edelleen Suomessa tilojen omaan käyttöön, vaikka urakointi onkin kasvussa. Kivenkeruukonetta käytetään enimmäkseen Suomessa keväällä kylvömuokkauksen yhteydessä. Lisäksi pellon raivaukset, tiehoidot ja syksyn viljelytoimenpiteet tuovat koneelle lisää töitä kesän mittaan.

Suomessa kivikoneurakointi on paikallista toimintaa, jota tehdään oman viljelyn tai muun traktoriurakoinnin ohessa. Monessa vientimaissa kivenkeruukoneiden vuotuiset käyttömäärät ovat moninkertaista Suomeen verrattuna, koska peltoja voidaan lämpimissä olosuhteissa kunnostaa ympäri vuoden.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kivenkeräyskoneiden käyttöikä on haastavista käyttöolosuhteista huolimatta pitkä. Hyväkuntoisille käytetyille koneille on kysyntää. PEL-Tuote kunnostaa vaihdossa tulevat kivikoneensa.

Säiliöt hitsataan jigissä, jota voidaan pyörittää sitä mukaa kuin työ etenee. Kuvassa oleva lietteen siirtosäiliö asennetaan vieressä olevan rekan täysperävaunun rungolle. Tilavuus on 27 kuutioita.
Säiliöt hitsataan jigissä, jota voidaan pyörittää sitä mukaa kuin työ etenee. Kuvassa oleva lietteen siirtosäiliö asennetaan vieressä olevan rekan täysperävaunun rungolle. Tilavuus on 27 kuutioita. Kuva: Uolevi Oristo
Pumppu asennetaan säiliön etureunan alaosassa olevaan ”kaivoon”. Iso luukku on vaunun puhdistusta varten. Luukku on sijoitettu siten, että säiliöön ei tarvitse mennä.
Pumppu asennetaan säiliön etureunan alaosassa olevaan ”kaivoon”. Iso luukku on vaunun puhdistusta varten. Luukku on sijoitettu siten, että säiliöön ei tarvitse mennä. Kuva: Uolevi Oristo

Räätälöityjä ratkaisuja lietteen levitykseen

Livakka on Suomessa hyvin tunnettu lietevaunumerkki, jonka markkina-asema on vahva. Uusia lietevaunuja myydään Suomessa arvioiden mukaan vuosittain hieman alle 100 kappaletta. Tarkkaa määrää ja eri merkkien markkinaosuuksia on vaikea sanoa tarkasti, koska vaunuja ei rekisteröidä.

PEL-Tuote kehitti ensimmäisen lieteen levitykseen tarkoitetun koneensa vuonna 2009. Se oli lietteen multauslaite, joka voidaan kytkeä useimpien lietevaunuihin. Lietteen käsittelykoneiden valikoima kasvoi vuonna 2013, kun PEL-Tuote osti Livakka-liiketoiminnan.

Livakan tuotekehityksen on investoitu paljon. Panokset on kohdistettu pääasiassa vaunujen keston ja käyttöominaisuuksien parantamiseen. Mallivalikoima on kasvanut ja lisävarustelista on todella pitkä, sillä käytännössä jokainen vaunu varustellaan asiakkaan toiveiden mukaan.

Vaunujen koko kasvaa traktoreiden tehojen myötä. Kaksiakseliset vaunut ovat edelleen suosituimpia, yleisimmät mallit ovat 16,5 ja 18 kuutioisia. Kolmiakselisten 20, 23 ja 25 kuution vaunujen myynti on kasvussa, mutta yksiakselisten vaunujen laskussa.

Multaimien käyttö yleistyy varsinkin urakoinnissa. Uusista vaunuista 80–90 % on varustettu joko kiekko- tai laahavantaalla. Kiekkovantaissa 8 metrin työleveys on suosituin. Laahavannas on hieman kiekkovannasta suositumpi, sillä sen osuus multaimista on noin 60 %.

Investointituki on lisännyt multaimien suosiota. PEL-Tuote myy Bomechin laahavannasmultaimia uusien, omien vaunujensa lisäksi myös asiakkaiden vanhoihin vaunuihin joko asennettuna tai asiakkaan itse asennettavaksi. Livakka vastaa myymiensä Bomech-multainten huollosta ja varaosista.

Suomalaista osaamista Suomen kivisimmiltä pelloilta

PEL-Tuote toimii hyvin samalla tavoin kuin monet Keski-Euroopan menestyvistä perheyrityksistä: keskitytään tiettyyn konesegmenttiin, jossa tavoitteena on merkittävä markkinaosuus. Tuotekehitykseen panostetaan ja henkilöstön vaihtuvuus on vähäistä. Omavaraisuus pidetään kunnossa tekemällä harkittuja investointeja.

Vaikeudet pitää pystyä kääntämään vahvuuksiksi, eikä syrjäinen sijaintikaan ole menestymisen este, minkä PEL-Tuote Oy on osaavasti kiteyttänyt mainoslauseessaan ”Suomalaista osaamista Suomen kivisimmiltä pelloilta”.

Tällaisia yrityksiä tarvittaisiin Suomeen enemmän!